Hyppää sisältöön

Avoimet oppimateriaalit tukemaan jatkuvaa oppimista

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2018 8.17
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus kehittävät yhdessä sidosryhmien kanssa kansallisen ratkaisun, jonka avulla avoimet materiaalit ovat löydettävissä ja hyödynnettävissä opetuksen käyttöön tai oman osaamisen kehittämiseksi yhdestä paikasta. Kehitettävä digitaalinen palvelu auttaa vastaamaan myös jatkuvan oppimisen tarpeisiin ja tukee oppimateriaalikustannusten alentamisen pidemmän aikavälin tavoitteita.

Käynnistettävän hankkeen tavoitteena on edistää julkisilla varoilla tuotettujen materiaalien avoimuutta, lisätä niiden käyttöä sekä parantaa niiden löydettävyyttä ja saavutettavuutta. Avoimilla oppimateriaaleilla tarkoitetaan materiaaleja, joita kuka tahansa voi käyttää ja myös edelleen kehittää ja yhdistellä ilman erillistä korvausta tai lupaa lisenssistä riippuen.

Avoimia oppimateriaaleja kehitetään tällä hetkellä muun muassa useissa hankkeissa, mutta hankkeiden päättyessä materiaalit löytyvät usein vain hankkeen www-sivuilta. Nykyiset ratkaisut ovat lähinnä paikallisia, ja eri materiaalien löydettävyys on hankalaa.

Avoimien oppimateriaalien kehittämisen ja käytön edistäminen on noussut kansainvälisessä keskustelussa koulutuksen saavutettavuuden edistämisen välineeksi, mihin haetaan ratkaisuja eri maissa ja myös yhteistyöelimissä. Muun muassa Unesco valmistelee parhaillaan suositusta avoimen oppimateriaalin käytön edistämisestä. Suomi haluaa olla mukana tässä kehityksessä ja hakea omasta kansallisesta näkökulmasta toimivimmat ratkaisut.

Avointen oppimateriaalien edistäminen -hanke tukee suoraan useita opetus- ja kulttuuriministeriössä käynnissä olevia uudistus- ja kehityshankkeita:

  • korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 toimeenpanoa
  • ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa
  • Uusi peruskoulu -ohjelmaa
  • toisen asteen ja korkeakoulujen yhteistyötä
  • ammatillisen ja lukiokoulutuksen oppimateriaalikustannusten alentamisen pilotteja
  • sekä useita käynnissä olevia valtionavustushankkeita, joissa tuotetaan avointa materiaalia.

Hankkeen toteutusta ohjaa opetus- ja kulttuuriministeriö ja sitä koordinoi CSC – Tieteen tietotekniikan keskus.

Lisätietoja:

  • erityisasiantuntija Tomi Kytölä (ammatillinen koulutus), p. 02953 30 293
  • erityisasiantuntija Tero Huttunen (yleissivistävä koulutus), p. 02953 30 219
  • opetusneuvos Jonna Korhonen (korkeakoulutus) p. 02953 30 008
  • opetusministerin erityisavustaja Daniel Sazonov, p. 02953 30276
Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Yleissivistävä koulutus