Asiantuntijaryhmä selvittämään nuorten tulevaisuususkoa heikentäviä tekijöitä ja ratkaisuja

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.3.2025 13.44
Tyyppi:Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut asiantuntijaryhmän selvittämään nuorten tulevaisuususkon heikkenemiseen vaikuttavia tekijöitä sekä laatimaan suosituksia tilanteen parantamiseksi. Työryhmä, joka koostuu eri tieteenalojen tutkijoista, toimii 1.4.2025–28.2.2026.

Asiantuntijaryhmän perustaminen liittyy Nuorisobarometri 2024:n huolestuttaviin tuloksiin, joiden mukaan nuorten optimismi tulevaisuutensa suhteen on merkittävästi laskenut. Barometrin mukaan vuonna 2024 vain 61 % nuorista suhtautuu tulevaisuuteensa optimistisesti, kun aiempina vuosina vastaava luku on ollut 79–86 %. Nuorisobarometria on julkaistu vuosittain vuodesta 2008 lähtien Nuorisotutkimusseuran ja valtion nuorisoneuvoston yhteistyönä.

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistin koolle kutsuman asiantuntijaryhmän tehtävänä on koostaa tutkimusaineistojen pohjalta yhteinen näkemys nuorten tulevaisuususkoon vaikuttavista tekijöistä. Työryhmän tavoitteena on myös esittää konkreettisia lyhyen ja pitkän aikavälin toimenpiteitä nuorten uskon vahvistamiseksi tulevaisuuteensa.

- Nuorisobarometrin tulokset ovat vakavia ja ne on otettava vakavasti. Asiantuntijaryhmän tekemät johtopäätökset käsitellään ministeriössä. Nykyinen keskusteluilmapiiri on erittäin polarisoitunut ja maalaa uhkakuvia eri tavoin. Keskusteluissamme nuorten kanssa he ovat itse nostaneet esiin, että juuri tämä vaikuttaa siihen, miten he näkevät tulevaisuuden, sanoo Bergqvist.

Asiantuntijaryhmän puheenjohtajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston johtaja Henni Axelin. Selvityksen on määrä valmistua helmikuun 2026 loppuun mennessä.

Lisätietoja:
- asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, nuorisotyön ja -politiikan vastuualueen johtaja Henni Axelin, p. 0295 330 205
- pääsihteeri Jenni Palomäki, valtion nuorisoneuvosto, p. 0295 330 277