Hyppää sisältöön

Työryhmä selvittämään Valtion taidemuseon säätiöittämistä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2011 11.15
Tiedote -

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on tänään asettanut työryhmän valmistelemaan Valtion taidemuseon säätiöittämistä. Hallitusohjelman mukaan Valtion taidemuseon säätiöittämisen valmistelu käynnistetään tällä hallituskaudella. Hallitusohjelman mukaan Valtion taidemuseon kustannukset on tarkoitus säätiöittämisen jälkeen siirtää maksettavaksi Veikkauksen voittovaroista.

Säätiöittämistä valmistelevan työryhmän tehtävänä on selvittää Valtion taidemuseon tuleva organisaatiomuoto, tehtävät, valtakunnallinen rooli ja asema keskustaidemuseona, rahoitus ja kysymys säätiöpääomasta, hallinnolliset ratkaisut, organisaatiorakenne ja henkilöstön asema sekä kokoelmiin ja arkistoihin liittyvät asiat.

Työryhmän tulee myös arvioida Valtion taidemuseon organisaatiopohjan muutoksen vaikutuksia valtion kokonaistalouden ja kulttuuripolitiikan hallinnon määrärahojen kannalta samalla kun se ottaa huomioon taidemuseon toiminnan tehostamistarpeen ja sen, että kansallisomaisuus tulee turvata.

Työryhmän on myös selvitettävä käytettävissä olevat organisaatiovaihtoehdot ja käynnistää muutoksen valmistelu valitun mallin pohjalta.

Työryhmän tulee saattaa työnsä päätökseen vuoden 2012 loppuun mennessä.Valtion taidemuseon organisaatiomuutoksen tulisi olla toteutettavissa vuoden 2014 alusta.

Työryhmän puheenjohtaja on johtaja Jukka Liedes (OKM). Jäsenet ovat kulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen (OKM), lakimies Tuula Hämäläinen (Valtion taidemuseo), neuvotteleva virkamies Hannele Lehto (OKM), luottamusmies Peter Mustonen (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry), hallitusneuvos Eerikki Nurmi (OKM), ylijohtaja Risto Ruohonen (Valtion taidemuseo), luottamusmies Susanna Sääskilahti (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry), luottamusmies Markku Uusiniemi (Palkansaajajärjestö Pardia ry) ja hallintopäällikkö Jukka Wallin (Valtion taidemuseo). Työryhmän sihteereinä toimivat neuvotteleva virkamies Matti Hietanen (OKM), hallitusneuvos Tuula Lybeck (OKM) ja ylitarkastaja Laura Mäkelä (OKM).

Opetus- ja kulttuuriministeriö toimeenpani vuonna 2010-2011 Valtion taidemuseon kansainvälisen arvioinnin. Arvioinnin mukaan Valtion taidemuseon toiminnan kehittämisen suurimmat haasteet liittyvät sen toimintojen organisointiin ja rakenteisiin. Linkki tiedotteeseen. 

Lisätietoja:
-johtaja Jukka Liedes (OKM), puh. 09 160 77481
-valtiosihteeri Jarmo Lindén, puh. 040 517 3379