Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun 40 koulutuksen järjestäjää

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt päätöksen 40 koulutuksen järjestäjän valinnasta ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun. Päätös perustuu Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) toteuttamaan hakemusten pisteytykseen.
Ministeriö on huolehtinut valinnassaan, että kokeiluun valittavat koulutuksen järjestäjät muodostavat kokeilulain mukaisesti alueellisesti, opiskelijamääriltään, kansalliskieliltään, tutkintotarjonnaltaan ja omistajapohjaltaan riittävän monipuolisen järjestäjäverkon.
Laki toiminnanohjauksen kokeilusta hyväksyttiin 30.12.2024. Toiminnanohjauksen kokeilu on osa pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaista ammatillisen koulutuksen uudistamista, ja sen tavoitteena on muun muassa parantaa uuden ohjausmallin avulla ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta ja laatua sekä lisätä koulutuksen järjestäjän, työ- ja elinkeinoelämän, hallinnon ja alueen välistä vuoropuhelua. Kokeilu toteutetaan 1.1.2026–31.12.2033 välisenä aikana.
Kokeiluun valituille on myönnetty kokeiluluvat, joiden perusteella koulutuksen järjestäjä voi järjestää nykyistä vapaammin lähes kaikkia ammatillisia tutkintoja ja koulutuksia. Kokeilulupa korvaa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisen tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan kokeilun ajaksi.
- Näen toiminnanohjauksen kokeilussa paljon myönteistä ammatillisen koulutuksen kehittämisen kannalta. Kokeilu lisää koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia vastata nopeammin ja joustavammin oman toiminta-alueensa osaamis- ja koulutustarpeisiin, toteaa opetusministeri Anders Adlercreutz.
Kevään 2026 aikana opetus- ja kulttuuriministeriö käy kunkin kokeiluun valitun koulutuksen järjestäjän kanssa neuvottelut, joissa sovitaan järjestäjäkohtaisesti kokeilun tavoitteista ja toimenpiteistä koulutustarjonnan ja työmarkkinoiden kohtaannon sekä laadun varmistamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa tavoitteiden toteutumista ja toteuttaa väliarviointeja kokeilun edetessä. Kokeilun tulosten ohella seurataan mahdollisia vaikutuksia järjestäjäverkkoon, järjestäjien toimintaedellytyksiin sekä opiskelupaikkojen saatavuuteen alueellisten tarpeiden ja huoltovarmuuden näkökulmasta.
Osana toiminnanohjauksen uudistamista ministeriö syventää vuoropuhelua kaikkien ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa.
Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Ville Heinonen, puh. 0295 330 105
Toiminnanohjauksen kokeiluun on valittu seuraavat koulutuksen järjestäjät:
1. Ammattiopisto Luovi Oy
2. Ammattiopisto Spesia Oy
3. AVA-instituutin Kannatusyhdistys ry
4. Careeria Oy
5. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
6. Helsingin kaupunki
7. Hyria koulutus Oy
8. Itä-Savon koulutuskuntayhtymä
9. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
10. Järviseudun Koulutuskuntayhtymä
11. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia
12. Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
13. Kiipulasäätiö sr
14. Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä
15. Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä
16. Koulutuskuntayhtymä Brahe
17. Koulutuskuntayhtymä OSAO
18. Koulutuskuntayhtymä Tavastia
19. Kouvolan Ammattiopisto Oy
20. Live-säätiö sr
21. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä
22. Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
23. Mercuria kauppaoppilaitos Oy
24. Optima samkommun
25. Perho Liiketalousopisto Oy
26. Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä
27. Raision Seudun Koulutuskuntayhtymä
28. Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä
29. SASKY koulutuskuntayhtymä
30. Satakunnan koulutuskuntayhtymä
31. Savon Koulutuskuntayhtymä
32. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä
33. Suomen Yrittäjäopisto Oy
34. Svenska Österbottens förbund för Utbildning och Kultur
35. Tampereen Aikuiskoulutussäätiö sr
36. Tampereen kaupunki
37. Työtehoseura ry
38. Vantaan kaupunki
39. Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä
40. Äänekosken Ammatillisen Koulutuksen kuntayhtymä
Lue lisää:
Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun 85 hakijaa
Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilun arviointi