Ammatilliseen koulutukseen 12,9 miljoonaa lisärahoitusta vuodelle 2023
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt ammatillisen koulutuksen järjestäjille 12,9 miljoonaa euroa vuoden 2023 toisella lisäsuoritepäätöksellä. Rahoituksella vahvistetaan oppivelvollisten ja vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutusta sekä edistetään työvoiman saatavuutta ja kohtaantoa.
Vuoden 2023 ammatillisen koulutuksen määrärahasta on aiemmin jätetty osa jakamatta mahdollisia oikaisu- ja korjauspäätöksiä varten sekä siksi, että varainhoitovuoden aikana kyetään vastaamaan akuutteihin koulutustarpeisiin sekä varmistamaan rahoituksen tehokas kohdentuminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on nyt myöntänyt tämän rahoitusosuuden vuoden 2023 toisella lisäsuoritepäätöksellä.
Rahoitusta myönnettiin eri puolille maata 72 koulutuksen järjestäjälle, joille vuoden 2023 aikana koulutustarve on osoittautunut ennakoitua suuremmaksi oppivelvollisten koulutuksen tai työvoiman tarpeiden kannalta.
Erityisesti päätöksessä huomiotiin vaativaa erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat, joiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Vaativaa erityistä tukea tarjoaville erityisoppilaitoksille, joita on yhteensä viisi, kohdennettiin myönnetystä rahoituksesta noin kolmannes, 4,2 miljoonaa euroa.
Lisäksi päätöksellä myönnettiin perusrahoituksen harkinnanvaraista korotusta mm. oppivelvollisten majoitus- ja matkakorvauksiin.
Vuoden 2024 ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ministeriö päättää joulukuun aikana.
Lisätietoja:
ylijohtaja Petri Lempinen, puh. 02953 30180
asiantuntija Johannes Peltola, puh. 02953 30292