Aasia-toimintaohjelma vahvistaa kansainvälistymistä

Julkaisuajankohta 23.3.2006 10.35
Tyyppi:Tiedote -

Opetusministeriön työryhmä on laatinut Aasian maiden kanssa tehtävää yhteistoimintaa ohjaavan toimenpideohjelman. Ohjelman avulla pyritään hyödyntämään nopeasti kehittyvien Aasian maiden tarjoamaa potentiaalia suomalaisten korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, kulttuurialan ja muiden toimijoiden yhteistyössä. Samalla edistetään suomalaisen koulutuksen ja tieteen näkyvyyttä ja kansainvälistymistä. Aasia-toimintaohjelma Suomi, Aasia ja kansainvälinen yhteistyö luovutettiin kansliapäällikkö Markku Linnalle.

Suomen tulee toimintaohjelman mukaan tehostaa osallistumistaan kansainvälisille koulutusmarkkinoille. Aasia-yhteistyö antaa tähän mahdollisuuksia. Työryhmä ehdottaa, että Suomi lisäisi korkeatasoisia kahden välisiä kumppanuuksia aasialaisten korkeakoulujen kanssa, jotta tutkimus- ja koulutusyhteistyötä voidaan syventää. Lisäksi koulutussektorilla pyritään kasvattamaan opiskelija-, opettaja- ja tutkijavaihdon määrää ja lisäämään yhteistyötä perus- ja jatkotutkintoihin johtavan koulutuksen osalta, jota tuettaisiin CIMOon perustettavien uuden vaihto-ohjelman kautta. Kulttuurisektorilla kehitetään kulttuurivaihdon ja kulttuuriviennin tukiverkostoja ja ehdotetaan perustettavaksi henkilövaihdon tukiohjelma CIMOon.

Suomen ja Aasian maiden välistä tutkimusyhteistyötä tulisi tiivistää kehittämällä suomalaisten ja aasialaisten tieteen rahoittajaorganisaatioiden välistä yhteistyötä. Työryhmä esittää, että Suomen Akatemia valmistelisi Aasian maiden kanssa tapahtuvaa kansainvälistymistä tukevan tutkimus- ja toimintaohjelman toteutettavaksi vuoden 2007 aikana.

Työryhmä toteaa, että kielen ja kulttuurin tuntemus on yksi keskeisimmistä yhteistyön perusedellytyksistä. Aasialaisten kielten kulttuurien tuntemus ja kielten asema on keskeinen kehittämisen kohde. Aasialaisten kielten opiskelumahdollisuuksia on lisättävä sekä tutkinto-opiskeluna että eri koulutustasoilla tarjottavina kursseina. Suomen kieltä Pekingin vieraiden kielten yliopistossa opiskelleille ja sieltä valmistuneille on puolestaan tarjottava jatko-opintomahdollisuuksia Suomen yliopistoissa.

Lähiajan tärkeä yhteistyötä tukeva tavoite on parantaa suomalaisten korkeakoulujen ja muiden toimijoiden läsnäolomahdollisuuksia ensisijaisesti Kiinassa ja Intiassa. Opetusministeriö käynnistää selvityksen ja lähtökohtina arvioidaan Fudanin ja New Delhin pohjoismaisten yliopistokeskusten mahdollisuudet toiminnallisten tukipisteiden perustamiseksi myös Suomen omaa toimintaprofiilia tukevina yksiköinä.

Opetusministeriön toimialan Aasia-osaamisen ja Aasian maiden kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen on nostettu tärkeäksi kansainvälisen toiminnan painopisteeksi. Aasia-toimenpideohjelman tavoitetilanteessa Suomi on näkyvä, kansainvälisesti kiinnostava ja luotettava yhteistyökumppani sekä maa, jolla on hyvät edellytykset harjoittaa korkeatasoista ja kaikkia osapuolia hyödyttävää tutkimus-, koulutus- ja kulttuuriyhteistyötä Aasiassa.

_ _ _

Toimenpideohjelma ja lisätietoa Aasia-ohjelmasta osoitteessa http://www.minedu.fi/opm/hankkeet/Aasia_toimintaohjelma/index.html

Lisätietoja: - neuvotteleva virkamies Jaana Palojärvi, puh. (09) 1607 7388 - ylitarkastaja Sirkka-Leena Hörkkö, puh. (09) 1607 7212