Hyppää sisältöön

6,2 miljoonaa oppimisen tuen ja inkluusion kehittämiseen esi- ja perusopetuksessa vuosille 2020-2021

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 13.11.2020 14.58
Tiedote
Opettaja neuvoo oppilasta.

Opetusministeri Li Andersson on myöntänyt 6 168 765 euroa oppimisen tuen ja inkluusion kehittämiseen esi- ja perusopetuksessa vuosille 2020-2021. Valtionavustusta myönnettiin esi- ja perusopetuksen 22:lle järjestäjälle.

Valtionavustus on tarkoitettu kehittämisverkostojen toiminnan suunnitteluun. Verkostojen tavoitteena on myös toteuttaa oppimisen ja koulunkäynnin tukeen sekä inkluusion toimeenpanoon liittyviä opetuksen järjestelyjä sekä suunnitella niiden valtakunnallista levittämistä. Avustuksen tavoitteena on tuottaa tietoa osaksi Oikeus oppia -kehittämisohjelmaa. 

Avustuksella kunnat voivat yhdessä tuottaa oppimisen ja koulunkäynnin tukeen sekä inkluusion toimeenpanoon liittyviä matalan kynnyksen palveluja. Niitä tuotetaan kehittämällä sivistystoimen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyötä. Avustuksen tavoitteena on myös selkiyttää ja vahvistaa kolmiportaisen tuen rakennetta.

-Kun lapsi tai nuori kohtaa ongelmia koulutiellä, tukea on voitava saada nopeasti ja matalalla kynnyksellä. Meidän tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen läpinäkyvästi, suunnitelmallisesti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, opetusministeri Li Andersson sanoo.

Esi- ja perusopetuksen avustusta ovat saaneet kunnat ja kuntayhtymät sekä yksityiset yhteisöt, joilla on esiopetuksen ja perusopetuksen järjestämislupa. 

Lisätietoja:

  • Opetusneuvos Jussi Pihkala p. 0295 330 256
  • Projektisihteeri Aili Tervonen p. 0295 330 216 

Lisätietoa Oikeus oppia –ohjelmasta

Lista avustuksen saajista

Koulutus Li Andersson Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus