Ministerien pyöreä pöytä: kansainvälisten opiskelijoiden työllistyminen vaatii räätälöidympää tukea kielitaidolle ja vahvempia yhteyksiä työelämään
Kansainväliset korkeakouluopiskelijat voisivat olla entistä vahvemmin mukana vauhdittamassa Suomen kasvua. Työministeri Matias Marttinen ja tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie kutsuivat yritykset, kaupungit, korkeakoulut ja opiskelijat etsimään ratkaisuja kansainvälisten opiskelijoiden Suomeen työllistymisen lisäämiseksi.
Kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden määrä Suomessa on ollut kasvussa viime vuosina. Heistä jopa kaksi kolmesta haluaisi jäädä Suomeen työskentelemään opintojensa jälkeen, mutta tällä hetkellä hieman yli puolet heistä lopulta työllistyy. Yli 60 prosenttia työllistyy asiantuntijatason tehtäviin. Työllistyneiden osuus on pysynyt vakaana opiskelijamäärän kasvaessa, eli lukumääräisesti yhä useampi kansainvälinen opiskelija työllistyy Suomeen.
Ratkaisuja korkeakouluopiskelijoiden ja työnantajien yhteen saattamiseksi etsittiin työministeri Matias Marttisen ja tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien koolle kutsumassa pyöreän pöydän keskustelussa 12.11.2025. Paikalla oli edustajia yrityksistä, kaupungeista, korkeakouluista, opiskelijoista, viranomaisista sekä Suomeen muuttaneista.
”Kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden joukossa on erityistä potentiaalia asiantuntijatehtävissä toimimiseen erityisesti teknologian ja teollisuuden aloilla, joissa tarvitsemme innovaatioita. Työelämäyhteyksiä on tuettava yhä tehokkaammin jo opintojen aikaisilla harjoitteluilla, meillä on tässä iso mahdollisuus hyödynnettäväksi”, työministeri Marttinen sanoo.
Keskustelussa nousi esiin erityisesti:
- räätälöidympi kielikoulutus ja teknologian hyödyntäminen monikielisissä työyhteisöissä
- laajemmat ja uudet kohtaamispaikat kansainvälisille opiskelijoille ja pk-yrityksille/startupeille toistensa löytämiseen
- hyvin toimivien käytäntöjen levittäminen opiskelijoiden työelämäyhteyksien vahvistamiseksi
- lisää tukea puolisoiden urakehitykselle
- yhteiskunnan vastaanottavuuden vahvistaminen
”Kansainväliset opiskelijat ovat tutustuneet yhteiskuntaamme, oppineet suomea tai ruotsia sekä kulttuuria ja jopa sopeutuneet Suomen ilmastoon. He haluavat löytää työpaikan tai alkaa yrittäjäksi. Tarvitaan korkeakoulujen, yritysten ja kuntien välisiä ketteriä yhteistyömuotoja, jotta yritykset ja ulkomaalaiset opiskelijat löytävät toisensa paremmin”, tiede- ja kulttuuriministeri Talvitie painottaa.
Tämänhetkinen heikko talous- ja työllisyystilanne haastaa myös kansainvälisten opiskelijoiden pääsyä työmarkkinoille. Siksi tarvitaan pitkäjänteisiä ratkaisuja, jotka voivat myös vauhdittaa Suomen talouskasvua.
Ministerit esittivät keskustelun päätteeksi osallistujille vetoomuksen edistää esiteltyjä ratkaisuja yhteistyössä ministeriöiden vedolla. Tilannetta on tarkoitus seurata seuraavan vuoden aikana.
Lisätiedot:
ministerin erityisavustaja Teresa Salminen, p. 0295 047 318 (kysymykset työministerille)
ministerin erityisavustaja Emma Hannonen, p. p. 0295 330 077 (kysymykset tiede- ja kulttuuriministerille)
johtava asiantuntija Petra Lehto, TEM, p. 0295 047 188
korkeakoulupolitiikan vastuualueen johtaja Jonna Korhonen, OKM, p. 0295 330 008