Elinkeinoministeri Puisto Dublinissa EU:n kilpailukykyministerien kokouksessa

opetus- ja kulttuuriministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.7.2026 13.50
Tyyppi:Tiedote
Elinkeinoministeri Sakari Puisto
Elinkeinoministeri Sakari Puisto

EU:n epävirallinen kilpailukykyministerikokous tutkimuksen ja innovaatioiden kokoonpanossa järjestetään Dublinissa 20.–21.7.2026. Suomea kokouksessa edustaa elinkeinoministeri Sakari Puisto.

Ministerit keskustelevat kokouksessa otsikolla ”Yhden Euroopan yhdet markkinat”. Tavoitteena on parantaa tiedon, tutkimuksen ja innovoinnin liikkumista EU:ssa nykyistä paremmin. Lisäksi haetaan keinoja EU:n innovaatiokyvyn vahvistamiseen.

Suomi korostaa, että eurooppalaisen tutkimusalueen on toimittava käytännössä: yritysten ja tutkimusorganisaatioiden on päästävä hyödyntämään osaamista ja infrastruktuureja tehokkaasti, jotta se vahvistaa kestävää kasvua, työllisyyttä ja yhteiskunnallista kehitystä. Eurooppalaisen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantaminen on keskeistä.

Suomen näkemyksen mukaan sääntelyn tulee tukea innovaatioita. Säädösvalmistelussa on varmistettava, että uudet ratkaisut pääsevät markkinoille nopeasti ja että yrityksillä on selkeät edellytykset kehittää ja testata teknologioita.

Suomen mukaan startup- ja scaleup -yritykset tarvitsevat sujuvan ja kustannustehokkaan pääsyn EU:n tutkimus-, testaus- ja pilotointi-infrastruktuureihin. Muun muassa suurteholaskenta sekä tekoäly- ja kvantti -ympäristöjen hyödyntäminen voi vauhdittaa korkean teknologian ja korkean lisäarvon ratkaisujen kehittämistä ja kaupallistamista.

Lisäksi ministeri Puisto tapaa Dublinissa Suomen Irlannin suurlähettiläs Leena Gardemeisterin.

Lisätietoja
erityisavustaja Lotta Laitinen (kysymykset elinkeinoministerille), p. 0295 049 058
johtava asiantuntija Riikka Astala, TEM, p. 0295 047 057
opetusneuvos Saara Vihko, OKM, p. 0295 330 005