Kuntien järjestämä aamu- ja iltapäivätoiminta myös vammaisille lapsille on ensisijaista vammaispalvelulakiin nähden – lapsen etu huomioitava

opetus- ja kulttuuriministeriösosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.6.2025 13.27
Tyyppi:Uutinen

Kunnissa ja hyvinvointialueilla on herännyt kysymyksiä niiden vastuusta vammaisille henkilöille järjestettävien palveluiden suhteen etenkin aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat lähettäneet kunnille ja hyvinvointialueille kirjeen aiheesta.

Perusopetuslain mukaiset palvelut ovat aina ensisijaisia suhteessa vammaispalveluihin. Palveluja järjestettäessä tulee ottaa huomioon esteettömyys ja saavutettavuus. Mikäli ensisijaisen lainsäädännön mukaisilla palveluilla ei voida turvata vammaiselle lapselle riittävää ja sopivaa sekä lapsen edun mukaista apua ja tukea, palvelut on järjestettävä tai niitä on täydennettävä vammaispalvelulain perusteella. Lainvalinnassa ja päätöksenteossa on otettava huomioon myös yhdenvertaisuuslain mukainen oikeus kohtuullisiin mukautuksiin.