Hyppää sisältöön

Valtio pääomittaa yliopistoja 150 miljoonan euron vastinrahalla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.11.2017 13.46
Tiedote

Valtioneuvosto päätti 30.11.2017 yliopistoille osoitettavasta valtion vastinrahoituksesta suhteessa niiden keräämiin yksityisiin rahalahjoituksiin. Eniten vastinrahaa saa Helsingin yliopisto (39,6 milj. euroa) ja Aalto-yliopisto (24,3 milj. euroa). Yhteensä valtio pääomittaa yliopistoja 150 miljoonan euron vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan.

Yliopistot onnistuivat varainkeruussa yli odotusten. Valtion 150 miljoonan vastinrahoitus ja kerätyt lahjoitusvarat  yhdessä vahvistavat yliopistojamme, parantavat niiden toimintaedellytyksiä ja itsenäisyyttä ja rakentavat tulevaisuutta. Lisäksi varainkeruutoiminta laajentaa yliopistojen tekemää yhteistyötä, lisää vaikuttavuutta ja kasvattaa verkostoja, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Yliopistot keräsivät 1.11.2014-30.6.2017 välisenä aikana yhteensä 128,9 miljoonaa euroa vastinrahaan oikeuttavia lahjoituksia.
 
Valtion vastinrahoitus kirjataan julkisoikeudellisten yliopistojen peruspääomaan ja säätiöyliopistojen pysyvästi säilytettävään säätiöpääomaan. Yliopistot voivat käyttää toimintaansa ainoastaan näiden pääomien tuottoja. Valtion vastinrahoitukseen oikeuttavista yksityisistä rahalahjoituksista ja valtion vastinrahoituksesta voidaan arvioida saatavan viiden prosentin vuotuisella tuotolla vuosittain 13,9 miljoonaa euroa yliopistojen perustehtävien vahvistamiseen.
 
Valtion vastinrahoitus tukee yliopistojen varainhankintaa ja sen kehittämistä. Vastinrahoitus on kannustanut yliopistoja kehittämään varainhankintaansa, josta on muodostunut ammattimaisesti toteutettu osa yliopistojen jatkuvaa toimintaa.
 
Päätösaineistot julkaistaan valtioneuvoston istunnon jälkeen osoitteessa http://minedu.fi/paatokset
 
Valtion vastinrahoitus yliopistoille 1.11.2014–30.6.2017 välisenä aikana kerättyjen yksityisten rahalahjoitusten perusteella

  Valtion vastinrahoitus, euroa
Helsingin yliopisto 39 633 676,00
Aalto-yliopisto (Aalto-korkeakoulusäätiö sr) 24 285 001,00
Åbo Akademi 14 768 857,00
Svenska handelshögskolan 13 755 670,00
Oulun yliopisto 11 236 561,00
Turun yliopisto 7 548 562,00
Itä-Suomen yliopisto 7 418 967,00
Tampereen teknillinen yliopisto (TTY-säätiö) 7 367 243,00
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 6 166 917,00
Taideyliopisto 5 523 109,00
Tampereen yliopisto 4 067 454,00
Vaasan yliopisto 3 890 019,00
Jyväskylän yliopisto 3 293 032,00
Lapin yliopisto 1 044 932,00
Yhteensä 150 000 000,00

Lisätietoja:
•    ylijohtaja Tapio Kosunen, p. 0295 3 30440
•    opetusneuvos Jorma Karhu, p. 0295 3 30139
•    erityisavustaja Daniel Sazonov p. 045 129 6812 (ministerin haastattelupyynöt)

Korkeakoulutus ja tiede Sanni Grahn-Laasonen