Vapaalle sivistystyölle valmistellaan visio vuodelle 2035

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan vision ja tavoitetilan vapaalle sivistystyölle vuodelle 2035 sekä pohtimaan toimenpiteet vísion toteuttamiseksi.
Työryhmän tehtävänä on laatia vapaan sivistystyön nykytilan kuvaus sekä tavoitetila kuvaamaan vapaan sivistystyön koulutustehtävää, tarkoitusta ja tavoitteita koulutusjärjestelmässä ja yhteiskunnassa sekä tehdä tarvittavat kehittämisehdotukset tavoitetilan saavuttamiseksi. Lisäksi työryhmän tulee laatia ehdotus vapaata sivistystyötä koskevan lainsäädännön, rahoitusjärjestelmän sekä rakenteiden uudistamiseksi ja vahvistamiseksi.
Selvityksen taustalla on vapaan sivistystyön toimintaympäristön muutos. Yhteiskunnan digitalisoituminen ja teknologisoituminen sekä väestön ikääntyminen luo uudenlaisia tarpeita osaamiselle ja palveluille.
Vapaan sivistystyön vaikuttavuutta, roolia koulutusjärjestelmässä ja elinikäisessä oppimisessa sekä vapaan sivistystyön toimijoiden keskinäistä yhteistyötä on tarpeellista vahvistaa ja päivittää vastaamaan nyky-yhteiskunnan tarpeita. Valmistelussa tarkastellaan vapaan sivistystyön koulutustoiminnan päällekkäisyyksiä ja koulutuksen järjestämisen esteitä.
Selvitys tukee pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan hallitus tunnistaa vapaan sivistystyön merkityksen osaamisen lisäämisessä ja harrastamisessa.
- Vapaa sivistystyö on tärkeä osa yhteiskunnan huoltovarmuuden ja ihmisten resilienssin ylläpitämistä. Vapaan sivistystyön tulevaisuustyö yhteistyössä sen toimijoiden kanssa mahdollistaa pitkäjänteisen kehittämistyön, toteaa opetusministeri Anders Adlercreutz.
Työryhmän puheenjohtajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Minna Polvinen. Jäsenet edustavat koulutusalan sekä vapaan sivistystyön keskusjärjestöjä.
Työryhmän toimikausi on 1.9.2025-31.12.2026.
Lisätietoja:
- Asiantuntija Petra Heikkinen, [email protected], 02 953 30068
- Opetusneuvos Anssi Pirttijärvi, [email protected], 02 953 30029