Hyppää sisältöön

Selvityshenkilöt hahmottelivat eri vaihtoehtoja koulutustileiksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.5.2012 6.10
Tiedote -

Opetusministeri Jukka Gustafsson asetti viime marraskuussa professori Erno Lehtisen ja maisteri Ida Mielityisen selvityshenkilöiksi tekemään ehdotuksen kansalaisten henkilökohtaisten koulutustilien muodosta ja käyttöönotosta. Juuri valmistuneessa väliraportissa selvityshenkilöt käsittelevät koulutustileille asetettuja tavoitteita eri näkökulmista. Koulutustilien toivottaisiin lisäävän yksilöiden moninaisten koulutuksellisten tarpeiden huomioimista koulutusten suunnittelussa ja vahvistavan heidän omaa sitoutumistaan elinikäiseen oppimiseen.

Koulutustilillä tarkoitetaan aikuiskoulutuksen rahoitusmuotoa, jossa yksilöille osoitetaan rahoitusta, jota he voivat käyttää koulutusmaksujen kattamiseen. Väliraportissa esitetään muutamia vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa koulutustilit Suomessa. Koulutustili voi olla koko aikuisväestön käytettävissä oleva rahoitusmuoto tai se voidaan kohdistaa vain erityistä tukea tarvitseville ryhmille. Eräänä vaihtoehtona on vahvistaa nykyisessä järjestelmässä eri keinoin yksilön tarpeiden parempaa huomioon ottamista aikuiskoulutuksen kehittämisessä ja lisätä koulutuksellista tasa-arvoa. Koulutustileille asetettuja tavoitteita on edistetty monella muulla tavoin aikuiskoulutuksessa, mutta nyt esitetty keino on uusi.

Tähänastinen selvitystyö on osoittanut, että henkilökohtaisten koulutustilien perustaminen kansalaisille olisi merkittävä askel aikuiskoulutuksen kehittämisessä. Ensimmäistä kertaa julkista rahaa ohjattaisiin suoraan yksilöiden kautta koulutuksen järjestäjälle. Oma henkilökohtainen koulutustili voisi saada yksilöt kiinnostumaan enemmän oman osaamisensa kehittämisestä ja käyttämään siihen enemmän myös omaa rahaa.

- Koulutustilit voisivat olla kuin herätyskello muistuttamassa siitä, että omasta osaamisesta on pidettävä huolta koko työuran ajan. Muuten työelämässä ja yhteiskunnan menossa on hankala pysyä mukana. Toisaalta toiset ryhmät ovat alttiimpia kouluttautumaan kuin toiset. Olisi huolehdittava siitä, että tilit kannustaisivat kaikkia aikuisia osallistumaan koulutuksen, totesi selvityshenkilö Erno Lehtinen.

Selvitystyö osoitti, että koulutustilien rakentamisen kannalta keskeistä on, mitä tavoitteita niillä halutaan ensisijaisesti tavoitella. Tilimallin toteuttamistapa riippuu voimakkaasti mallille asetettavista tavoitteista.

Selvitystyön jatkossa on selvitettävä, miten tilit palvelisivat parhaalla mahdollisella tavalla esitettyjä tavoitteita. Keskeistä on ratkaista koulutustilien suhde muuhun koulutuksen rahoitusjärjestelmään. Tämänhetkinen rahoitusjärjestelmä on verrattain monimutkainen ja sen sekavuus johtuu selvityshenkilöiden mukaan siitä, ettei aikuiskoulutuksen rahoitus muodosta yhtä yhtenäistä kokonaisuutta.

- Koulutustilit eivät saisi irtaantua muusta rahoituksesta liikaa, jotta koko rahoitus- ja ohjausjärjestelmä voidaan kehittää kokonaisuutena, korosti selvityshenkilö Ida Mielityinen.

- Selvityksessä on ansiokkaasti tunnistettu koulutustilien luomisen kannalta keskeiset kysymykset. Tältä pohjalta selvityshenkilöiden on hyvä lähteä tarkentamaan sitä, millainen malli palvelisi heidän mielestään parhaiten suomalaista aikuiskoulutusta. Keskeistä on varmistaa, ettei aikuiskoulutuksen moninaisuus ja monipuolisuus johda monimutkaisuuteen ja sekavuuteen aikuisten tai koulutusjärjestelmän ohjaamisen kannalta. Tässä näen koulutustileillä olevan merkittävää potentiaalia. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että tilit voisivat yhdessä muiden keinojen kanssa kannustaa kaikkia aikuisia osallistumaan aikuiskoulutukseen ja koulutuksen järjestäjiä vastaamaan kaikkien aikuisten usein hyvin yksilöllisiin tarpeisiin, ministeri Gustafsson sanoi raportin luovutustilaisuudessa.

***

Kansalaiset voivat osallistua koulutustilien jatkovalmisteluun Otakantaa.fi-foorumilla 29.5. alkaen. Keskustelussa voi kertoa mielipiteensä mm. siitä, millaista koulutusta hankkisi koulutustilien avulla ja millaista tukea ja tietoa tarvitsisi, jotta pystyisi hankkimaan itselleen sopivaa koulutusta. http://www.otakantaa.fi/


***

Selvitystyö henkilökohtaisten koulutustilien soveltuvuudesta suomalaisen aikuiskoulutuksen rahoituksen uudistamiseksi

Lisätietoja:
- erityisavustaja Aleksi Kalenius, puh. 040 125 1032
- Selvityshenkilöt:
- Ida Mielityinen, puh. 050 594 0731
- Erno Lehtinen puh. 040 511 7965