Hyppää sisältöön

Työryhmä: Väestön moninaistuminen otettava huomioon kaikessa taide- ja kulttuuripoliittisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.1.2021 11.02
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä esittää linjauksia ja toimia, joilla Suomen taide- ja kulttuuripolitiikka voisi huomioida paremmin maahanmuuttoon perustuvaa kulttuurista moninaisuutta ja rakentaa tulevaisuuden yhdenvertaisempaa ja tasa-arvoisempaa taide- ja kulttuurikenttää. Työryhmän tuli huomioida erityisesti tavoite vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla ulkomaalaistaustaisten yhteiskunnallista osallisuutta ja osallistumista kulttuuri- ja taide-elämään sekä edistää taiteen ja kulttuurin keinoin kulttuurien välistä vuoropuhelua. Työryhmä luovutti loppuraporttinsa valtiosihteeri Tuomo Puumalalle keskiviikkona 20 tammikuuta.

Väestön moninaistuminen on otettava valtavirtaistettuna huomioon kaikessa taide- ja kulttuuripoliittisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Keskeisiä läpileikkaavia periaatteita kulttuurisen moninaisuuden edistämisessä ovat yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutuminen, kulttuurien välisen keskinäisen vuorovaikutuksen lisääminen ja laaja-alaisen osallisuuden ja osallistumisen mahdollistaminen. 

Työryhmän toimenpide-ehdotukset koskevat mm. taiteen ja kulttuurin julkista rahoitusta, osaamisen kehittämistä, työllistymis- ja urakehitysmahdollisuuksia sekä taiteen ja kulttuurin sisältöjä. Suuri osa ehdotuksista nousi esille työryhmän järjestämissä työpajoissa ja verkkoaivoriihessä sekä eri verkostoissa käydyissä keskusteluissa.  

Työryhmän loppuraportissa nostetaan esille, että sekä läpileikkaavien että ala- ja teemakohtaisten kulttuuripoliittisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kaikilta toimijoilta osaamisen kehittämistä. Kompetenssin lisäämisen avulla kulttuurisen moninaisuuden tarjoamat mahdollisuudet ja siihen liittyvät kehittämistarpeet voidaan tunnistaa, ja niihin voidaan tarttua kaikessa toiminnassa. 

- Haluan kiittää työryhmää merkityksellisestä ja kauaskantoisesta työstä. Taide- ja kulttuurikentän toimijoilla on tärkeä rooli kulttuurisen moninaisuuden edistämisessä ja yhdenvertaisuuden vahvistamisessa. Me kaikki voimme kasvattaa omaa osaamistamme kulttuuriseen moninaisuuteen liittyvissä asioissa, valtiosihteeri Tuomo Puumala toteaa.

Kulttuuritoimijoiden pitää esimerkiksi tietoisesti monipuolistaa ohjelmistojaan ja välittää myös eri kulttuuriperinnöistä ja esteettisistä käsityksistä nousevia sisältöjä. Taide- ja kulttuuripalveluiden saavutettavuutta tulee parantaa madaltamalla osallistumisen kynnystä toiminnan suunnittelussa, viestinnässä ja toteutuksessa. 

Yhteinen tehtävä on myös luoda edellytyksiä ulkomaalaistaustaisille Suomessa työskentelyn ja uralla etenemisen vaatimien tietojen ja taitojen parantamiseksi. Tätä työtä voidaan tehdä esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia oppia suomea ja ruotsia, tukemalla ammatillisten verkostojen syntymistä sekä välittämällä tietoa suomalaisesta kulttuurielämästä ja kulttuuripolitiikasta. 

Työryhmä esittää, että taide- ja kulttuuritoiminnan tarjoamiin mahdollisuuksiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota maahanmuuttajille tarjotuissa kotoutumispalveluissa. Taiteen ja kulttuurin avulla voidaan tarjota tietoa Suomesta ja suomalaisista, lisätä ihmisten välistä kohtaamista ja edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua. Näin lisätään ymmärrystä uudesta kotimaasta, vähennetään rasismin syntymistä ja rakennetaan yhdenvertaisempaa ja tasa-arvoisempaa Suomea. 

Työryhmän puheenjohtaja Pasi Saukkonen pitää tärkeänä, että kulttuurisesta moninaisuudesta ja sen edistämisen toteutumisesta on käytettävissä luotettavaa tietoa. - Tietopohjaa pitää vahvistaa laaja-alaisesti ja järjestelmällisesti. Yksi hyvä väline tavoitteiden saavuttamisen seurantaan ja arviointiin on työryhmän ehdottama taide- ja kulttuurialan moninaisuusbarometri. 

Työryhmä ehdottaa, että opetus- ja kulttuuriministeriössä laaditaan työryhmän linjaukset ja toimenpide-ehdotukset huomioon ottava ohjelma, joka konkreettisin toimin edistää kulttuurista moninaisuutta maahanmuuton näkökulmasta kulttuuripolitiikassa ja suomalaisessa taide- ja kulttuurielämässä. Ohjelman toteutumista on seurattava osana hallinnonalan ohjausta ja johtamista, hyödyntäen muun muassa indikaattoreita, tutkimuksia ja selvityksiä.

Työryhmä on koostunut asiantuntijoista, joiden taustaorganisaatioita ovat olleet Ateneum, Kansallisgalleria, Globe Art Point ry, Luckan, Cultura-säätiö, Tuglas-seura, Suomen Teatterit ry, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry, Helsingin kaupunginkanslia, Espoon kaupungin kirjastotoimi ja Suomen Kuntaliitto, sekä itsenäisistä taiteilijoista ja kulttuurin alan ammattilaisista sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ja oikeusministeriön asiantuntijoista.

Taide, kulttuuri ja moninainen Suomi. Kulttuuripolitiikka, maahanmuuttajat ja kulttuurisen moninaisuuden edistäminen -työryhmän loppuraportti

Lisätietoja:
Työryhmän puheenjohtaja erikoistutkija Pasi Saukkonen, p. 09 310 36405, [email protected] 
Työryhmän asiantuntijasihteeri kulttuuriasiainneuvos Maija Lummepuro, p. 0295 330 198, [email protected]