Hyppää sisältöön

Suomen perusopetuslaki sai kansainvälistä tunnustusta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.10.2015 9.27
Uutinen

Suomen perusopetuslaki on palkittu hopeisella Future Policy Award -palkinnolla lasten tasavertaisten koulutusmahdollisuuksien edistämisestä. Kultaisen palkinnon sai Sansibar lasten asemaa edistävästä lainsäädännöstään.

World Future Councilin jakama Future Policy Award on kansainvälinen palkinto, jolla palkitaan yhteiskunnallisia toimintamalleja. Suomen perusopetuslaki sai tunnustusta siitä, että se on taannut lapsille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua korkealaatuiseen opetukseen riippumatta lapsen etnisestä taustasta, iästä, perheen varallisuudesta, kielestä tai asuinpaikasta.

Palkinnon perustelujen mukaan Suomen kokonaisvaltainen ja luottamukseen perustuva koulutusjärjestelmä tuottaa erinomaisia tuloksia niin lasten hyvinvoinnilla kuin kansainvälisillä oppimistuloksilla mitattuna.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen pitää merkittävänä Suomen saamaa kansainvälistä tunnustusta.

"Suomalaista koulutusta on pitkään kehitetty sillä periaatteella, että jokainen lapsi perhetaustastaan, perheen varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta saa mahdollisuuden korkealaatuiseen opetukseen. Kansainvälinen tunnustus tuntuu hyvältä. Paljon huomiota maailmalla ovat saaneet opetuksen maksuttomuus ja erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten huomioiminen opetuksessa. Koulutuksellisen tasa-arvon vahvistaminen on yksi perusopetuksemme kehittämisen tavoitteista myös tulevaisuudessa."

Suomelle myönnetyn palkinnon vastaanotti Opetushallituksen opetusneuvos Irmeli Halinen Genevessä parlamenttien välisen liiton IPU:n yleiskokouksen yhteydessä järjestetyssä juhlatilaisuudessa tiistaina 20.10.2015.


Lisätietoja palkinnosta Opetushallituksen tiedotteessa 20.10.2015