Hyppää sisältöön

Oppisopimuksella lisävauhtia nuorisotakuulle

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 18.10.2012 7.01
Tiedote -

Opetusministeri Jukka Gustafsson ja työministeri Lauri Ihalainen kiittelivät keskusjärjestöjä saamistaan esityksistä, jotka tukevat 2013 voimaan tulevan nuorten yhteiskuntatakuun toteutumista.

- Tällaista on parhaimmillaan yhteistyö. Ensiksi järjestöt haastettiin hallituksen toimesta miettimään keinoja nuorten työllistymisen parantamiseksi. Maaliskuussa tehdyssä työurasopimuksessa järjestöt vastasivat haasteeseen sitoutumalla tähän työhön, jonka hedelmiä nyt meille tehdyt esitykset ovat, työministeri Ihalainen korosti.

- Erityisesti haluamme nostaa esiin useat esitykset, jotka liittyvät oppisopimuksen kehittämiseen. Esityksien ytimessä on koulutuksen ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen yhdistäminen. Tämä on juuri se toive, joka on noussut vahvasti esiin eri puolilla maata ja tukee vahvasti budjettiriihen tavoitteita oppisopimuksen kehittämisestä erityisesti pk-yrityksissä, painotti ministeri Gustafsson viitaten viime viikkoina maata kiertäneeseen Nuorten yhteiskuntatakuu –kiertueeseen, jonka puitteissa viisi ministeriä on esitellyt yhteiskuntatakuuta ja pyrkinyt vahvistamaan sen alueellista toteutumista.

- Esitykset ovat hyvin punnittuja ja ne on syytä ottaa ripeään jatkovalmisteluun mentäessä kohti hallituksen puolivälitarkastelua ja kehysriihtä. Olemme molemmissa ministeriössä valmiita tarttumaan toimeen, ministerit vakuuttivat.

Työmarkkinajärjestöjen esitykset täydentyvät marraskuussa alakohtaisilla esityksillä.

- Nyt tehdyt esitykset antavat suuntaa koulutuksen kehittämiseen paremmin työelämän tarpeita vastaavaksi. Marraskuulle luvatut alakohtaiset esitykset ovat olennainen lisä, kun halutaan vahvistaa nuorten mahdollisuuksia löytää se ensimmäinen työpaikka. On selvää, että odotamme niiltä paljon, ministerit jatkoivat. 

Nuorten yhteiskuntatakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista. Se tulee voimaan 2013. Tavoitteena on taata kaikille peruskoulunsa päättäville nuorille jatkokoulutuspaikka sekä kaikille alle 25-vuotiaille nuorille työttömille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille työ-, harjoittelu-, koulutus-, oppisopimus-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden kuluessa työttömyyden alkamisesta.

 

Lisätietoja:
- erityisavustaja Aleksi Kalenius, 040 125 1032
- erityisavustaja Pilvi Torsti, 040 7191206