Search
- Fess search
Showing 1 to 9 of 9 entries.
-
16.1.2023 | Työpajatyöryhmä on arvioinut työpajatoiminnan lainsäädännön uudistamisen tarvetta. Työpajatoimintaa on toteutettu monialaisena tukipalveluna kunnan, kuntayhtymien ja työhallinnon sosiaali-, työllisyys- ja koulutuspalveluille, siksi työpajatoimintaan vaikuttavat useat eri lait. Nuorisolain lisäksi työpajatoiminnan järjestämisestä ei kuitenkaan ole säädöstä.https://okm.fi/-/lainsaadantomuutosten-vaikutuksia-tyopajatoimintaan-selvitetty
-
30.4.2020 | Koronaepidemia on vaikeuttanut nuorisoalan järjestöjen ja nuoriskeskusten toimintaedellytyksiä. Sulkutoimien vuoksi ne menettävät tapahtumatuottoja samaan aikaan kun kiinteät kustannukset pysyvät samalla tasolla. Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa lievittää poikkeusoloissa syntyvien taloudellisten menetysten vaikutuksia, jottei nuorille suunnattu toiminta vaarannu.https://okm.fi/-/nuorisoalalle-avustuksia-koronasta-johtuvien-kustannusten-kattamiseen
-
17.6.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt nuorisokeskuksille, valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille ja nuorten työpajatoiminnan järjestäjille yhteensä 1 988 000 euroa. Avustukset työpajoille myönnettiin aluehallintovirastojen kautta. Lisätukea myönnettiin toimintaan, jonka harjoittamista ovat vaikeuttaneet tai estäneet koronapandemiasta aiheutuneet rajoitukset ajalla 13.3.−31.5.2020.https://okm.fi/-/nuorisoalalle-korona-avustuksina-lahes-2-miljoonaa-euroa
-
3.11.2015 | Työryhmän ehdotus nuorisolain uudistamiseksi laajalle lausuntokierrokselle opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 3.11.2015 8.32 Tyyppi: Tiedote Nuorisolain uudistamista pohtinut työryhmä on luovuttanut ehdotuksensa opetus- ja kulttuurim...https://okm.fi/-/tyoryhman-ehdotus-nuorisolain-uudistamiseksi-laajalle-lausuntokierrokselle
-
8.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen yhteishaussa. Opetus- ja kulttuuriminister...https://okm.fi/documents/1410845/9248866/Diakonia-ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2018.pdf/16abaef6-d62e-4b9e-b1fe-610a06956e81?version=1.2&t=1538991197000
-
1.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n ohjauksessa käytettävää alaluokittelua: - Kas...https://okm.fi/documents/1410845/9248964/Turun+ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2017.pdf/6d03e851-eee2-4dbc-944d-249c3dc54b7a?version=1.2&t=1538385173000
-
24.7.2018 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin nojalla sopineet ammattikor...https://okm.fi/documents/1410845/9248866/Diakonia-ammattikorkeakoulu,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2018.pdf/03f144f0-1b89-413c-a926-f1c88c2dfbd8?version=1.1&t=1532433912000
-
29.1.2014 | Terveysliikuntahankkeita palkittiinhttps://okm.fi/-/terveysliikuntahankkeita-palkittiin
-
2.2.2017 | 1 S I S Ä L LY S L U E T T E L O 1 . J o h d a n t o 2 2 . S u o m e n U N E S C O - t o i m i k u n n a n j ä s e n e t j a s i h t e e r i s t ö 3 3 . S u o m e n U N E S C O - t o i m i k u n n a n t o i m i n t a 4 3.1 Kasvatus 4 Kasvatusjaost...https://okm.fi/documents/1410845/4065986/Toimintakertomus+2001.pdf/0fd3bb81-be12-416f-8711-157611ef6246?version=1.0&t=1486042975000