Skip to content

Tutkijankoulutuksen pilotointi alkamassa

Ministry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 3.11.2023 9.04
Tiedote

Tohtorikoulutuspilotin hakuilmoitukset on julkaistu Suomen Akatemian verkkosivuilla. Tohtorikoulutuspilotti 2024–2027 on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja yliopistojen toteuttama tutkijankoulutuksen laajennus, jossa rahoitetaan yhteensä enintään 1000 uutta määräaikaista väitöskirjatutkijan työsuhdetta yliopistoissa ja niihin liittyviä ohjauskuluja.

Hallitus on sitoutunut toimeenpanemaan parlamentaarisen TKI-työryhmän ehdotukset siitä, miten Suomen T&K-toiminnan rahoitus nostetaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Osana T&K-rahoituksen lisäystä opetus- ja kulttuuriministeriö on yhdessä yliopistojen kanssa käynnistämässä tohtorikoulutuspilotin. Kehyskauden 2024–2027 rahoitusta pilotille on esitetty yhteensä 262 miljoonaa euroa. Pilotissa toteutetaan 1 000 uutta määräaikaista väitöskirjatutkijan työsuhdetta. Rahoitusta käytetään myös väitöskirjatyön ohjaukseen.

Tuhannesta paikasta 800 kohdennetaan Suomen Akatemian lippulaiva-aloille. Niiden tutkimussuunnitelmat on kansainvälisessä vertaisarvioinnissa todettu korkealaatuiseksi, ja lippulaiva-alojen tutkimus ja koulutus tukevat Suomen talouden sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Tuhannesta paikasta 200 paikkaa kohdennetaan vapaasti haettaville tutkimusaloille.

– Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta hallitus on sitoutunut tekemään historiallisen suuret panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tohtoripilotilla mahdollistamme maamme kipeästi tarvitsemaa, tutkijakoulutuksen saaneen työvoiman kasvua eri aloille, paitsi tiedeyhteisön, yhä enemmän myös yksityisen sektorin palvelukseen. Näin varmistamme, että meillä on jatkossa tarpeeksi osaajia luomaan kestävää, tutkimukseen pohjautuvaa kasvua, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.

Pilottiohjelman rahoitus myönnetään hakemusten perusteella suomalaisille yliopistoille väitöskirjatutkijoiden palkkaamiseksi kolmen vuoden määräaikaisiin työsuhteisiin uusia tutkijankoulutuksen tapoja kokeilevissa alakohtaisissa piloteissa. Lisäksi rahoitusta voidaan myöntää väitöskirjatutkijoiden ohjauksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Alakohtaisissa piloteissa voi olla mukana myös muita tutkijankoulutuksen osapuolia, kuten esimerkiksi tutkimuslaitoksia tai yrityksiä. Ne osallistuvat pilotointiin vastaten omista kustannuksistaan ja hyötyvät kokonaisuudesta sekä koulutussynergian että niille siirtyvien osaajien myötä.

Pilotointi toteutetaan edellyttäen, että eduskunta päättää osoittaa tarvittavat voimavarat vuoden 2024 talousarviossa.

Suomen Akatemia ja OKM järjestävät hakijoille suunnatun infotilaisuuden maanantaina 6.11.2023 klo 12–13.30. Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen tilaisuuteen.

Hakuilmoitukset

Lisätietoja

  • Va. ylijohtaja Erja Heikkinen, OKM, p. 0295 330 101
  • Opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen, OKM, p. 0295 330 247
  • Opetusneuvos Saara Vihko, OKM, p. 0295 330 005
  • Johtava tiedeasiantuntija Maiju Gyran, Suomen Akatemia, p. 0295 335 015

Taustatietoa aiheesta