Hyppää sisältöön

Selvitys suosittaa uuden arkkitehtuuri- ja designmuseokokonaisuuden toteuttamista Helsinkiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.8.2018 11.02
Tiedote

Selvitys kansainvälistä huipputasoa edustavan arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamisesta suosittaa museokokonaisuuden toteuttamista Helsinkiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön, Helsingin kaupungin, Designmuseon säätiön ja Suomen arkkitehtuurimuseo- ja tiedotuskeskussäätiön tilaama selvitys luovutettiin eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terholle ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuorelle tiistaina 21. elokuuta.

Selvityksen mukaan Suomi tarvitsee uuden ja korkeatasoisen arkkitehtuuri- ja designmuseon. Suomen arkkitehtuuri ja design kiinnostavat sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Uuden museokokonaisuuden kehittämiselle on vahva pohja Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon merkittävissä kokoelmissa ja aihepiiriin kohdistuvassa kysynnässä. 

Museon tulisi puhutella laajasti erilaisia kävijäryhmiä. Selvityksen mukaan sillä olisi myös merkittävä rooli arkkitehtuurin ja muotoilun tietopankkina, oppimisympäristönä ja vetovoimaisena käyntikohteena sekä yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä.

Selvityksessä museo ehdotetaan sijoitettavaksi Helsinkiin uudisrakennukseen, joka vastaisi nykyaikaisen museotoiminnan vaatimuksia ja olisi arkkitehtuuriltaan ja muotoilultaan kiinnostava. 

Selvitysryhmä esittää nykyisten museoiden yhdistämistä yhdeksi organisaatioksi, jossa molemmat toimialat voivat kehittyä. 

Selvitystyön käynnistivät keväällä 2018 opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki yhteistyössä Designmuseon säätiön ja Suomen arkkitehtuurimuseo- ja tiedotuskeskussäätiön kanssa. Selvityksen laativat toimitusjohtaja Tuomas Auvinen, strategia- ja luova johtaja Mirkku Kullberg ja kehittäjä Ulla Teräs. Selvitystyön tukena oli valtion, kaupungin ja museoiden edustajista koostunut tukiryhmä. 

- Suomi tunnetaan arkkitehtuurista ja designista, joka on läsnä jokaisen arjessa ja joka on tärkeä osa pohjoismaista hyvinvointiajattelua. Tätä vahvuuttamme emme ole osanneet tuoda riittävästi esille. Suomi ansaitseekin nyt arkkitehtuurinsa ja designinsa kansainvälisen merkittävyyden mukaisen Arkkitehtuuri- ja designmuseon, toteaa Tuomas Auvinen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki päättävät jatkoselvitysten aloittamisesta yhteistyössä nykyisten museo-organisaatioiden kanssa syksyn aikana.

- Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo ovat keskeisiä museoitamme ja ministeriö pitää tärkeänä, että niiden osaaminen ja kokoelmat saataisiin vahvemmin esille ja käyttöön. Uusi museokokonaisuus tarjoaisi näkyvyyttä ja vaikuttavuutta sekä museotoimintaan että laajemmin arkkitehtuurin ja designin toimialoille. Suomalainen arkkitehtuuri ja design ovat osa kansallista kuvastoamme, kansainvälisesti tunnustettu osoitus suomalaisten luomisvoimasta. Selvitys toimii erinomaisena pohjana jatkovalmistelulle ja päätöksenteolle, toteaa eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

- Helsinki on merkittävä taide- ja kulttuurikaupunki. Meidän on kuitenkin jatkuvasti pyrittävä parantamaan ja laajentamaan tarjontaamme luodaksemme kaupunkilaisille paremmat edellytykset hyvälle ja virikkeelliselle elämälle ja matkailijoille enemmän syitä valita Helsinki matkakohteeksi. Meidät tunnetaan maailmalla erityisesti arkkitehtuurista ja designista. On luontevaa kehittää Helsinkiä näiden alojen kunnianhimoisena edelläkävijänä, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.   


Kansainvälistä huipputasoa edustava Arkkitehtuuri- ja designmuseo Helsinkiin - Selvitys toteuttamisen edellytyksistä ja tarvittavista toimenpiteistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:29   


Lisätietoja:

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, p.+358 295 3 30129, [email protected]

Helsingin kaupunki: Yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti, p. +358 400 536 581, [email protected]

Suomen arkkitehtuurimuseo- ja tiedotuskeskussäätiö: Va. museonjohtaja Reetta Heiskanen, p. +358 50 5449 094, [email protected] 

Designmuseon säätiö: Museonjohtaja Jukka Savolainen, p. +358 50 307 0455, [email protected] 

Hankeryhmän johtaja: Toimitusjohtaja Tuomas Auvinen, p. +358 50 648 48, [email protected]