Hyppää sisältöön

Selvitys: Kotimaiset digitaaliset sisältömarkkinat entistä kovempaan kansainväliseen kilpailuun

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 14.9.2015 11.04
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta Digital Media Finland Oy selvitti Suomen digitaalisten sisältömarkkinoiden tilannetta ja laati ennusteen vuodelle 2017. Digitaalinen sisältöliiketoiminta kohtaa entistä kovempaa kansainvälistä kilpailua, johon tulee kyetä vastaamaan laadukkailla tuotteilla. Selvitys luovutettiin ministeri Sanni Grahn-Laasoselle maanantaina.

Raportti käsittelee seuraavia osa-alueita: audiovisuaaliset sisällöt, kirjat, lehdistö (sanoma- ja aikakauslehdet), musiikki, pelit, radio ja verkkosisältöpalvelut.

Ennusteiden mukaan digitaalisen osuus kotimaisesta sisältöliiketoiminnasta on vuonna 2017 noin 15 prosenttia. Kehitys jakautuu kahteen suuntaan. Yhtäältä on osa-alueita, kuten musiikki ja pelit, joiden oletetaan olevan jo lähes täysin digitaalisia, toisaalta muilla osa-alueilla digitaalinen muodostaa tuolloin (2017) edelleen vasta pienen, mutta nopeasti kasvavan osan kokonaistuloista.

Yhteistä kaikille digitaalisen sisältöliiketoiminnan parissa työskenteleville kotimaisille toimijoille on, että ne joutuvat kohtaamaan entistä kovempaa kilpailua digitalisaatiosta ja sisältömarkkinoiden globalisaatiosta johtuen.

Jotta suomalainen sisältötuotanto ja sisällöt pysyvät jatkossakin vahvassa asemassa ja pystyvät kasvamaan, selvityksen tekijät ehdottavat mm. seuraavia toimenpiteitä:

Kotimaisten sisältöjen tulee erottautua kansainvälisestä tarjonnasta kansallisilla omalaatuisilla piirteillään ja aiheillaan, jotka puhuttelevat erityisesti suomalaisia kuluttajia Kotimaisten toimijoiden tulee kehittää digitaalisia palveluja, jotka pystyvät kilpailemaan kansainvälisten toimijoiden kanssa käytettävyyden, personoinnin ja sisällön osalta Kotimaisten toimijoiden tulee varmistaa kotimaisten sisältöjen saatavuus myös kansainvälisissä palveluissa kaikille osapuolille kohtuullisin ehdoin Kotimaisilla sisältömarkkinoilla voidaan kehittää myös teknisiä alustoja, joita voidaan lisensioida alan toimijoille ympäri maailman Kotimaisen ja EU-tason sääntelyn tulee varmistaa, että suomalaiset yritykset voivat toimia kotimarkkinoilla samoilla ehdoilla kuin kansainväliset yritykset Verotusratkaisut sekä arvonlisäveron alentaminen digitaalisten sisältötuotteiden osalta

Selvitystä oli keväällä 2015 ideoimassa laaja toimijoiden joukko – Luovan alan tekijät ja yrittäjät Lyhty, Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta sekä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom.

Lisätietoja: johtaja Jorma Waldén (OKM), puh. 02953 30338

Suomen digitaaliset sisältömarkkinat: kasvun ja kehityksen edellytykset