Hyppää sisältöön

Jatkuvaan oppimiseen esitetään täydennysbudjetissa 20 miljoonaa euroa – työllisyyden ja koulutuksen liittoa vahvistetaan

opetus- ja kulttuuriministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 21.11.2019 14.54
Tiedote

Työllisyyden ja osaamisen varmistamiseksi hallitus esittää, että ensi vuoden talousarviosta kohdistetaan 20 miljoonaa euroa nopeasti vaikuttaviin koulutus- ja työllisyyspalveluihin. Uudenlaisella rahoituksella täydennetään nykyisiä koulutusmahdollisuuksia ja parannetaan työelämän muutoksiin varautumista. Ehdotukset sisältyvät hallituksen torstaina 21. marraskuuta eduskunnalle antamaan esitykseen vuoden 2020 talousarvioesityksen täydentämisestä.

– Koulutukseen investoiminen on Suomen kaltaisessa maassa yksi parhaista keinoista kasvattaa työllisyyttä. Samanaikaisesti kun monet etsivät töitä, Suomessa vallitsee osaajapula, johon nopeavaikutteiset koulutustoimet ovat täsmäratkaisu, opetusministeri Li Andersson sanoo.

– Hallitusohjelma korostaa osaamisen ja työllisyyden yhteyttä. Tämä uudistus on tärkeä askel työssä, jolla vahvistetaan edellytyksiä vastata työelämän osaamistarpeisiin koulutuksella. Näin varmistamme, että jo ensi vuonna on entistä helpompi päästä nopeasti käsiksi opintoihin ja työllistyä alalle, jossa on pulaa työntekijöistä, työministeri Timo Harakka painottaa.

Uusi rahoitustapa ja toimintamalli sisältyy opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön valmistelemiin toimiin, joilla edistetään työllisyyttä ja vastataan osaamistarpeisiin nykyistä nopeammin. Rahoitusta voisi käyttää muun muassa muunto- ja lisäkoulutuksiin sekä nykyistä koulutustarjontaa täydentäviin lyhyempiin koulutuskokonaisuuksiin. Myös ohjaus- ja tukipalveluja kehitetään.

–  Monilla aloilla ja alueilla on pulaa korkeakoulutusta vaativasta osaamisesta. Tarvitsemme uudenlaisia keinoja rekrytointiongelman ratkaisemiseksi. Tämä on tärkeä avaus, tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen toteaa.

Muunto- ja lisäkoulutuksia sekä muita tukitoimia käynnistetään aloille, joilla on pulaa osaavasta työvoimasta. Tavoitteena on, että kouluttautua voi myös työn ohessa. Koulutukset on tarkoitus käynnistää mahdollisimman nopealla aikataululla. Koulutusta järjestettäisiin esimerkiksi hoitajatarpeeseen vastaamiseen.

Määrärahojen suuntaamisesta eri tyyppisiin koulutus- ja ohjaushankkeisiin päätetään tarkemmin opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteisessä valmistelussa. Tarkoituksena on suunnata määrärahoja hankkeisiin, jotka täydentävät olemassa olevaa OKM:n ja TEM:n rahoittamaa muuta koulutustarjontaa ja tuovat lisäarvoa koulutuksessa aliedustetuille kohderyhmille tai toimialoille, joilla on työvoimapulaa.

Hakuohjeet koulutuksen järjestäjille julkaistaan joulukuussa. Rahoitusta varten vuoden 2020 talousarviossa siirretään opetus- ja kulttuuriministeriön käyttöön 20 miljoonaa euroa työ- ja elinkeinoministeriön määrärahoista.

Osana työllisyysasteen nostamistavoitetta tehostetaan yhteishankintojen ja muiden työelämälähtöisten koulutusmallien toteutusta. Yhteishankinta tarkoittaa työvoimakoulutusta, jonka kustannuksiin ja suunnitteluun työnantajat osallistuvat. Yhteishankintoja on toteutettu jo 1990-luvulta alkaen ja niihin osallistuu vuosittain tuhansia ihmisiä.  Työelämälähtöiset koulutusmallit vastaavat yrityksen tarpeisiin ja ovat nopeita ja vaikuttavia: 70–80 prosenttia osallistujista työllistyy koulutusten jälkeen.

Alueille luodaan osana työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyden kuntakokeiluja koulutuksen järjestäjien, opetus- ja kulttuuriministeriön, ELY-keskusten, TE-toimistojen ja kuntien yhteistyörakenne, jolla varmistetaan, että tarjolla on työllistymisen kannalta vaikuttavia ja riittäviä palveluja. Lisäksi kuhunkin ELY-keskukseen palkataan koordinaattori, jonka tehtävänä on koota yritysten tarpeita, tukea toimien suuntaamista sekä tehdä tiivistä yhteistyötä alueella eri toimijoiden kanssa. ELY-keskusten käyttöön siirretään tähän tarkoitukseen 1,2 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

- suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta (OKM), p. 0295 330 136
- neuvotteleva virkamies Ville Heinonen (OKM), p. 0295 330 105
-  neuvotteleva virkamies Outi Viljamaa (TEM), p. 0295 047 982
- työmarkkinaneuvos Teija Felt (TEM), p. 0295 049 080

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö järjestävät uudesta toimintamallista informaatio- ja keskustelutilaisuuden 11.12. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta julkaistaan ministeriön verkkosivuilla

Ammatillinen koulutus Hanna Kosonen Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Li Andersson Timo Harakka