Sök
- Fess-sök
Visar 521-540 av 544 resultat.
-
13.4.2005 | - Suomessa on huolehdittava siitä, että lapset ja nuoret saavat pärjäämiselle perusedellytykset myös eurooppalaisen ja globaalin kehityksen osana. Olen esittänyt, että kaikkien nuorten olisi oltava oppivelvollisuuden piirissä täysi-ikäisyyteen saakka. On yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että ketään ei päästetä syrjäytymään, sanoi opetusministeri Tuula Haatainen Lukiolaisten liiton 20-vuotisjuhlaseminaari...https://okm.fi/-/ministeri-haatainen-kaikille-nuorille-parjaamisen-perusedellytykset
-
23.9.2005 | Kansanedustaja, voimistelunopettaja Antti Kalliomäki (sd) nimitettiin pääministeri Matti Vanhasen hallituksen opetusministeriksi perjantaisessa presidentinesittelyssä. Hän siirtyy opetusministeriksi valtiovarainministerin tehtävästä ja opetusministerin tehtävää hoitanut Tuula Haatainen siirtyy sosiaali- ja terveysministeriksi.https://okm.fi/-/kalliomaki-undervisningsminister
-
24.1.2005 | Koulutuksen on oltava painopisteenä Aasian luonnonkatastrofialueiden jälleenrakennustyössä. Koulujen rakentamisen ja kunnostamisen lisäksi tuhoalueilla tarvitaan henkistä jälleenrakennusta. Katastrofi on vienyt alueen lapsilta perusturvan. Lapset ovat menettäneet vanhempiaan, sisaruksiaan ja ystäviään. Koulut ovat tuhoutuneet ja opettajia menehtynyt. Alkuvaiheessa on tärkeää tarjota heille humanitääristä apua.https://okm.fi/-/koulutus-avainasemassa-aasian-katastrofialueiden-jalleenrakennustyossa
-
15.2.2007 | Kansallista liikuntaohjelmaa valmisteleva toimikunta suosittaa, että seuraavalla hallituskaudella käynnistettäisiin terveyden edistämiseen keskittyvä politiikkaohjelma. Toimikunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Mari Kiviniemen mukaan ohjelman yhteydessä voitaisiin tarkentaa myös liikunnan merkitystä terveyden ja hyvinvoinnin tekijänä.https://okm.fi/-/mellanrapport-motion-och-idrott-som-motiverande-alternativ-overlamnas
-
18.11.2005 | Vuoden 2005 lastenkulttuurin valtionpalkinnot on myönnetty toiminnanjohtaja, taidekasvattaja Maria Laukalle ja arkkitehti, pedagogi Pihla Meskaselle. Taiteen keskustoimikunnan myöntämät palkinnot ovat suuruudeltaan 12 000 euroa. Kulttuuriministeri Tanja Karpela jakoi valtionpalkinnot perjantaina 18.11. Helsingissä.https://okm.fi/-/statspriset-for-barnkultur-till-maria-laukka-och-pihla-meskanen
-
23.1.2004 | - Alkanut vuosi on lasten- ja nuortenelokuvan teemavuosi, nimeltään Filmihillo. Vuoden tavoitteena on lisätä lasten- ja nuortenelokuvien ja koko elokuvakulttuurin näkyvyyttä, kertoi kulttuuriministeri Tanja Karpela suomalaisen elokuvavuoden avajaisissa perjantaina Suomen elokuvasäätiössä. Ministerin mukaan teemavuonna halutaan nostaa lastenelokuvan arvostusta sekä kehittää mediakasvatusta.https://okm.fi/-/ministeri-karpela-lasten-ja-nuortenelokuvan-teemavuodesta
-
2.2.2017 | SUOMEN UNESCO-TOIMIKUNNAN T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 2 Helsinki 2003 Yliopistopaino UNESCO YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco (United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization) perustettiin vuonna 1945. P...https://okm.fi/documents/1410845/4065986/Toimintakertomus+2002.pdf/064141d5-2e0d-4695-90d8-ba46d733a833?version=1.0&t=1486042997000
-
8.9.2003 | Opetusministeri Tuula Haatainen World Young Reader -konferenssin avajaisissamaanantaina 8.9.2003 Helsingissähttps://okm.fi/-/opetusministeri-haatainen-mediakriittisyys-ja-osaaminen-huomioitava-opetuksessa
-
2.10.2007 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin luovutti tämänvuotiset elokuvataiteen, kuvataiteen, rakennustaiteen ja valokuvataiteen valtionpalkinnot tiistaina Helsingissä. Valtion elokuvataidetoimikunnan myöntämän elokuvataiteen valtionpalkinnon sai elokuvaohjaaja Lauri Törhönen, valtion kuvataidetoimikunnan myöntämän kuvataiteen valtionpalkinnon sai kuvataiteilija Lauri Astala, valtion rakennustaidetoimikun...https://okm.fi/-/statspriset-for-film-bild-byggnads-och-fotokonst-2007
-
18.11.2003 | Vuoden 2003 lastenkulttuurin valtionpalkinnon saivat kirjailija Yvonne Hoffman, säveltäjä, kapellimestari ja musiikkipedagogi Marjatta Meritähti ja Teatteri Mukamaksen johtaja Mansi Stycz. Taiteen keskustoimikunnan myöntämä lastenkulttuurin valtionpalkinto on suuruudeltaan 16 800 euroa. Palkinto jaettiin kolmen palkitun kesken, eli kukin heistä sai 5 600 euron suuruisen palkinnon. Kulttuuriministeri Tanja Karpela jakoi palkinnot tiistaina Helsingissä.https://okm.fi/-/lastenkulttuurin-valtionpalkinto-yvonne-hoffmanille-marjatta-meritahdelle-ja-mansi-styczille
-
12.1.2017 | Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön sopimuksia ja suosituksia n:o 2 Suositus aikuiskasvatuksen kehittämiseksi Hyväksytty Unescon yleiskokouksen 19. istunnossa 26. 11. 1976 Nairobissa Suomen Unesco-toimikunta Helsinki...https://okm.fi/documents/1410845/3898342/Aikuiskasvatussuositus.+Helsinki+1979.pdf/a032b189-2917-4d9a-adfe-228b7193910b?version=1.0&t=1484222272000
-
2.2.2017 | ! " # $%&'( ) * + ,*- + - # * * -+ - ,( - - ( - * * # * # * * . ( # $%&/ -+ -** ( 0https://okm.fi/documents/1410845/4065986/Toimintakertomus+2003.pdf/df4c2779-2686-43ef-8a53-4ce092b1f09c?version=1.0&t=1486043013000
-
13.9.2005 | Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkisti vuotuisen koulutusjärjestelmien vertailuraporttinsa Education at a Glance 2005:n tiistaina. Raportissa vertaillaan 30 OECD-maan sekä muutaman OECD:n ulkopuolisen maan koulutusjärjestelmiä. Raportti perustuu pääosin vuoden 2003 tietoihin.https://okm.fi/-/oecd-s-jamforelse-av-utbildningssystem-offentliggjordes
-
2.2.2017 | 1z z Suomen Unesco-toimikunta toimintakertomus 2006 YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco (United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization) perustettiin vuonna 1945. Perussääntönsä mukaisesti sen tehtävänä on ”myötäva...https://okm.fi/documents/1410845/4065986/Toimintakertomus+2006.pdf/7b7ea794-e94b-4fc1-9785-098d0e196a8c?version=1.0&t=1486043035000
-
25.11.2009 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on luovuttanut vuotuiset Suomi-palkinnot eri taiteenalojen edustajille. Tunnustuksen saivat suomalainen nykysirkus Cirko Aereo ry, Eppu Normaali yhtye, Konserttikeskus ry, ohjaaja, käsikirjoittaja Anastasia Lapsui, kuvataiteilijat Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala sekä kirjailija Maria Vuorio.https://okm.fi/-/vuoden-2009-suomi-palkinnot-jaettu
-
24.9.2013 | Opetusministeri Krista Kiuru luovutti vuoden 2013 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot tiistaina 24.9. Elämäntyöpalkinnon saivat professori, psykiatrian erikoislääkäri Matti O. Huttunen mielenterveystyön ja psykiatrian alalla tehdystä tiedonjulkistamistyöstä ja kirjailija, taiteilija Mauri Kunnas lastenkirjoilla tehdystä tiedonjulkistamistyöstä.https://okm.fi/-/tiedonjulkistamisen-elamantyopalkinnot-matti-o-huttuselle-ja-mauri-kunnakselle
-
2.6.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätös 2020 Toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat Sisältö 1 Johdon katsaus .............................................................................................5 2 Tuloksellisuus........................https://okm.fi/documents/1410845/3999627/OKM+tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s+2020.pdf/8933e3ec-63b0-2af7-b40f-8f7b6155f17e?t=1622619443051
-
9.12.2004 | Kulttuuriministeri Tanja Karpela on palkinnut yhdeksän eri taiteenalan edustajaa 16 800 euron suuruisilla Suomi-palkinnoilla. Ylijohtaja Riitta Kaivosoja luovutti palkinnot torstaina Helsingissä. Vuoden 2004 palkinnon saivat graafikko Erik Bruun, kirjailija Pirjo Hassinen, näyttelijä-ohjaaja Kristiina Hurmerinta, muusikko Mauno Järvelä, muusikko Jukka "J" Karjalainen, taiteilija Kuutti Lavonen, koreografi-tanss...https://okm.fi/-/vuoden-2004-suomi-palkinnot-jaettu
-
12.12.2006 | Kulttuuriministeri Tanja Saarela on palkinnut seitsemän eri taiteenalan edustajaa Suomi-palkinnoilla. Kulttuuriministeri Tanja Saarela luovutti palkinnot tiistaina Helsingissä. Vuoden 2006 palkinnon saivat kirjailija, ohjaaja Bengt Ahlfors, professori, säveltäjä Mikko Heiniö, valokuva- ja mediataiteilija Harri Larjosto, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Auli Mantila, perinteenkerääjä, kulttuurintutki...https://okm.fi/-/kulttuuriministeri-saarela-jakoi-vuoden-2006-suomi-palkinnot
-
24.4.2006 | Opetusministeriö on myöntänyt vuoden 2006 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot kahdeksalle yksityishenkilölle tai ryhmälle vuonna 2005 osoitetuista ansioista tiedonjulkistamisessa. Palkinnot myönnettiin Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä ja ne ovat suuruudeltaan 10 000 euroa. Palkinnot luovutti maanantaina opetusministeri Antti Kalliomäki.https://okm.fi/-/prisen-for-informationsspridning-2006-delades-ut