Sök
- Fess-sök
-
12.10.2017 | Hallitus esittää opintorahaan huoltajakorotusta. Huoltajakorotus parantaa lasta huoltavan opiskelijan taloudellisia edellytyksiä yhdistää opiskelu ja lapsen huoltajuus.https://okm.fi/-/opintotukeen-huoltajakorotus
-
6.9.2018 | Tuoreessa Liikuntaraportissa on kuvattu suomalaisten liikemittarilla mitattua fyysistä aktiivisuutta ja paikallaanoloa sekä fyysistä kuntoa. Objektiivisia tuloksia on kerätty useista eri väestötutkimuksista muutaman viime vuoden ajalta. Liikuntaraportti luovutettiin ministeri Sampo Terholle 6. syyskuuta.https://okm.fi/-/istuminen-ja-muu-paikallaanolo-tayttavat-suomalaisten-paivan
-
15.2.2019 | Opetus- ja kulttuuriministeriön Harrastamisen strategia -työryhmä esittää 25 strategista toimenpidettä lasten ja nuorten harrastamisen edistämiseksi, muun muassa Liikkuva koulu –ohjelman laajennusta, nollatoleranssia kiusaamiselle ja syrjinnälle harrastuksissa, harrastamisen huomioimista sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä sekä lapsistrategian hyväksymistä seuraavalla hallituskaudella. Lisäksi esitet...https://okm.fi/-/25-strategista-toimenpide-esitysta-lasten-ja-nuorten-harrastamisen-edistamiseksi
-
16.12.2022 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2021-2024 1. Kohti vuoden 2030 tavoitetilaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin noj...https://okm.fi/documents/1410845/9248960/Tampereen+ammattikorkeakoulu,+sopimustavoitteiden+2021-2024+toteutuminen+2021.pdf/c04a920a-42c3-a0ff-6f6b-9efca2e463ac?version=1.1&t=1671191744383
-
27.7.2022 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAIDEYLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toiminnalle asetettavista tavo...https://okm.fi/documents/1410845/9263145/Taideyliopisto,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2019.pdf/87ef3f45-846c-64a1-b8ce-4e91e7ad5543?version=1.3&t=1658919431776
-
25.7.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen yhteishaussa. Opetus- ja kulttuuriministeri...https://okm.fi/documents/1410845/9263124/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4n+yliopisto,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2018.pdf/72fb4f42-3d47-472d-8397-c87a3a18202d?version=1.1&t=1532516612000
-
11.2.2019 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liite 1 Hallitussihteeri 5.2.2019 Emma Thomasén EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OPISKELIJAKSI OTTAMISEN PERUSTEISTA AMMATILLISESSA PERUSTUTKINTOKOULUTUK- SESSA ANNETUN OPETUS- JA KULTTUURIMINISTER...https://okm.fi/documents/1410845/3863837/Valintaperusteasetus+Muistio+161-2019.pdf/95062197-dfef-90a4-06ea-bcb7af0530bc?t=1549882848000
-
27.7.2022 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin nojalla sopineet ammattik...https://okm.fi/documents/1410845/9248948/Satakunnan+ammattikorkeakoulu,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2019.pdf/b5878c72-553b-7f79-17e2-d428a6ec95ed?version=1.3&t=1658918570879
-
8.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen yhteishaussa. Opetus- ja kulttuuriminister...https://okm.fi/documents/1410845/9248952/Savonia-ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2018.pdf/89bca9a1-3e79-45d9-82b3-d02432040304?version=1.1&t=1538991531000
-
6.10.2016 | Aikuisten perusopetus uudistuu opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 6.10.2016 13.53 Tyyppi: Tiedote Perusopetuslakia muutetaan aikuisten perusopetuksen osalta. Hallitus antoi torstaina asiaa koskevat hallituksen esitykset eduskunnalle....https://okm.fi/-/aikuisten-perusopetus-uudistuu
-
22.12.2016 | Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus käynnistävät kokeilut, joissa vieraiden kielten opiskelu alkaisi jo ensimmäisellä luokalla. Kieltenopetuksen varhaistamisen kokeilu on osa peruskoulun uudistamisen kärkihanketta. Alueellisissa kokeiluissa on tavoitteena löytää parhaat toimintamallit sekä lisätä ja monipuolistaa kieltenopiskelua.https://okm.fi/-/kokeilut-kaynnistyvat-kieltenopetus-alkamaan-1-luokalta
-
30.11.2017 | Opetusalan toimijat opiskelijoista, opettajista, koulutuksen järjestäjistä ministeriin saakka haluavat ilmaista voimakkaan tukensa ja sitoutumisensa kaikenlaisen seksuaalisen häirinnän havaitsemiseksi, esiintuomiseksi ja lopettamiseksi Suomen kouluissa ja oppilaitoksissa.https://okm.fi/-/taydellinen-nollatoleranssi-seksuaaliseen-hairintaan-kouluissa-ja-oppilaitoksissa-on-yhteinen-tinkimaton-tavoite
-
15.3.2016 | Opetus- ja kulttuuriministeriö teettää jatkoselvityksen koulutussopimusmallin käyttöönotosta ammatillisessa koulutuksessa.https://okm.fi/-/koulutussopimusmallista-jatkoselvitys
-
1.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n ohjauksessa käytettävää alaluokittelua: - Kas...https://okm.fi/documents/1410845/9248960/Tampereen+ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2017.pdf/0a274826-1cfc-4e5d-817d-51182a946b88?version=1.2&t=1538385164000
-
14.3.2023 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29, 00023 Valtioneuvosto okm.fi p. 0295 16001 UNDERVISNINGS- OCH KULTURMINISTERIET PB 29, 00023 Statsrådet tfn 0295 16001 Raportti nuorten kuulemisesta seuraavan valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma...https://okm.fi/documents/1410845/151867368/Raportti+nuorten+kuulemisesta+kev%C3%A4t+2023+valmis.pdf/33602a58-3242-d718-42dc-77d1bd2547c4?t=1678775749037
-
8.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n ohjauksessa käytettävää alaluokittelua: - Kasv...https://okm.fi/documents/1410845/9263145/Taideyliopisto,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2017.pdf/a29ad05e-18c0-442c-af63-f4689d684745?version=1.2&t=1538994580000
-
8.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n ohjauksessa käytettävää alaluokittelua: - Kasv...https://okm.fi/documents/1410845/9263129/Lapin+yliopisto,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2017.pdf/766f0ff6-42f3-4e67-982e-ece407f9b86a?version=1.2&t=1538994357000
-
24.7.2018 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin nojalla sopineet ammattikorke...https://okm.fi/documents/1410845/9248916/Lahden+ammattikorkeakoulu,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2018.pdf/75b71f68-1a98-4ca9-953b-7d179fddae09?version=1.1&t=1532433767000
-
9.1.2015 | Selvitysmies Norrback esittää ruotsinkielisen ammatillisen koulutuksen kehittämistä opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 9.1.2015 13.25 Tyyppi: Tiedote Ruotsinkielisen ammatillisen koulutuksen kehittämistä pohtinut selvitysmies, minist...https://okm.fi/-/selvitysmies-norrback-esittaa-ruotsinkielisen-ammatillisen-koulutuksen-kehittamista
-
3.2.2017 | Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt korkeakouluille 25 miljoonan euron erityisavustuksen. Rahoitettavilla hankkeilla parannetaan oppimisen, opetuksen ja ohjauksen laatua ja opiskelijalähtöisyyttä, sekä edistetään koulutuksen ja ympäröivän yhteiskunnan vuorovaikutusta. Hankkeet lisäävät korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja uudistavat toimintatapoja ja oppimisympäristöjä.https://okm.fi/-/hallitukselta-25-miljoonan-euron-panostus-korkeakouluopetukseen
-
13.2.2017 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopistossa käynnistyi uusi strategiakausi 2013-2016. Lähivuosien painopisteiksi on linjattu tieteellisen toimin...https://okm.fi/documents/1410845/3992582/Tampereen+teknillinen+yliopisto+kirjallinen+palaute+2014.pdf/96be8313-f771-4cbd-ab06-37021ea33663?version=1.1&t=1486982764000
-
4.10.2018 | Washingtoniin lokakuun puolivälissä suuntaava Team Finland Knowledge –lähettiläs Ilkka Turunen odottaa innostuneena alkavaa pestiään. Onhan kohdekaupunki poikkeuksellisen mielenkiintoinen näköalapaikka ja sikäläisessä hallinnossa tapahtuu jatkuvasti. Lähettilään tehtävänä on edistää suomalaistutkijoiden pääsyä Amerikan maaperälle sekä lisätä Suomen kiinnostavuutta amerikkalaisopiskelijoiden ja -tutkijoiden silmissä.https://okm.fi/-/suomen-koulutus-ja-teknologiaosaaminen-kiinnostaa-usa-ssa
-
17.1.2017 | TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2013:19 Asia Tekijänoikeus koulutusmateriaaliin Hakija Helsingin Psykoterapiainstituutti Oy Annettu 6.11.2013 Tiivistelmä Koulutusmateriaalissa oli kirjallisia osia, jotka olivat tekijänoi- keuslain 1 §:ssä tarkoitet...https://okm.fi/documents/1410845/3902147/Lausunto+2013-19+Tekij%C3%A4noikeus+koulutusmateriaaliin.pdf/ea5c959c-dae7-492e-9461-5c112542130f?version=1.1&t=1484641852000
-
5.2.2015 | Nuorten oppisopimuskoulutusta ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista tuetaan 15 miljoonalla opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 5.2.2015 13.51 Tyyppi: Tiedote Nuorten oppisopimuskoulutusta ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen vahvistamist...https://okm.fi/-/nuorten-oppisopimuskoulutusta-ja-tyopaikalla-tapahtuvaa-oppimista-tuetaan-15-miljoonalla
-
24.10.2017 | Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle Taustamuistio korkeakoulutuksen ja tutkimuksen 2030 visiotyölle Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti keväällä 2017 korkeakoulutuksen ja tutki- muksen vision valmistelun. Korkeakoulu- tus ja tutkimus 2030...https://okm.fi/documents/1410845/4177242/visio2030-taustamuistio.pdf/b370e5ec-66d3-44cb-acb9-7ac4318c49c7?t=1508827794000
-
9.8.2018 | Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää hallinnonalalleen 6,4 miljardia euroa määrarahoja valtion vuoden 2019 talousarvioehdotukseen. Esitys perustuu vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelmaan. Ministeriö esittää lisärahoitusta mm. varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ja lisähenkilöstön palkkaamiseen sekä maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilun jatkamiseen ja laajentamiseen. Korkeakouluja ja tiedettä rahoitettaisiin 3,1 miljardilla eurolla.https://okm.fi/-/okm-n-talousarvioehdotus-vuodelle-2019
-
8.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen yhteishaussa. Opetus- ja kulttuuriminister...https://okm.fi/documents/1410845/9248900/Kajaanin+ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2018.pdf/f8b8bc13-f361-4b43-a408-1869c182f3ca?version=1.1&t=1538991314000
-
10.9.2019 | Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi tiistaina vuosittaisen koulutusjärjestelmiä vertailevan indikaattorijulkaisunsa Education at a Glance 2019. Julkaisussa tarkastellaan mm. OECD:n 36 jäsenmaan ja eräiden partnerimaiden koulutustasoa, koulutukseen osallistumista, koulutuksen kustannuksia, koulutuksen ja opetuksen järjestämistä ja korkeakoulutettujen määriä ja työllistymistä. Tämän vuoden julkaisun erityisteemana on korkea-asteen koulutus.https://okm.fi/-/oecd-vertailu-suomessa-kilpailu-korkeakoulupaikoista-on-kovaa
-
3.6.2017 | Tulevaisuuden koulussa on enemmän kansainvälisyyttä, varhaisempaa kielenoppimista ja vaihto-opiskelumahdollisuus jokaiselle, visioi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen koulujen päättäjäispäivänä.https://okm.fi/-/opetusministeri-haluaa-kouluihin-lisaa-kansainvalisyytta
-
1.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n ohjauksessa käytettävää alaluokittelua: - Kas...https://okm.fi/documents/1410845/9248964/Turun+ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2017.pdf/6d03e851-eee2-4dbc-944d-249c3dc54b7a?version=1.2&t=1538385173000
-
16.3.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin nojalla sopineet ammattikork...https://okm.fi/documents/1410845/9248904/Karelia-ammattikorkeakoulu,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2020.pdf/58c093c6-3e7b-16c0-d888-7f86b7d2f2f4?version=1.2&t=1615896256908
-
16.12.2022 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2021-2024 1. Kohti vuoden 2030 tavoitetilaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston t...https://okm.fi/documents/1410845/9263124/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4n+yliopisto,+sopimustavoitteiden+2021-2024+toteutuminen+2021.pdf/f4928253-28ee-7df1-2b9a-f19fce1fdf8a?version=1.1&t=1671192440619
-
30.9.2014 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 35 miljoonaa euroa avustuksina yleissivistävien oppilaitosten ja päiväkotien sisäilma- ja kosteusvaurioiden korjaushankkeisiin ja kosteusvaurioituneita rakennuksia korvaaviin uudisrakennushankkeisiin. Kyseessä on merkittävä panostus koulujen ja päiväkotien työskentely-ympäristöjen parantamiseen.https://okm.fi/-/oppilaitosten-ja-paivakotien-kosteusvaurioiden-korjaushankkeita-tuetaan-35-miljoonalla-eurolla
-
27.5.2016 | Nuorisotakuu -kärkihankkeelle johtoryhmä opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 27.5.2016 14.37 Tyyppi: Tiedote Hallituksen Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihankkeelle on asetettu johtoryhmä ja sihteeristö. Opetus- ja kulttuur...https://okm.fi/-/nuorisotakuu-karkihankkeelle-johtoryhma
-
25.7.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen yhteishaussa. Opetus- ja kulttuuriministeri...https://okm.fi/documents/1410845/9263137/Oulun+yliopisto,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2018.pdf/9de7ba52-cc88-45c6-8f42-53fdf067a6a7?version=1.1&t=1532516562000
-
5.9.2017 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on sopinut tuhannen aloituspaikan lisäyksistä lastentarhanopettajien koulutukseen yliopistoissa. Lisäykset toteutetaan vuosina 2018–2021 hallituksen varaaman 28 miljoonan euron määrärahan turvin.https://okm.fi/-/tuhat-uutta-lastentarhanopettajaa
-
16.3.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2017- 2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toiminnalle asetettavis...https://okm.fi/documents/1410845/9263120/It%C3%A4-Suomen+yliopisto,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2020.pdf/53262258-9109-02ae-df27-5b1fba306d6a?version=1.1&t=1615898036648
-
11.6.2014 | Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämät selvityshenkilöt esittävät toimenpiteitä demokratia- ja ihmisoikeuksien opetuksen ja opintojen kehittämiseksi opettajankoulutuksessa ja siihen kuuluvassa harjoittelussa.https://okm.fi/-/opettajankoulutuksen-demokratiakasvatusta-halutaan-vahvistaa
-
29.1.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2021-2024 1. Kohti vuoden 2030 tavoitetilaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin nojal...https://okm.fi/documents/1410845/3992270/Centria+ammattikorkeakoulu+sopimus+2021-2024.pdf/60375d9d-cd22-0d61-8c3c-f29a2555e585?version=1.1&t=1611924192928
-
25.10.2018 | Valtioneuvoston selonteko liikuntapolitiikasta Sisällysluettelo 1 Johdanto .................................................................................................................................................... 2 2 Käsitteistä ..........https://okm.fi/documents/1410845/4449678/Valtioneuvoston+selonteko+liikuntapolitiikasta.pdf/16b4a853-180b-ad4f-0127-e3065b616912?t=1540454134000
-
16.3.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin nojalla sopineet ammattik...https://okm.fi/documents/1410845/9248948/Satakunnan+ammattikorkeakoulu,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2020.pdf/1d99857d-2cd7-b172-9b3f-9584db3cbc26?version=1.1&t=1615895821563
-
5.10.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Asiantuntija 23.9.2021 Anne-Maria Marttila EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI OPISKELIJAKSI OTTAMISEN PERUSTEISTA LUKIOKOULUTUKSESSA 1 Nykytila ja sen arviointi Lukiolain (714/2018) 1...https://okm.fi/documents/1410845/3863837/Muistio_Ehdotus_OKMn_asetukseksi_opiskelijaksi_ottamisen_perusteista_lukiokoulutuksessa.pdf/97de7a7f-45b2-9172-00c1-cd8747a59761?t=1633445901023
-
4.9.2015 | Hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeiden tavoitteena on luoda pysyvä muutos suomalaiseen koulutukseen. Hallitus osoittaa kuuden kärkihankkeen toteutukseen yhteensä 300 miljoonaa euroa vuosille 2016 - 2018.https://okm.fi/-/osaamisen-ja-koulutuksen-karkihankkeilla-uudistetaan-suomalaista-koulutusta
-
12.1.2017 | ^ -* n. Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede-ja kulttuurijärj eston suosituksia ja sopimuksia n:o 4 Tarkistettu ja hyväksytty Unescon yleiskokouksen 18. istunnossa 19.11.1974 Pariisissa Suomen Unesco-toimikunta Helsinki 1981 ISBN 951-46-496...https://okm.fi/documents/1410845/3898342/Ammattikasvatussuositus.+Helsinki+1981.pdf/27302853-894a-41a8-b16b-388b1c22a8fd?version=1.0&t=1484222275000
-
18.12.2012 | Esitysten tavoitteena on parantaa opintotuen käyttöastetta sekä mahdollistaa tavoitteellinen ja täysipainoinen opiskelu ja valmistuminen tavoiteajassa.https://okm.fi/-/arbetsgrupp-presenterar-alternativ-for-studiestodets-strukturella-utveckling
-
28.2.2018 | (Muutosvarauksin)https://okm.fi/-/hallituksen-vastaus-valikysymykseen-koulutuksen-tasa-arvosta-28-2-2018
-
31.8.2012 | Nuorisotakuu tunnetuksi koko maassa viiden ministerin voiminhttps://okm.fi/-/nuorisotakuu-tunnetuksi-koko-maassa-viiden-ministerin-voimin
-
24.6.2024 | Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma 2020–2023 Tavoitteena nuoren merkityksellinen elämä ja osallisuus yhteiskunnassa Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2020:2 Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma 2020–2023 Ta...https://okm.fi/documents/1410845/176563907/Valtakunnallinen+nuorisoty%C3%B6n+ja+-politiikan+ohjelma+2020-2023.pdf/7847d81d-4511-a3d0-0572-d5cc02b60984?t=1719221790079
-
22.9.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 23.6.2021 Piritta Sirvio EHDOTUS AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Tausta ja nykytila Marinin hallitusohjelmaan on kirjattu, että toisen ast...https://okm.fi/documents/1410845/3863837/Asetusmuistio+AML+10+a+%C2%A7+23.6.2021.pdf/d7e5dd5a-8fd7-679b-a616-78ae76b57f4b?t=1632304576649
-
2.2.2010 | (puhuttaessa muutokset mahdollisia) Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat, Minulla on ilo tuoda opetusministeriön ja samalla koko valtioneuvoston tervehdys päivän juhlaan. On todella mukava olla saada olla mukana juhlimassa 25 vuotta täyttävää Ikääntyvien yliopisto -toimintaa. Ikääntyvien yliopistotoiminnalla on kansainväliset juuret. Niin kutsuttu kolmannen iän yliopistotoiminta käynnistyi vuonna 1973 Etelä-Ranskassa, Toulousen yliopistossa.https://okm.fi/-/opetusministeri-virkkunen-jyvaskylan-ikaantyvien-yliopiston-25-vuotisjuhlassa
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tekijänoikeuslakia (404/1961) sekä lakia sähköisen vies- ...https://okm.fi/delegate/file/104832
-
31.8.2012 | Opetusministeri Jukka Gustafsson keskittyi koulutuksen tasa-arvoon ja peruskoulun tavoitteisiin puhuessaan Peruskoulu 40 vuotta -juhlaseminaarissa Rovaniemellä. - Parhaaseen koulutukseen sisältyy se, että itseluottamus ja usko omaan kehitykseen säilyy, sillä se on se voima, jonka varaan kaikki koulun jälkeinen jatkuva opiskelu, henkinen kasvu rakentuu, ministeri siteerasi peruskoulun isää, opetusministeri ja kouluhallituksen ylijohtaja R.https://okm.fi/-/gustafsson-peruskoulun-tavoitteet-viela-saavuttamatta
-
28.1.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2021-2024 1. Kohti vuoden 2030 tavoitetilaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toimin...https://okm.fi/documents/1410845/3992806/Lapin+yliopisto+sopimus+2021-2024.pdf/ede66114-6362-211b-ec1f-bcbac7eb035a?version=1.1&t=1611841114128
-
1.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n ohjauksessa käytettävää alaluokittelua: - Kas...https://okm.fi/documents/1410845/9248948/Satakunnan+ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2017.pdf/60ff9e00-48dc-4f8c-9644-a0094e0657be?version=1.2&t=1538385132000
-
15.8.2011 | - Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi joutumisesta. Nuorille kohdennettujen, työllisyyttä edistävien toimien lisäykseksi hallitusohjelmassa on kirjattu 60 miljoonaa euroa vuodessa, sanoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki 15.8.https://okm.fi/-/kulttuuri-ja-urheiluministeri-arhinmaki-hallitus-panostaa-nuorten-tyollisyyteen-ja-osallisuuteen
-
24.7.2018 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin nojalla sopineet ammattikor...https://okm.fi/documents/1410845/9248866/Diakonia-ammattikorkeakoulu,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2018.pdf/03f144f0-1b89-413c-a926-f1c88c2dfbd8?version=1.1&t=1532433912000
-
28.11.2011 | EU:n koulutusneuvosto kokoontui maanantaina Brysselissä. Suomea neuvostossa edusti opetusministeri Jukka Gustafsson. Opetusministerit keskustelivat kokouksessa siitä, miten koulutuksen rahoitus turvataan talouskriisin aikana. Esillä olivat kansalliset ratkaisut koulutusinvestointien turvaamiseksi sekä keinot koulutuksen tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Gustafssonin mukaan julkisen talouden vakauttaminen on vaatinut leikkauksia julkisissa koulutusmenoissa myös Suomessa.https://okm.fi/-/eu-n-koulutusneuvostossa-keskusteltiin-investoinneista-koulutukseen
-
28.1.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2021-2024 1. Kohti vuoden 2030 tavoitetilaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston t...https://okm.fi/documents/1410845/3992566/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4n+yliopisto+sopimus+2021-2024.pdf/567cd188-e55f-ee7e-2fc6-346361a8dec1?version=1.1&t=1611840788607
-
9.2.2011 | Opetusministeri Henna Virkkunen ehdottaa, että seuraavan hallitusohjelman yhteydessä päätetään kansallisen kielistrategian laadinnasta. - Kansallisella kielistrategialla vahvistettaisiin kansalliskielten, saamelaisen alkuperäiskansan ja muiden perustuslaissa mainittujen ryhmien - eli romanien ja viittomakielisten - sekä muiden Suomen kieliryhmien tosiasiallista asemaa, Virkkunen sanoi keskiviikkona Jyväskylän yliopiston Kieli keskellä kaikkea -seminaarissa.https://okm.fi/-/opetusministeri-henna-virkkunen-suomeen-tarvitaan-kansallinen-kielistrategia
-
16.3.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42 §:n 1 momentin nojalla sopineet ammattikor...https://okm.fi/documents/1410845/9248866/Diakonia-ammattikorkeakoulu,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2020.pdf/ca49963f-2f71-bd2a-4773-efa80497d9b0?version=1.1&t=1615896703454