Sök
- Fess-sök
Visar 145-152 av 541 resultat.
-
5.12.2017 | Suomen neljäsluokkalaiset sijoittuvat viidenneksi Kansainvälisessä lasten lukutaitotutkimuksessa (PIRLS), johon otti osaa 50 maata ja aluetta. Paras lukutaito on Venäjällä ja Singaporessa. Tutkimus osoittaa, että Suomessa lasten lukutaidon tasoa selittävät tällä hetkellä vahvimmin perheen sosioekonominen tausta ja vanhempien toiminta lastensa kanssa. Kodin lukemisasenteilla on vahva yhteys siihen, miten lapsi sitoutuu lukemiseen.https://okm.fi/-/suomalaislapset-edelleen-parhaiden-lukijoiden-joukossa
-
21.9.2016 | Pohjoismaiden nuoret kokoontuvat Helsingissähttps://okm.fi/-/pohjoismaiden-nuoret-kokoontuvat-helsingissa
-
7.4.2017 | Valtakunnallisessa Koululaiskyselyssä selvisi, että joka viidennellä (22 %) koululaisella ei ole mieluisaa harrastusta. Yläkoululaisilla tämä on yleisempää kuin alakoululaisilla. Syyksi koululaiset kertovat harrastustarjonnan, korkean hinnan, sopivan ryhmän tai kavereiden puuttumisen sekä harrastuksen vaativuuden (liikaa kilpailua ja vie liikaa aikaa). Alle 10 % ei harrasta, koska on muuta tekemistä tai harrastuksiin ei ole aikaa.https://okm.fi/-/viidennes-koululaisista-ilman-mieluisaa-harrastusta-ylakoululaisista-jopa-kolmannes
-
25.11.2016 | Opetusministeri Grahn-Laasonen käynnistää työn uusista keinoista puuttua koulukiusaamiseen opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 25.11.2016 12.35 Tyyppi: Tiedote Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut työryhmän ...https://okm.fi/-/opetusministeri-grahn-laasonen-kaynnistaa-tyon-uusista-keinoista-puuttua-koulukiusaamiseen
-
21.11.2016 | Varhaiskasvatuksessa ei voi periä erillisiä maksuja ravinnosta opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 21.11.2016 16.07 Tyyppi: Tiedote Varhaiskasvatusoikeuden muutosten tultua voimaan elokuussa kunnissa on ilmennyt epäselvyyttä siitä, mi...https://okm.fi/-/varhaiskasvatuksessa-ei-voi-peria-erillisia-maksuja-ravinnosta
-
24.1.2017 | Opetus- ja kulttuuriministeriö, aluehallintovirastot ja Kuntaliitto järjestävät tammi-maaliskuussa kahdeksassa kaupungissa keskustelutilaisuuden sarjan, joissa pohditaan opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön roolia kunnissa. Maakuntauudistus muuttaa kuntien roolia merkittävästi, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyminen pois kuntien vastuulta nostaa sivistys- ja kulttuuritehtävät kuntien tärkeimmiksi tehtäviksi.https://okm.fi/-/opetus-ja-kulttuuriministerio-aloittaa-uusi-sivistyskunta-kiertueen
-
8.9.2014 | Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on julkaissut vuosittaisen koulutusjärjestelmiä vertailevan indikaattorijulkaisunsa (Education at a Glance).https://okm.fi/-/suomi-pitkien-koulutusaikojen-maa
-
6.7.2017 | Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää yhdessä Posti Groupin, Sivistystyönantajien, Skills Finlandin ja Suomen Taiteilijaseura ry:n kanssa torstaina 13.7. klo 15.15-16.30 SuomiAreenan Purje-lavalla keskustelutilaisuuden aiheesta: ”Suomi 100 vuoden päästä: Neljä ratkaisua tulevaisuuden osaajille. Koulutus. Työelämä. Taitajat. Taiteilijat.” Keskustelussa pohditaan, millaista on tulevaisuuden työelämä ja miten koulutuksella vastataan sen tarpeisiin.https://okm.fi/-/opetus-ja-kulttuuriministerio-mukana-suomiareenassa