Hoppa till innehåll

Yleisavustukset tiedeinstituuttien, tutkimuslaitosten, tiedekasvattajien, tieteellisten seurojen ja tiedettä tukevien yhdistysten toimintaan

Avustus

Yleisavustus on tarkoitettu tiedekasvatustoimintaan, Tieteellisten seurain valtuuskunnalle tieteellisten yhteisöjen yhteistoiminnan ja tieteellisen tiedonvälityksen edistämistä varten, ulkomailla toimivien tiedeinstituuttien toimintaan, valtiontalouden ulkopuolisten tutkimuslaitosten toimintaan sekä tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksen edistämiseen ja muihin tieteen tukemisesta aiheutuviin menoihin. 

Yleisavustusta voivat hakea oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt eikä niitä voida myöntää yksityishenkilöille. Hankkeita varten on oma haku nimeltä ”Erityisavustukset tieteen edistämiseen”.

Hakuaika alkaa perjantaina 25.8.2023 ja päättyy perjantaina 29.9.2023 klo 16:15.

Haku kohdistuu valtion talousarvion alamomenttiin 29.40.53.2. Määrärahojen tarkka määrä selviää hallituksen syyskuun budjettiriihessä ja lopullisesti loppuvuodesta eduskunnassa. Yleisavustukset on käytettävä vuoden 2024 toimintaan. Päätökset pyritään tekemään tammikuussa 2024. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).

Tiede

Lisätietoja

Opetusneuvos Sami Niinimäki
puh. +358 2953 30303
sähköpostiosoite: [email protected]

Tukea teknisiin kysymyksiin: [email protected]

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.