Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 521 - 540 / 707
-
14.3.2017 | Opetus- ja kulttuuriministeriö avasi tiistaina blogin, jossa kerrotaan Uusi peruskoulu -ohjelman etenemisestä sekä jaetaan ideoita ja ajatuksia koulun kehittämisen ja oppimisen uusista tuulista. Oppiminen uudistuu -blogin avaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kirjoituksellaan.https://okm.fi/-/oppiminen-uudistuu-blogi-kertoo-karkihankkeen-tuoreet-kuulumiset
-
1.6.2018 | Opetushallitus on myöntänyt 30 miljoonaa valtioavustuksia koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseksi esi- ja perusopetuksessa. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet menestyä opinnoissaan riippumatta kotitaustasta ja erilaisista lähtökohdista. Avustusta sai kaikkiaan 235 opetuksen järjestäjää.https://okm.fi/-/esi-ja-perusopetuksen-tasa-arvon-vahvistamiseen-30-miljoonaa-euroa
-
9.3.2018 | Mahdollisuus suorittaa ylioppilastutkinto suomen ja ruotsin lisäksi myös englannin kielellä etenee. Englanninkielinen ylioppilastutkinto palvelisi erityisesti englanninkielisessä tai kaksikielisessä perusopetuksessa ja lukio-opetuksessa olleita, suomalaisia paluumuuttajia, joiden vahvin akateeminen kieli on englanti sekä vanhempien työn vuoksi Suomeen muuttaneita nuoria, joilla englanti on ollut koulukieli.https://okm.fi/-/englanninkielinen-ylioppilastutkinto-etenee
-
21.5.2018 | Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut laajapohjaisen yhteistyöryhmän kehittämään lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyötä. Eduskunta käsittelee parhaillaan esitystä uudeksi lukiolaiksi. Uusi laki sisältää velvoitteen lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyöhön ja takaa jokaisella opiskelijalle mahdollisuuden tutustua korkeakoulutukseen jo lukioaikana.https://okm.fi/-/jokaiselle-lukiolaiselle-mahdollisuus-kurkistaa-korkea-asteelle
-
22.12.2016 | Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus käynnistävät kokeilut, joissa vieraiden kielten opiskelu alkaisi jo ensimmäisellä luokalla. Kieltenopetuksen varhaistamisen kokeilu on osa peruskoulun uudistamisen kärkihanketta. Alueellisissa kokeiluissa on tavoitteena löytää parhaat toimintamallit sekä lisätä ja monipuolistaa kieltenopiskelua.https://okm.fi/-/kokeilut-kaynnistyvat-kieltenopetus-alkamaan-1-luokalta
-
5.6.2017 | Opetushallinnon ja Teknologiateollisuuden yhteistyöprojektissa it-alan huippuosaajat ovat kehittäneet konseptin työkalusta, jolla syrjäytymisvaarassa oleva nuori voitaisiin tunnistaa koulutuksen datasta. Maankoodauskurssin kehittämä ratkaisu esiteltiin opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle ja Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinoselle 5. kesäkuuta.https://okm.fi/-/dataosaajat-ideoivat-tyokalun-koulupudokkuuden-ehkaisyyn
-
12.4.2019 | Opetushallitus on myöntänyt yleissivistävään koulutukseen, varhaiskasvatukseen ja vapaaseen sivistystyöhön yhteensä yli 65 miljoonaa euroa kehittämisrahaa. Valtionavustuksia haettiin nyt ensimmäistä kertaa yhteisellä, samaan aikaan tapahtuvalla haulla. Lisäksi jaettiin 10 miljoonaa euroa valtionavustusta opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutukseen.https://okm.fi/-/opetushallitus-jakoi-valtionavustuksia-kehittamishankkeisiin-ja-henkilostokoulutukseen-yhteensa-75-miljoonaa-euroa
-
12.10.2017 | Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vieraili Pekingissä ja Hongkongissa 9.-11.10.2017. Matkan yhteydessä korkeakoulut ja koulutusalan yritykset allekirjoittivat 15 sopimusta ja yhteistyöasiakirjaa suomalaisen koulutusosaamisen myymiseksi ja koulutusalan yhteistyön kehittämiseksi Kiinassa. Matkalle osallistui yhteensä 23 koulutusvientitoimijan edustajat.https://okm.fi/-/opetusministeri-sanni-grahn-laasosen-koulutusvientimatkalla-15-uutta-sopimusta-ja-yhteistyoavausta
-
22.12.2017 | Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut selvityshenkilöt selvittämään englanninkielisen ylioppilastutkinnon toteuttamista. Englannin tuominen tutkinnon suorituskieleksi toteutetaan osana käynnissä olevaa lukiouudistusta. Toimenpide tukee hallituksen tavoitetta koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden lisäämisestä.https://okm.fi/-/ylioppilastutkinto-voitava-suorittaa-myos-englanniksi
-
20.9.2018 | Ensimmäisen vieraan kielen eli A1-kielen opiskelu alkaa tulevaisuudessa jo viimeistään peruskoulun ensimmäisen vuoden keväällä. Muutos koskee kaikkia ensi vuonna koulunsa aloittavia ekaluokkalaisia. Valtioneuvosto antoi torstaina 20.9. istunnossaan asiaa koskevat asetusmuutokset. Päätös perustuu hallituksen kehysriihen linjaukseen, jossa muutokseen varattiin tarvittavat määrärahat.https://okm.fi/-/valtioneuvosto-paatti-peruskoulun-tuntimaaran-kasvattamisesta-kieltenopetus-alkaa-jatkossa-jo-ensimmaiselta-luokalta
-
1.8.2017 | 1.8. astuvat voimaan koko maassa velvoittavat varhaiskasvatuksen pedagogiset suunnitelmat. Opetushallituksen laatimien valtakunnallisten perusteiden pohjalta kunnat ovat hyväksyneet omat, paikalliset suunnitelmansa. Niiden perusteella jokaiselle lapselle tehdään kokonaisvaltainen, yksilöllinen suunnitelma, johon kirjataan lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevat tavoitteet ja toimenpiteet.https://okm.fi/-/uudistus-voimaan-tanaan-pedagogiset-varhaiskasvatussuunnitelmat-jokaiselle-lapselle
-
14.6.2018 | Ministeri Sampo Terho on myöntänyt 2,4 miljoonaa euroa lasten ja nuorten harrastustunteihin ala- ja yläkouluissa sekä päiväkodeissa. Ensi lukuvuonna 2018-2019 harrastustunneille pääsee 30 000 lasta ja nuorta ympäri maata. Avustusta myönnettiin yhteensä 83 hankkeelle.https://okm.fi/-/karkihanketuella-lapsille-ja-nuorille-taideharrastus-650-kouluun-ja-80-paivakotiin
-
16.8.2019 | Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa vuoden 2020 valtion talousarvioesitykseen hallinnonalalleen 6,99 miljardia euroa. Julkisen talouden suunnitelman kehyskaudella 2021–2023 opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokan määrärahataso on keskimäärin noin 7,1 miljardia euroa vuodessa. Ehdotukset perustuvat Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa sovittuihin asioihin sekä aiempiin kehyspäätöksiin.https://okm.fi/-/okm-n-budjettiehdotuksessa-panostetaan-osaamiseen-ja-osallisuute-1
-
1.10.2009 | Opetusministeriö on vahvistanut yleissivistävän koulutuksen ja vapaan sivistystyön perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmat vuosille 2010?2013. Valtio tukee perustamishankkeita yli 140 miljoonalla eurolla. Peruskoulujen ja lukioiden rakennushankkeiden valtionosuus vuosille 2010?2013 on noin 136,6 miljoonaa euroa ja vapaan sivistystyön noin 3,5 miljoonaa euroa. Opetusministeriö on laatinut rahoitussuunnitelman lääninhallitusten valmistelun ja rahoitussuunnitelman 2009-2012 pohjalta.https://okm.fi/-/140-miljoner-euro-till-anlaggningsprojekt-inom-den-allmanbildande-utbildningen-och-det-fria-bildningsarbetet
-
12.9.2017 | Opetushallitus on avannut valtionavustushaut tutoropettajien toimintaan ja koulutukseen sekä alueelliseen koordinaatioon. Tavoitteena on tukea uuden pedagogiikan ja opetussuunnitelman perusteiden mukaista kehittämistä ja koulutusta perusopetuksessa. Vuoden 2017 avustuksiin on varattu yhteensä 9,8 miljoonaa euroa hallituksen kärkihankepanostuksista peruskoulun kehittämiseen. Avustusta voivat hakea opetuksen ja koulutuksen järjestäjät.https://okm.fi/-/tutoropettaja-jokaiseen-suomen-kouluun-vuoden-2017-valtionavustukset-haettavina
-
18.4.2017 | Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää uudistuksia ylioppilastutkintoon. Reaaliaineissa suoritettaisiin vastaisuudessa joko kaksi reaaliaineen koetta tai yksi reaaliaineen koe ja yksi vieraan kielen koe. Kokeiden kestoa esitetään lyhennettäväksi neljään tuntiin ja äidinkielen koe muutettaisiin kaksipäiväisestä yksipäiväiseksi. Suullinen kielitaidon koe tulisi osaksi vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen kokeita.https://okm.fi/-/tyoryhma-ehdottaa-uudistuksia-ylioppilastutkintoon
-
Hallituksen esitys eduskunnalle opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäviksi laki opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan vira...https://okm.fi/delegate/file/154438
-
5.6.2018 | Kansallisen lapsistrategian valmistelu alkaa. Valmistelu pohjustaa seuraavalle hallitukselle lapsistrategian laadintaa. Työn tavoitteena on käydä laajaa yhteiskuntapoliittista keskustelua lapsi- ja perhepolitiikasta sekä vahvistaa lapsi- ja perhemyönteistä yhteiskuntaa. Lapsistrategian valmistelusta vastaavat opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko.https://okm.fi/-/kansallinen-lapsistrategia-vahvistamaan-suomalaisen-yhteiskunnan-lapsilahtoisyytta
-
16.3.2017 | Lukion erityisen koulutustehtävän ja sen lisärahoituksen pykäliä esitetään muutettavaksi. Hallitus antoi torstaina eduskunnalle asiaa koskevan hallituksen esityksen.https://okm.fi/-/erityislukioiden-jarjestamislupien-myontamiskriteereihin-ja-rahoitusperusteisiin-muutoksia
-
13.10.2016 | Opettajankoulutuksen kehittämisohjelma julkistettiin: Opettajien osaamista kehitettävä suunnitelmallisesti läpi työuran opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 13.10.2016 12.00 Tyyppi: Tiedote Opettajankoulutuksen uudistamiseen tähtäävä k...https://okm.fi/-/opettajankoulutuksen-kehittamisohjelma-julkistettiin-opettajien-osaamista-kehitettava-suunnitelmallisesti-lapi-tyouran