Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 801 - 820 / 3 397
-
10.4.2024 | Selvityksessä tarkastellaan urheilun hyvän hallinnon kysymyksiä ja tiedon tarpeita. Aineisto on tuotettu kansallisen ja kansainvälisen aineiston perusteella vuosilta 2013 – 2023. Selvitykseen myös haastateltiin suomalaisia urheilun toimijoita. Hyvän hallinnon perustaksi tunnistettiin lainsäädäntö, organisaation omat linjaukset ja demokraattinen päätöksenteko. Sen sijaan läpinäkyvyydessä, edustavuudes...https://okm.fi/-/selvitys-hyvasta-hallinnosta-urheilussa-valmistunut
-
3.9.2024 | Hallitus kokoontui budjettiriiheen 3. syyskuuta. Riihessä tehtiin päätökset opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kohdistuvista valtionavustussäästöistä. Kulttuuriin, nuorisotyöhön ja liikuntaan kohdistuvat säästöt puolittuivat suhteessa valtiovarainministeriön esitykseen.https://okm.fi/-/budjettiriihesta-paatoksia-opetus-ja-kulttuuriministerioon-kohdistuvista-saastoista
-
28.2.2024 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön ja valtionrahoitusjärjestelmän uudistamista valmistelevan työryhmän. Hallitusohjelmakirjauksen mukaan taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön uudistamisen tavoitteena on opetuksen saavutettavuuden parantaminen eri taiteenalat huomioiden.https://okm.fi/-/taiteen-perusopetusta-koskevan-lainsaadannon-uudistaminen-kaynnistyy
-
8.2.2023 | Olli Suominen aloittaa helmikuussa Pekingissä TFK-asiantuntijana. Hänen tehtävänään on edistää tiede-ja korkeakoulupolitiikan sektorin etuja sekä lisätä myös Kiina-tietoisuutta Suomessa. Työn lopullinen painotus selviää vasta kohdemaassa mutta laajaan työnkuvaan kuuluu mm. maakuvatyön edistäminen.https://okm.fi/-/team-finland-knowledge-asiantuntija-olli-suomisen-tavoitteena-lisata-kiina-tietoisuutta-myos-suomessa
-
10.5.2024 | Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoja esi- ja perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Perusopetuslakia koskevat muutokset on valmisteltu pääministeri Orpon hallitusohjelman kirjausten pohjalta. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2024. Lausuntoja voi antaa 18.6.2024 saakka.https://okm.fi/-/esi-ja-perusopetuksen-tukea-koskeva-lakiesitys-lausuntokierrokselle
-
8.3.2024 | Suomessa on tehty vuosikymmenten ajan määrätietoista työtä urheilun ja liikunnan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist pitää tärkeänä, että tämä kehitys ei pääse hidastumaan. Aiheesta keskusteltiin kansainvälisen naistenpäivän aamupalalla, johon ministeri Bergqvist oli kutsunut urheilijoita ja urheilun vaikuttajia.https://okm.fi/-/ministeri-sandra-bergqvist-urheilun-tasa-arvokehityksen-vauhtia-on-pidettava-ylla
-
8.11.2022 | Korkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilöstön tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden edistämishanke KOTAMO Kyselyn tulosraportti LIITE 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto .........................................................................https://okm.fi/documents/1410845/113231925/KOTAMO_Kyselyn+tulosraportti+FINAL.pdf/27f02a5e-bed9-8f41-4935-2a99246ff445?t=1667914133319
-
13.6.2023 | 1 (4) Kirje 29.5.2023 VN/14910/2023 VN/14910/2023-OKM-1 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi s-posti, internet Postadress Besöksadress Telefon Fax e-post, internet Postal Address Office Telephone Fax e-mail, internet Opetus- ja kulttuuriminister...https://okm.fi/documents/1410845/3991536/Suomen+Akatemia+tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6skannanotto+2022.pdf/57fe8c53-3ec9-033d-57f7-409844a8ba27?version=1.2&t=1686636890962
-
15.6.2021 | TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2021:6 Asia Taulukon visuaalisen esitystavan tekijänoikeus Hakija K Annettu 18.5.2021 Tiivistelmä Taulukon visuaalinen esitystapa voi saada tekijänoikeussuojaa tekijänoi- keuslain 1 §:n nojalla, mikäli se on niin its...https://okm.fi/documents/1410845/62222200/Lausunto+2021-06+Taulukon+visuaalisen+esitystavan+tekij%C3%A4noikeus.pdf/c826f5eb-fd61-2ed2-f1ad-21106a44cbca?version=1.1&t=1623762656472
-
15.11.2023 | Valtioneuvosto antoi 23.2.2023 periaatepäätöksen kulttuuriperintöstrategiasta 2023−2030. Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt kulttuuriperintöstrategian tavoitekokonaisuuksia ja toimenpidelinjauksia koskevan toimeenpanosuunnitelman valmistelun. Toimeenpanosuunnitelmassa konkretisoidaan ja priorisoidaan toimenpiteiden aikataulu, toteutustapa, vastuutahot ja resursointi.https://okm.fi/-/kulttuuriperintostrategian-toimeenpanosuunnitelmatyo-alkaa
-
25.1.2022 | Jatkuvan oppimisen digitaalinen palvelukokonaisuus Sidosryhmätilaisuus 21.1.2022 klo 13 TERVETULOA #JatkuvaOppiminen #DigiPalvelut • Tilaisuus tallennetaan. • Voit osallistua kommentoimalla chatissa. Keräämme kommentit talteen palvelun kehittämise...https://okm.fi/documents/1410845/103206661/JOD-sidosryhm%C3%A4tilaisuus-diat.pdf/84f73984-39a6-ef1f-d1a8-0a1dfe60d012?t=1643110294997
-
8.4.2024 | Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan erityisasiantuntijan tehtävään New Delhissä sijaitsevaan Suomen suurlähetystöön on nimitetty maatalous- ja metsätieteiden tohtori Liisa Toivonen ajalle 1.5.2024–31.7.2027. Team Finland Knowledge-asiantuntijoiden tehtävänä on seurata korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa, edistää yhteistyömahdollisuuksia ja näkyvyyttä kohdemaassa sekä avustaa suomalaisia korkeakouluja, tutkimuslaitok...https://okm.fi/-/uusi-team-finland-knowledge-erityisasiantuntija-aloittaa-new-delhissa-1.5
-
19.6.2024 | Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist tapasi keskiviikkona 19. kesäkuuta kaupunkien, eri järjestöjen ja nuorten edustajia pyöreän pöydän tilaisuudessa, jonka aiheena oli monikielisten nuorten osallisuus ja harrastusmahdollisuudet. Tilaisuuden tavoitteena oli keskustella ja kerätä konkreettisia toimenpiteitä monikielisten nuorten osallisuuden ja harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi.https://okm.fi/-/pyorean-poydan-aiheena-monikielisten-nuorten-osallisuus-ja-harrastaminen
-
1.2.2024 | Vuoden 2024 Tiedefoorumin teemana oli akateeminen vapaus. Foorumin näkökulmana oli julkisessa keskustelussa esiintyvät pyrkimykset rajoittaa tieteen vapautta ja keskustelua tutkimusaiheista. Puheenvuoroissa pohdittiin myös, miten häirinnän kohteiksi joutuneita tutkijoita voidaan tukea tutkimusorganisaatioissa ja laajemmin yhteiskunnan tasolla.https://okm.fi/-/-pelokas-tiede-ei-edisty-tiedefoorumissa-puhuttiin-tieteen-vapaudesta-ja-keskustelukulttuurista-tutkimuksen-ymparilla
-
11.4.2024 | Opetusministeri Anna-Maja Henriksson osallistuu 11.4.2024 EU-komission ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaan Belgian järjestämään korkean tason tapahtumaan Brysselissä, jossa tarkastellaan EU:n roolia globaalin oppimisen kriisin ratkaisussa. Ministeri tapaa myös kahdenvälisesti kumppanimaita ja kansainvälisiä koulutuksen rahoittajia.https://okm.fi/-/opetusministeri-henriksson-osallistuu-eu-komission-koulutusta-koskevaan-global-gateway-tapahtumaan-brysselissa-suomi-haluaa-olla-vahva-kumppani-koulutuksen-globaalikysymyksissa
-
12.3.2024 | Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist on nimittänyt VTM Silja Borgarsdóttir Sandelinin selvityshenkilöksi kartoittamaan ruotsinkielisten urheilijoiden koulutuspolkuja ja tukitoimintoja, mukaan lukien ruotsinkielinen liikuntakoulutus. Selvityksen on määrä tehdä toimenpide-ehdotuksia ja valmistua syyskuussa 2024.https://okm.fi/-/selvitys-vahvistamaan-ruotsinkielisia-koulutuspolkuja-urheilijoille
-
24.8.2023 | Kuntoutuksen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisfoorumin loppuraportti on valmistunut. Raportti esittää runsaasti ehdotuksia kuntoutuksen koulutuksen kehittämiseen - mm. osaamiseen, koulutusjärjestelmään, tutkintoihin, koulutuspolkuihin, tohtorikoulutukseen, jatkuvaan oppimiseen sekä kuntoutuksen ja kuntoutuksen koulutuksen tutkimukseen liittyen. Raportissa esitellään myös ehdotus kuntoutuksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiostrategiaksi.https://okm.fi/-/kuntoutuksen-koulutuksen-ja-tutkimuksen-kehittamisfoorumilta-loppuraportti
-
Hallituksen esitys laiksi Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta OKM008:00/2021 Säädösvalmistelu Hankkeen perustiedot Päättynyt Hankenumero OKM008:00/2021 Asianumerot VN/727/2021 Asettaja opetus- ja kulttuuriministeriö Toimikausi/ai...https://okm.fi/hanke?tunnus=OKM008:00/2021
-
16.12.2022 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2021-2024 1. Kohti vuoden 2030 tavoitetilaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toimin...https://okm.fi/documents/1410845/9263157/Turun+yliopisto,+sopimustavoitteiden+2021-2024+toteutuminen+2021.pdf/0f90fc54-b41a-561c-1cdc-eaab59169dcb?version=1.1&t=1671192547802
-
Jatkuvan oppimisen digitaalinen palvelukokonaisuus (JOD) järjestää sidosryhmätilaisuuden erityisesti ohjausalan toimijoille. Tilaisuudessa kerromme suunnitteilla olevista ohjaajan palveluista sekä yksilölle rakentuvista palveluista ja kuulemme toimijoiden ajatuksia.https://okm.fi/tapahtumat/2024-02-16/sidosryhmatilaisuus-jatkuvan-oppimisen-digitaalinen-palvelukokonaisuus