Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 2 401 - 2 460 / 4 038
-
19.2.2019 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tukea kulttuuritilojen perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin tälle vuodelle yhteensä 4 080 000 euroa. Avustusta myönnettiin kaikkiaan 12 hankkeelle ja ne rahoitetaan Veikkauksen tuotoista.https://okm.fi/-/kulttuuritilojen-peruskorjaamiseen-ja-rakentamiseen-4-1-miljoonaa-euroa
-
24.4.2018 | Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho on myöntänyt lähes neljä miljoonaa euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille. Tavoitteena on mahdollistaa lapsille ja nuorille liikunnan harrastaminen ohjatussa seuratoiminnassa ja laskea harrastamisen kustannuksia. Avustukset myönnetään Veikkauksen tuotosta. Tukea myönnettiin yli neljällesadalle hankkeelle.https://okm.fi/-/lasten-liikunnan-harrastusmahdollisuuksien-edistamiseen-4-miljoonaa-seuratukea
-
21.1.2019 | Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa helmikuussa ammatillisen koulutuksen järjestäjien haettavaksi 500 000 euroa vankilakoulutuksen uuden toimintamallin kehittämiseksi ja käyttöönoton tukemiseksi.https://okm.fi/-/vankien-ammatillista-koulutusta-uudistetaan-haettavana-500-000-euroa
-
17.9.2018 | Opetus- ja kulttuuriministeriöstä on haettavissa erityisavustusta sivistystoimen kunta-agenttien toimintaan. Avustusta voivat hakea kunnat. Viisi kunta-agenttia tulevat sijoittumaan Turkuun, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun sekä pääkaupunkiseudulle. Haku päättyy 24.10.2018.https://okm.fi/-/erityisavustusta-haettavissa-sivistystoimen-kunta-agenttien-toimintaan
-
OKM Ammatillisen lisäkoulutuksen oppisopimuspaikkojen hakeminen vuodelle 2017 ja vuoden 2016 enimmäi
13.2.2017 | Kirje OKM/26/221/2016 30.09.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM Ammatillisen lisäkoulutuksen oppisopimuspaikkojen hakeminen vuodelle 2017 ja vuoden 2016 enimmäismäärän tarkistaminen Oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen koulutu...https://okm.fi/documents/1410845/4171155/Am+lis%C3%A4koulutuksen+oppis+hakeminen+vuodelle+2017+ja+vuoden+2016+enimm%C3%A4ism%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n+tarkistaminen+dnro+26+221+2016/1f4799d5-0b17-4447-96f3-f386c739c591?t=1486997650000 -
16.9.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on jakanut kahdeksan tiedonjulkistamisen valtionpalkintoa esimerkillisestä tiedonjulkistamistyöstä. Palkintojuhla järjestettiin torstaina 16. syyskuuta Kansallisarkistossa.https://okm.fi/-/tiedonjulkistamisen-valtionpalkinnot-vuodelle-2021-jaettiin-nuorten-nakokulma-esilla-monen-palkitun-tyossa
-
12.9.2018 | Selvitys häirinnästä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta elokuva- ja teatterialoilla luovutettiin kulttuuriministeri Sampo Terholle 12. syyskuuta. Selvityksen mukaan eri työlakien velvoitteiden tunnistamisessa on jonkin verran puutteita, samoin on epäselvyyttä vastuu- ja valtasuhteista. Ennaltaehkäiseviin toimiin ei aina ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Selvityksen mukaan myös lainsäädännössä on jonkin verran tarkistamisen ja täsmentämisen varaa.https://okm.fi/-/selvitys-tyolakien-velvoitteiden-tunnistamisessa-ja-toimeenpanossa-puutteita-elokuva-ja-teatterialoilla
-
24.2.2021 | TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2021:1 Asia Käsikirjan tekijänoikeus Hakija R ja L Annettu 26.1.2021 Tiivistelmä Käsikirja ja sen päivitysversio saivat tekijänoikeussuojaa. Kappaleiden val- mistaminen käsikirjan muunnelmasta muuhun kuin yksityiskäy...https://okm.fi/documents/1410845/62222200/Lausunto+2021-01+K%C3%A4sikirjan+tekij%C3%A4noikeus.pdf/e9e6b493-f40d-7ae3-415f-bd7a79b4ee5b?version=1.2&t=1614155757786
-
21.12.2018 | Opetus- ja kulttuuriministeriö FI Avustukset Hankeavustukset kulttuuriviennin edistämiseen 2026 Avustus Valtionavustus on tarkoitettu taiteen ja kulttuurin toimijoiden kulttuuriviennin kehittämishankkeisiin. Avustukset myönnetään hankeavustuksina....https://okm.fi/-/erityisavustukset-kulttuuriviennin-edistamiseen
-
13.4.2018 | Lukiokoulutuksen opintotukiaikaa pidennetään yhdeksästä kuukaudesta kymmeneen. Pidennys parantaa noin 15 000 lukiolaisen taloudellisia edellytyksiä opiskeluun. Hallitus päätti asiasta kehysriihessä.https://okm.fi/-/ministeri-terho-lukiolaisille-tulossa-yksi-opintotukikuukausi-lisaa
-
25.7.2018 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN JA SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut edis...https://okm.fi/documents/1410845/4263265/Savonia-ammattikorkeakoulu+sopimus+2010-2012.pdf/448e5b07-6293-4f63-aaa7-8522ab61334a?version=1.1&t=1532513347000
-
6.7.2017 | TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:8 Asia: Televisio-ohjelman esittäminen asuntohotellin huoneessa Annettu: 4.6.1996 Musiikin esittäminen televisiovastaanottimen välityksellä asuntohotellin huoneissa oli tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin ensimmä...https://okm.fi/documents/1410845/3971940/Lausunto+1996-08+Televisio-ohjelman+esitt%C3%A4minen+asuntohotellin+huoneessa.pdf/c4c75906-a403-49e9-953b-824be9b567c4?version=1.1&t=1499349806000
-
17.1.2017 | TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2013:19 Asia Tekijänoikeus koulutusmateriaaliin Hakija Helsingin Psykoterapiainstituutti Oy Annettu 6.11.2013 Tiivistelmä Koulutusmateriaalissa oli kirjallisia osia, jotka olivat tekijänoi- keuslain 1 §:ssä tarkoitet...https://okm.fi/documents/1410845/3902147/Lausunto+2013-19+Tekij%C3%A4noikeus+koulutusmateriaaliin.pdf/ea5c959c-dae7-492e-9461-5c112542130f?version=1.1&t=1484641852000
-
8.11.2018 | Opetushallituksessa on haettavana valtionavustus, jolla tuetaan uusia tapoja edistää tasa-arvoista peruskoulua koulutuksen kehittämisen, oppimisen uudistumisen sekä yhteisöllisen kehittämisen kautta. Haettavana on 7 miljoonaa euroa. Avustus on osa Peruskoulufoorumin työtä.https://okm.fi/-/7-miljoonaa-valtionavustusta-peruskoulun-yhteisolliseen-kehittamiseen
-
29.8.2018 | Hallitus sopi keskiviikkona 29.8. budjettiriihessä valtion vuoden 2019 talousarvioesityksen sisällöstä. Huippu-urheiluun etsitään uusia tukimalleja ja taiteen edistämiseen panostetaan.https://okm.fi/-/liikkuva
-
26.6.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut selvittäjäryhmän, jonka tehtävänä on toteuttaa arviointi autonomian tilasta eri hallintomuotoisten yliopistojen sisällä sekä autonomian suhteesta perustuslain vaatimuksiin. Tavoite arvioinnin tekemisestä on kirjattu pääministeri Marinin hallitusohjelmaan.https://okm.fi/-/selvittajaryhma-arvioimaan-yliopistojen-hallinnollisen-autonomian-tilaa
-
8.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen yhteishaussa. Opetus- ja kulttuuriminister...https://okm.fi/documents/1410845/9248896/Kaakkois-Suomen+ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2018.pdf/fff2eed7-b9f3-45a2-a77a-d40e892cb66e?version=1.1&t=1538991301000
-
20.3.2019 | Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen nimitti 14.2. laajapohjaisen varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämiseen laajan asiantuntijafoorumin. Foorumin tavoitteena on kehittää varhaiskasvatuksen koulutusten ja kouluttajien keskinäistä yhteistyötä.https://okm.fi/-/varhaiskasvatuksen-koulutusten-kehittamiseen-foorumi
-
7.5.2020 | Kuntien kulttuuritoimintalain kehittämistehtäviin ja kokeiluihin liittyvä haku on avautunut. Lainmukaisella kehittämistehtävällä tuetaan kuntien kulttuuritoiminnan laatua, vaikuttavuutta, henkilöstön osaamista, asukkaiden yhdenvertaisuutta ja kuntien yhteistoimintaa. Haku päättyy 2. syyskuuta.https://okm.fi/-/haettavissa-avustusta-kuntien-kulttuurin-kehittamistehtaviin-ja-kokeiluihin
-
28.3.2019 | Helsinkiin ehdotetun uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon konseptisuunnitelma on valmistunut. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin tilaama suunnitelma julkistettiin torstaina 28. maaliskuuta.https://okm.fi/-/helsinkiin-suunnitellaan-maailmanluokan-arkkitehtuuri-ja-designmuseota
-
20.12.2017 | Ammatillisen koulutuksen uusi lainsäädäntö tulee voimaan vuoden alusta. Ammatillisen koulutuksen reformi on suurin koulutuslainsäädännön uudistus lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Uudessa ammatillisessa koulutuksessa korostuvat osaaminen, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen oppiminen. Kaikki koulutus lähtee opiskelijoiden ja työelämän tarpeista.https://okm.fi/-/ammatillinen-koulutus-uudistuu-vuoden-alusta
-
29.10.2018 | Opetus- ja kulttuuriministeriössä on haettavana 2,5 miljoonaa euroa maahanmuuttajien osaamiskeskustoimintaan. Avustuksen tavoitteena on maahanmuuttajien koulutus- ja työllisyyspolkujen nopeuttaminen ja osaavan työvoiman saatavuusongelmien helpottaminen. Avustusta voivat saada kunnat, joissa asuu vähintään 15 000 vieraskielistä asukasta. Haku on avoinna 29.10. – 3.12.2018.https://okm.fi/-/erityisavustusta-haettavissa-maahanmuuttajien-osaamiskeskustoimintaan
-
8.9.2021 | Washington DC:ssä sijaitseva Suomen suurlähetystö saa joukkoonsa uudet kasvot, kun erityisasiantuntijaksi nimitetty Petri Koikkalainen tulee osaksi opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoimaa Team Finland Knowledge -verkostoa.https://okm.fi/-/team-finland-knowledge-erityisasiantuntija-petri-koikkalainen-tyoni-on-erilaisten-mahdollisuuksien-tunnistamista-ja-niihin-reagoimista
-
20.5.2020 | Opiskelijaravintoloille maksettavan ateriakohtaiseen avustukseen oikeuttavan aterian enimmäishintaa korotetaan 4,54 eurosta 5 euroon. Erikoisannoksen vähimmäishintaa korotetaan 5,69 eurosta 6,30 euroon ja enimmäishintaa 6,89 eurosta 7,65 euroon. Valtioneuvosto antoi asetuksen korkeakoulujen aterioiden tukemisen perusteista istunnossaan 20.5.2020.https://okm.fi/-/korkeakouluopiskelijoiden-aterioiden-enimmaishintaa-korotetaan-tavoitteena-turvata-laadukkaat-ateriat
-
27.6.2019 | Pääministeri Antti Rinteen hallitus kiertää kesän aikana eri puolilla maata keskustelemassa hallitusohjelmasta suomalaisten kanssa. Tapaamiset järjestetään kirjastoissa. Opetusministeri Li Andersson esittelee hallitusohjelmaa Vantaalla ja Turussa. Seinäjoella ohjelmasta keskustellaan opetusministeri Anderssonin ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon johdolla.https://okm.fi/-/hallitusohjelmasta-keskustellaan-kirjastoissa-okm-n-ministerit-vantaalla-turussa-ja-seinajoella
-
14.11.2018 | Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut työryhmän selvittämään lukiokoulutuksen erilaisia rahoitusmallivaihtoehtoja. Työryhmän toimikausi kestää kesäkuun loppuun 2019.https://okm.fi/-/tyoryhma-pohtimaan-lukiokoulutuksen-rahoituksen-uudistamista
-
25.7.2018 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, PÄIJÄT-HÄMEEN KOULUTUSKONSERNIN JA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut edistävät toim...https://okm.fi/documents/1410845/4263265/Lahden+ammattikorkeakoulu+sopimus+2010-2012.pdf/926b0d8e-1775-43b7-8735-6176b1b373aa?version=1.1&t=1532513470000
-
25.7.2018 | OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toiminnalle asetettavista määrällis...https://okm.fi/documents/1410845/4263271/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4n+yliopisto+sopimus+2010-2012.pdf/3c359726-2da7-47c6-baa1-94209f5e5111?version=1.1&t=1532513569000
-
8.3.2019 | Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee 34 ystävyysseuran toimintaa 2 037 000 eurolla. Avustukset myönnetään Veikkauksen tuotosta.https://okm.fi/-/ystavyysseuroille-yli-2-miljoonaa-euroa
-
26.10.2021 | Kuusi kymmenestä varhaiskasvatuksen opettajasta on harkinnut alan vaihtoa ja monissa kaupungeissa on varhaiskasvatusalalla akuutteja rekrytointiongelmia. Varhaiskasvatuksen työntekijöiden vaikea tilanne on myös aiheellisesti tällä hetkellä laajan julkisen keskustelun kohteena. Instagram-tili “varhaiskasvatuksenkertomuksia” kerää alalla työskentelevien nimettömiä tarinoita työn epäkohdista. Tarinat ovat todella hälyttäviä.https://okm.fi/-/opetusministeri-andersson-selvitys-ja-pyorea-poyta-loytamaan-ratkaisuja-varhaiskasvatusalan-ongelmiin
-
20.4.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriö kartoittaa tilannekuvaa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vaikutuksista taiteen ja kulttuurin aloille. Tietoja kerätään sekä nopeiden johtopäätösten ja politiikkatoimien muodostamisen tueksi että pitemmän aikavälin politiikan ja toiminnan suunnittelemiseksi.https://okm.fi/-/opetus-ja-kulttuuriministerio-kartoittaa-koronan-vaikutuksia-taiteen-kulttuurin-ja-luovien-alojen-toimintaan
-
22.5.2019 | Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen esitteli muiden EU-maiden opetusministereille Suomen EU-puheenjohtajuuskauden suunnitelman opetus- ja valtiovarainministerien yhteiskokouksen järjestämisestä. Lisäksi ministeri esitteli kollegoilleen Suomen lähestymistapaa jatkuvaan oppimiseen sekä tekoälyn hyödyntämiseen koulutuksessa. Ministerineuvoston kokouksessa hyväksyttiin myös kielten oppimista ja opetu...https://okm.fi/-/ministeri-grahn-laasonen-eu-n-koulutusneuvostossa-jatkuva-oppiminen-suomen-eu-puheenjohtajuuskauden-tavoitteeksi
-
13.2.2017 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE OULUN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Oulun yliopisto on kehittänyt itseään monialaisena ja kansainvälisesti toimivana tiedeyliopistona. Yliopiston strategiset kehittä...https://okm.fi/documents/1410845/3992802/Oulun+yliopisto+kirjallinen+palaute+2014.pdf/8fa22169-5666-4327-b9f2-6cdbd84b9109?version=1.1&t=1486982342000
-
13.2.2017 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin yliopiston profiilialueita ovat arktisen ja pohjoisen tutkimus ja kansainvälinen aluevaikuttavuuteen tähtäävä matkailututki...https://okm.fi/documents/1410845/3992806/Lapin+yliopisto+kirjallinen+palaute+2014.pdf/5e88186a-ec2e-44ce-b67b-acb2d87e73e4?version=1.1&t=1486982171000
-
23.5.2019 | Urheilun eettisten asioiden neuvottelukunta on ottanut kantaa ja antanut suosituksia lasten ja nuorten valmennuskulttuuriin sekä ihmisoikeuksien toteutumiseen kansainvälisissä urheilutapahtumissa ja -kisoissa.https://okm.fi/-/urheilun-eettisten-asioiden-neuvottelukunta-kasitteli-valmennuskulttuuria-seka-kansainvalisten-kisojen-ihmisoikeuskysymyksia
-
11.10.2018 | Opetushallitus on avannut valtionavustushaun koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen ja siihen liittyviin kokeiluihin. Uudenlaisia ratkaisuja on löydettävä, jotta syrjäytymisvaara tunnistetaan varhain ja oppilaalle voidaan taata eheä koulutuspolku. Rahoitusta jaetaan yhteensä 12 miljoonaa euroa.https://okm.fi/-/tasa-arvon-edistamiseen-varhaiskasvatuksessa-ja-perusopetuksessa-haettavissa-12-miljoonaa
-
8.1.2021 | Tutkitun tiedon teemavuosi 2021 kokoaa yhteen tutkitun tiedon tunnettuutta edistäviä tapahtumia ja tekoja sekä vahvistaa niiden näkyvyyttä. Tavoitteena on saada kaikki suomalaiset tutkitun tiedon ja luotettavien tietolähteiden äärelle tämän vuoden aikana. Teemavuoden järjestävät opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Akatemia ja Tieteellisten seurain valtuuskunta.https://okm.fi/-/suomessa-vietetaan-tutkitun-tiedon-teemavuotta
-
2.4.2019 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt haun, jossa valitaan vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki Suomesta. Kaupungeilla ja kunnilla on yli vuosi aikaa jättää hakemus ministeriölle. Hakemusten arvioinnista vastaa eurooppalainen asiantuntijaraati, jossa on 12 jäsentä. Hakemusten arviointikokoukset järjestetään Suomessa. Kulttuuripääkaupunki valintaan kesällä 2021. Toinen vuoden 2026 kulttuuripääkaupunki tulee Slovakiasta.https://okm.fi/-/euroopan-kulttuuripaakaupungin-haku-kaynnistynyt
-
8.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (AMK) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Velvollisuus paikkojen varaamiseen ensimmäistä paikkaa hakeville tuli voimaan syksyllä 2016 alkaneen koulutuksen yhteishaussa. Opetus- ja kulttuuriminister...https://okm.fi/documents/1410845/9248928/Metropolia+Ammattikorkeakoulu,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2018.pdf/29a55b9b-7514-4857-b586-89b1b6082286?version=1.1&t=1538991418000
-
25.7.2018 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut edistävät ...https://okm.fi/documents/1410845/4263265/Rovaniemen+ammattikorkeakoulu+sopimus+2010-2012.pdf/ae6e1b2b-2ea2-4c81-88f8-7dc22b21d574?version=1.1&t=1532513382000
-
25.7.2018 | OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toiminnalle asetettavista määrällisi...https://okm.fi/documents/1410845/4263271/Helsingin+yliopisto+sopimus+2010-2012.pdf/40f127ef-2106-4863-ac17-9d0aeef5275f?version=1.1&t=1532513552000
-
12.1.2017 | YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön, Unescon sopimuksia ja suosituksia n:o 6 SUOSITUS KULTTUURI- JA LUONNONPERINNÖN KANSALLISEKSI SUOJELEMISEKSI Hyväksytty Unescon yleiskokouksen 17. istunnossa 16.11.1972 Pariisissa Suomen Unesco-toimikun...https://okm.fi/documents/1410845/3898342/Suositus+kulttuuri-+ja+luonnonperinn%C3%B6n+kansalliseksi+suojelemiseksi.+Helsinki+1982.pdf/d03b9da8-cf1c-4817-9525-00d3f2e26795?version=1.0&t=1484222297000
-
24.1.2018 | Lukiokoulutuksen uudistamiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistellut laajassa sidosryhmäyhteistyössä luonnoksen hallituksen esitykseksi uudeksi lukiolaiksi. Uudistuksella varmistetaan laaja yleissivistys ja jatko-opintovalmiudet. Lukio-opintojen aikana opiskelija saa tarvitsemansa tuen ja ohjauksen. Lukioita kannustetaan myös korkeakoulu- ja työelämäyhteistyöhön sekä kansainvälisyyteen. Ylioppilaskokeiden uusimisrajoitus poistuu.https://okm.fi/-/esitys-uudeksi-lukiolaiksi-julki-vahvaa-yleissivistysta-tiivistyvaa-korkeakouluyhteistyota-ja-panostuksia-lukiolaisten-hyvinvointiin
-
18.5.2018 | Liikkuvuuden lisääminen on tärkeä tavoite, selviää liikuntaa ja huippu-urheilua koskevasta avoimesta verkkokuulemisesta. Erityisen tärkeänä suomalaisten liikkumisen lisäämisessä nähdään lapsiin ja nuoriin panostaminen. Verkkokuuleminen toteutettiin osana liikuntapoliittisen selonteon laadintaa. Verkkokuulemiseen osallistui 4246 henkilöä, joista lähes puolet oli liikunnan aktiivitoimijoita kuten seura-aktiiveja, liikuntajärjestöjen toimijoita ja kuntatason toimijoita.https://okm.fi/-/liikkuvuuden-lisaaminen-tarkea-tavoite-kansanterveyden-kannalta
-
23.3.2018 | Suomen koulutusosaaminen oli vahvasti esillä Lissabonissa järjestetyssä International Summit on the Teaching Profession (ISTP) kokouksessa. Opetusministereiden ja opettajajärjestöjen huippukokouksen järjestivät OECD, opettajajärjestöjen kattojärjestö Education International (EI) sekä Portugalin opetusministeriö. Suomea kokouksessa edustivat opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, Opetusalan Ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen ja kv.https://okm.fi/-/opettajien-vahva-osaaminen-arvostus-ja-itsenaisyys-suomen-koulutusmenestyksen-salaisuus
-
23.1.2019 | Nuorten Tiedeakatemia, opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus sekä Suomen Akatemia ovat avanneet kouluille ja oppilaitoksille Tutkija tavattavissa -palvelun. Palvelun kautta oppilaitoksen opettaja voi hakea oppitunnilleen tutkijaa virtuaaliselle vierailulle opetuksen tueksi. Tutkijavierailut toteutetaan maksuttomien ja yleisesti käytettyjen videopuhelupalvelujen välityksellä.https://okm.fi/-/tutkija-tavattavissa-palvelusta-voi-tilata-peruskoulujen-ja-toisen-asteen-oppilaitosten-oppitunneille-tutkijan-virtuaalisesti
-
17.12.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyyn osallistui ennätykselliset 197 040 lasta ja nuorta. Tämä on merkittävä verkkopohjaisen kuulemisen saavutus niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Kyselyyn osallistui useampi kuin joka kolmas perusopetuksen oppilas (35 % kaikista oppilaista). Koululaisia kiinnostavat monet uudet harrastukset koulupäivän yhteydessä. Peräti 55 % haluaa aloittaa jonkun uuden harrastuksen.https://okm.fi/-/tyttoja-kiinnostavat-kuvataide-ruuanlaitto-ja-elainharrastukset-poikia-mopot-pelit-parkour-ja-jalkapallo
-
24.4.2017 | UUSI AMMATILLINEN KOULUTUS 1.1.2018 alkaen Työelämä muuttuu. Ammatteja syntyy ja katoaa. Teknologia kehittyy. Ansaintalogiikat uudistuvat. Opiskelijoiden tarpeet yksilöllistyvät. Osaamista uudistetaan läpi työuran. #AMISREFORMIOPETUS- JA KULTTUURI...https://okm.fi/documents/1410845/4203924/OKM_uusi_ammatillinen_koulutus_0500417_fi.pdf/35bd4c1e-7f67-4710-b9e4-f1a8b3bf34f1?t=1493025780000
-
8.5.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää avoimen verkkoaivoriihen kulttuurisen moninaisuuden edistämisestä taide- ja kulttuurikentällä. Kaikille avoin verkkoaivoriihi jatkuu verkossa 10.6. asti.https://okm.fi/-/avoin-verkkoaivoriihi-kulttuurisen-moninaisuuden-edistamisesta-taide-ja-kulttuurikentalla
-
8.10.2018 | Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n ohjauksessa käytettävää alaluokittelua: - Kasv...https://okm.fi/documents/1410845/9263112/Aalto-yliopisto,+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+siirtymisen+nopeuttaminen+2017.pdf/fb6222d2-e845-4f65-966d-cae4f76364d7?version=1.2&t=1538994295000
-
5.12.2017 | Suomen neljäsluokkalaiset sijoittuvat viidenneksi Kansainvälisessä lasten lukutaitotutkimuksessa (PIRLS), johon otti osaa 50 maata ja aluetta. Paras lukutaito on Venäjällä ja Singaporessa. Tutkimus osoittaa, että Suomessa lasten lukutaidon tasoa selittävät tällä hetkellä vahvimmin perheen sosioekonominen tausta ja vanhempien toiminta lastensa kanssa. Kodin lukemisasenteilla on vahva yhteys siihen, miten lapsi sitoutuu lukemiseen.https://okm.fi/-/suomalaislapset-edelleen-parhaiden-lukijoiden-joukossa
-
12.4.2019 | Professori, presidentti Tuula Teeri Ruotsin Kuninkaallisesta Teknisten Tieteiden Akatemiasta on tehnyt opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta esityksen toimista, joilla oppilaiden ja opiskelijoiden liikkuvuutta lisätään lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkeakoulutuksessa. Opiskelijaliikkuvuuden lisääminen edellyttää kansallista koordinaatiota hyvien käytäntöjen jakamiseksi ja kansainvälistymisen tukipalvelujen ja rahoituksen vahvistamista.https://okm.fi/-/selvitys-oppilas-ja-opiskelijaliikkuvuus-kaksinkertaistettava-vuoteen-2030-mennessa
-
26.1.2018 | tl Työryhmien asetta- OKM/23/040/2017 minen 26.1.2018 Jakelussa mainituille Asia Korkeakoulutus ja tutkimus 2030 -vision Ehdotus Suomelle: Suomi 100+ tiekartan valmisteluryhmien asettaminen Tausta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio vuoteen 203...https://okm.fi/documents/1410845/4177242/Korkeakouluvision+ty%C3%B6ryhm%C3%A4t+-+asettamisp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s.pdf/6cd5601c-7d8c-485b-8c58-dd104beea57c?t=1516958182000
-
15.11.2017 | Lukio on ainutlaatuista aikaa aikuisuuden kynnyksellä: se on mahdollisuus oppia monipuolisesti uutta, avartaa omia näköaloja, sivistyä. Lukiossa arvokasta on juuri se, että lukiossa voi opiskella monipuolisesti eri aineita, oppia laaja-alaisesti. Tämä on lukiomme tärkein osa. Yleissivistys on jatkossakin lukiokoulutuksen ydin ja sydän.https://okm.fi/-/opetusministeri-vahva-yleissivistys-on-lukion-tarkein-tehtava
-
12.12.2019 | Vuoden 2019 valtakunnallinen Liikkuva koulu -palkinto on myönnetty Salon kaupungille. Valtakunnallisen Liikkuva opiskelu -palkinnon sai Ammattiopisto Lappia/Koulutuskuntayhtymä Lappia. Palkinnot ovat suuruudeltaan 7 000 euroa per palkittava ja ne myönnetään Veikkauksen tuotoista. Palkintorahat tulee käyttää oppilaiden tai koko kouluyhteisön liikkumisen edistämiseen kouluympäristössä. Palkinnot jakoi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen 12. joulukuuta.https://okm.fi/-/valtakunnallinen-liikkuva-koulu-palkinto-saloon-ja-liikkuva-opiskelu-palkinto-ammattiopisto-lappialle
-
28.2.2018 | (Muutosvarauksin)https://okm.fi/-/hallituksen-vastaus-valikysymykseen-koulutuksen-tasa-arvosta-28-2-2018
-
12.9.2017 | Opetushallitus on avannut valtionavustushaut tutoropettajien toimintaan ja koulutukseen sekä alueelliseen koordinaatioon. Tavoitteena on tukea uuden pedagogiikan ja opetussuunnitelman perusteiden mukaista kehittämistä ja koulutusta perusopetuksessa. Vuoden 2017 avustuksiin on varattu yhteensä 9,8 miljoonaa euroa hallituksen kärkihankepanostuksista peruskoulun kehittämiseen. Avustusta voivat hakea opetuksen ja koulutuksen järjestäjät.https://okm.fi/-/tutoropettaja-jokaiseen-suomen-kouluun-vuoden-2017-valtionavustukset-haettavina
-
25.7.2018 | OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toiminnalle asetettavista määrällisistä ...https://okm.fi/documents/1410845/4263271/Turun+yliopisto+sopimus+2010-2012.pdf/6c25dbc7-c588-45b4-a5c3-8e2a278e10e5?version=1.1&t=1532514011000
-
1.3.2021 | Yliopistojen itsehallinto on turvattu perustuslaissa ja hallinnon yleiset puitteet yliopistolaissa. Hallinnollista autonomiaa selvittäneen ryhmän mukaan laintasoisen sääntelyn ei tule olla nykyistä yksityiskohtaisempaa. Ryhmä katsoo, että monet yliopistojen hallinnon haasteet ja ongelmat ovat ratkaistavissa yliopistojen omassa päätösvallassa olevilla johtosäännöillä, kehittämällä johtamista ja muuttamalla toimintatapoja.https://okm.fi/-/selvitys-yliopistojen-hallinnollisesta-autonomiasta-ei-tarvetta-yliopistolain-muutoksiin-yliopistojen-johtosaannoilla-voidaan-kehittaa-toimintaa
-
26.11.2020 | Aluehallintovirasto ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat selvittäneet koronaepidemiaan liittyen varhaiskasvatuksen tilannetta viikolla 44 ja perusopetuksen tilannetta viikolla 46. Kysely suunnattiin varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäjille.https://okm.fi/-/avi-kysely-kouluruokailun-jarjestamisessa-etaopetuksessa-eroja