Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 681 - 700 / 4 020
-
5.2.2007 | Kulttuuriministeri Tanja Saarela on myöntänyt vuoden 2007 valtionavustukset rauhantyöhön. Yhteensä tukea jaettiin 460 000 euroa 21 hakijalle. Eniten tukea myönnettiin yleisavustuksina valtakunnallisille rauhanjärjestöille, kuten Suomen Sadankomitealiitolle, Suomen Rauhanpuolustajille ja Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistykselle, joiden avustukset kasvoivat viime vuoteen verrattuna.https://okm.fi/-/kulttuuriministeri-myonsi-avustuksia-rauhantyoh-1
-
OKM:n hallinnonala valtion vuoden 2015 talousarvioesityksessä - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö
15.9.2014 | Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle esitetään 6,8 miljardin euron määrärahaa vuodelle 2015. Työurien pidentämiseksi sekä nuorten koulutuspolun turvaamiseksi nuorisotakuun toteutuminen varmistetaan ja korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään määräaikaisesti. Toisen asteen koulutuksen rakenteellista kehittämistä jatketaan uudistamalla rahoitusjärjestelmä ja järjestäjäverkko. Perusopetuksen kehittämiseen ja koulupudokkuuden ehkäisyyn panostetaan.https://okm.fi/-/okm-n-hallinnonala-valtion-vuoden-2015-talousarvioesityksessa -
5.9.2007 | Opetusministeri Sari Sarkomaan mukaan koulukiusaamiseen puuttumisessa on noudatettava nollatoleranssia. Opetusministeriön rahoittaman KiVa Koulu -hankkeen tavoitteena on luoda keinoja ja toimintatapoja koulukiusaamisen kitkemiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.https://okm.fi/-/opetusministeri-sarkomaa-nollatoleranssi-koulukiusaamiseen
-
8.2.2012 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 6 750 000 euroa valtionavustusta vuodelle 2012 kulttuuritilojen hankkimiseen, perustamiskustannuksiin ja peruskorjauksiin.https://okm.fi/-/nastan-6-8-miljoner-euro-till-renovering-och-anlaggning-av-kulturlokaler
-
6.3.2013 | Opetusministeri Jukka Gustafsson on jakanut 60 miljoonaa euroa valtionavustusta perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen yhteensä 239 opetuksen järjestäjälle.https://okm.fi/-/avustus-ryhmakokojen-pienentamiseen
-
1.7.2013 | Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) pitää tärkeänä, että Suomessa aletaan mahdollisimman nopeasti ja täysimääräisesti hyödyntää uuden digitaalisen teknologian sekä pilvipalveluiden antamia mahdollisuuksia kehittää opetusta ja koulutusta.https://okm.fi/-/opetusministeri-kiuru-digitaalisista-oppimisymparistoista-ja-pilvipalveluista-taysi-ilo-irti-
-
7.8.2012 | Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa hallinnonalalleen vajaan 6,7 miljardin euron määrärahaa vuodelle 2013. Lisäystä edellisvuoden talousarvioon on 20 miljoonaa euroa.https://okm.fi/-/ukm-s-forslag-till-statsbudgeten-2013
-
17.11.2010 | Tämän vuoden liikunnan tasa-arvotyön Piikkarit-pääpalkinto on jaettu. Palkinto myönnettiin pitkäaikaiselle liikuntavaikuttajalle, tutkimuspäällikkö Kaisu Laasoselle. Piikkarit-tunnustuspalkinnon sekä 3 000 euron apurahan sai liikuntaseura Pesäkarhut Porista.https://okm.fi/-/wallin-delade-ut-priset-for-jamstalldhetsarbete-inom-motion-och-idrott
-
8.12.2009 | Opetusministeri Henna Virkkunen on myöntänyt ammatilliseen peruskoulutukseen yhteensä 1250 uutta opiskelijapaikkaa nuorisotyöttömyyden alentamiseksi ja nuorten syrjäytymiskehityksen ehkäisemiseksi. Päätös parantaa myös nuorten jatko-opintomahdollisuuksia. Asia liittyy valtion vuoden 2010 talousarvioon ja on osa hallituksen elvytyspakettia. - Opiskelijamäärälisäyksellä voidaan tukea sitä, että mahdollisimman moni nuori saisi jatko-opintopaikan toisen asteen koulutuksesta.https://okm.fi/-/ammatilliseen-peruskoulutukseen-1250-lisapaikkaa
-
25.4.2012 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 1 000 000 euroa nuorten tieto- ja neuvontapalveluihin sekä verkkomedioihin. Avustusta myönnettiin 41 kunnan tai järjestön hankkeelle. Niistä 26 koski tieto- ja neuvontapalveluja ja 15 verkkomedioita.https://okm.fi/-/undervisnings-och-kulturministeriet-ger-en-miljon-euro-till-informations-och-radgivningstjanster-for-unga
-
4.4.2011 | Taideyliopiston muodostamista koskeneesta ehdotuksesta on valmistunut lausuntoyhteenveto. Lausunnonantajat suhtautuvat erittäin myönteisesti Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun yhdistämiseen monialaiseksi taideyliopistoksi. Voimavarojen turvaaminen sekä henkilöstön ja opiskelijoiden osallistuminen jatkovalmisteluun nähdään uudistuksessa välttämättöminä. - Olen iloinen että ehdotus sai lausunnonantajilta laajan tuen.https://okm.fi/-/opetusministeri-henna-virkkunen-taideyliopiston-perustamiselle-hyvat-edellytykset
-
15.2.2013 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt jäsenet uuteen varhaiskasvatuksen neuvottelukuntaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi on kutsuttu Jari Rajanen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Neuvottelukunnan tavoitteena on tukea ja edistää varhaiskasvatuksen laaja-alaista kehittämistä.https://okm.fi/-/ny-delegation-for-smabarnsfostran-inleder-sin-verksamhet
-
21.11.2017 | Suomalaisnuoret sijoittuivat OECD:n PISA 2015 -tutkimuksessa yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa OECD-maiden vertailussa viidenneksi ja kaikkien arviointiin osallistuneiden maiden ja alueiden vertailussa seitsemänneksi. Yhteistoiminnallista ongelmanratkaisua arvioitiin nyt ensimmäistä kertaa.https://okm.fi/-/pisa-2015-suomalaisnuoret-parhaiden-joukossa-yhteistoiminnallisessa-ongelmanratkaisussa
-
27.11.2009 | EU:n kulttuuri-, av- ja nuorisoministereiden neuvosto kokoontui Brysselissä 27.11. Suomea kokouksessa edusti kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Kulttuuriministerit päättivät kokouksessa, että vuotta 2011 vietetään Euroopassa vapaaehtoistoiminnan teemavuotena. Vuoden tavoitteena on edistää ja tukea vapaaehtoistoimintaa sekä lisätä vapaaehtoistoiminnan tunnettavuutta. Teemavuoden toimenpiteis...https://okm.fi/-/eu-paatti-euroopan-vapaaehtoistoiminnan-teemavuodesta-2011
-
3.11.2008 | Tuoreen tutkimuksen mukaan Joustava perusopetus -toiminta (Jopo®) on hyödyttänyt lähes kaikkia siihen osallistuneita oppilaita. Jopo-toiminnan vaikuttavuuden arvioinnista käy ilmi, että lähes 90 prosentin opiskelutilanne on parempi kuin ennen joustavan perusopetuksen ryhmässä aloittamista.https://okm.fi/-/joustava-perusopetus-ehkaisee-peruskoulun-keskeyttamista
-
8.2.2011 | Julkisesti rahoitettujen tietoaineistojen hyödynnettävyyttä halutaan lisätä. Aineistojen avoimuudella tuetaan suomalaista tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Asiaa pohtinut työryhmä luovutti ehdotuksensa opetusministeri Henna Virkkuselle tiistaina. Selvityksen mukaan osa julkisesti rahoitetuista tietoaineistoista on tällä hetkellä vaikeasti hyödynnettävissä. Tietoaineistojen varastointi ja organisointi on hajanaista.https://okm.fi/-/tyoryhma-julkiset-tietoaineistot-paremmin-kayttoon
-
17.1.2017 | TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2013:8 Asia Nimipäivien luettelosuoja mobiililaitteissa Hakija Helsingin yliopiston Kehityspalvelut Oy Annettu 5.6.2013 Tiivistelmä Kokonaisen nimipäiväluettelon käyttäminen mobiilisovelluksessa kuului tekijänoikeusl...https://okm.fi/documents/1410845/3902147/Lausunto+2013-08+Nimip%C3%A4ivien+luettelosuoja+mobiililaitteissa.pdf/4fbffb94-7d62-4ec5-bae0-99f5317003d2?version=1.1&t=1484641285000
-
20.1.2011 | Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät vuoden 2010 laatupalkinnot jaettiin kansalaisopistoille. Vuonna 2010 laatupalkinnon saivat Pieksämäen seudun aikuisopisto, Sisä-Savon kansalaisopisto ja Vasa arbetarinstitut. Lisäksi ministeriö myönsi kunniamaininnat Kiiminkijoen opistolle ja Koillismaan kansalaisopistojen verkostolle (Kuusamon kaupunki, Posion ja Taivalkosken kunnat). Kilpailun erityisteema oli yhteisöllisyyden kehittäminen, kumppanuudet ja palvelujen saatavuus.https://okm.fi/-/undervisnings-och-kulturministeriet-delade-ut-kvalitetspriser-for-medborgarinstitut
-
10.5.2007 | Valtioneuvosto esitti torstaina, että opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien tulorajoja korotettaisiin noin 30 prosentilla, mikä vastaa eduskunnan edellyttämää kustannustason muutokseen perustuvaa nostoa. Toisella asteella vanhempien tulot otetaan huomioon myönnettäessä opintorahaa alle 20-vuotiaille ja asumislisää alle 18-vuotiaille. Kaikilla koulutusasteilla vanhemman luona asuvan ...https://okm.fi/-/studiestodet-forbattras-foraldrarnas-inkomstgrans-hojs-med-30-procent
-
2.6.2015 | Huomioita ja huomautuksiahttps://okm.fi/-/huomioita-ja-huomautuks-1