Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 121 - 180 / 2 329
-
25.1.2021 | Hallitus linjasi 25.1. neuvotteluissaan koronaviruksen torjunnan hybridistrategian päivityksistä ja toimista uuden, herkemmin tarttuvan muuntoviruksen leviämisen hidastamiseksi. Osana hybridistrategian päivitystä hallitus linjasi, että opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää ja valmistelee toimia, joilla jo pitkään jatkuneen koronapandemian negatiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin ja toimintakykyyn voidaan minimoida.https://okm.fi/-/opetus-ja-kulttuuriministerio-valmistelee-toimia-lasten-ja-nuorten-hyvinvoinnin-ja-toimintakyvyn-tukemiseksi-
-
25.5.2021 | Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon saa tänä vuonna Kirsi Kinnunen, joka tunnetaan muun muassa sarjakuvien ranskannoksistaan. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa. Palkinnon Kinnuselle luovutti tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko tiistaina 25. toukokuuta.https://okm.fi/-/valtion-ulkomainen-kaantajapalkinto-kirsi-kinnuselle
-
20.4.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen yhteensä 30 994 000 euroa. Avustukset on kohdennettu erityisesti perusliikuntapaikkoihin, kuten liikuntasaleihin ja -halleihin. Opetus- ja kulttuuriministeriössä päätettäviin, kustannusarvioltaan yli 700 000 euron hankkeisiin, myönnettiin tästä yhteensä 21,6 miljoonaa euroa. Avustusta sai kaikkiaan 30 hanketta.https://okm.fi/-/liikuntapaikoille-myonnettiin-lahes-31-miljoonaa-euroa
-
16.9.2021 | Vuoden 2021 Nuorisotyön tunnustuspalkinto on myönnetty Ariela Tuikkaselle. Tuikkanen on nuorisotyöntekijä, vapaaehtoinen ja vaikuttaja useassa maakunnassa sekä erityisesti vähemmistöjen kanssa tehtävän työn tekijä ja kehittäjä. Nuorisoasioista vastaava ministeri Antti Kurvinen jakoi 10 000 euron arvoisen tunnustuksen NUORI2022 Etkot -tapahtumassa, joka järjestettiin etätapahtumana 16. syyskuuta. Nuorisotyön tunnustuspalkinto myönnettiin nyt 20. kerran.https://okm.fi/-/nuorisotyon-tunnustuspalkinto-ariela-tuikkaselle
-
29.11.2019 | Suomi-Kiina talviurheilun teemavuoden päättäjäisiä vietetään Lappi Areenalla Rovaniemellä 3. joulukuuta 2019. Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Tuula Haatainen, tiede-ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen sekä Kiinan varapääministeri Sun Chunlan osallistuvat päättäjäisiin.https://okm.fi/-/kiina-suomi-talviurheilun-teemavuoden-paattajaiset
-
11.2.2021 | Nuorisoasioista vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille kuluvan vuoden toimintaan yhteensä 18 600 000 euroa. Avustusta sai 97 järjestöä.https://okm.fi/-/nuorisojarjestoille-avustuksia-yli-18-miljoonaa-euroa
-
7.10.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö ovat asettaneet työryhmän selvittämään mallia, joka laajentaisi audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa. Selvitettävänä on mahdollisuus velvoittaa av-toimijoita investoimaan kotimaisen sisällön tuottamiseen.https://okm.fi/-/audiovisuaalisten-tuotantojen-rahoituksen-laajentamista-selvitetaan
-
28.6.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Forum Artis ry:lle toimeksiannon tuottaa kulttuurialan eettinen ohjeisto. Toimeksianto liittyy selvityshenkilö Jukka Liedeksen viime vuonna valmistuneeseen selvitykseen, joka koski mahdollista eettisen toimielimen perustamista kulttuurialalle. Eettistä toimielintä ei perusteta.https://okm.fi/-/kulttuurin-alalle-laaditaan-eettinen-ohjeisto-alan-itsensa-toimesta-1
-
15.9.2021 | Varhaiskasvatusikäisille, 4–6-vuotiaille lapsille suositellaan kolme tuntia liikkumista päivittäin, josta vähintään tunti reipasta ja rasittavaa liikkumista. Kolmen tunnin fyysisen aktiivisuuden kokonaissuosituksen saavutti tuoreiden tulosten perusteella reilusti yli 90 prosenttia lapsista.https://okm.fi/-/pienten-lasten-liikkumisesta-uutta-tietoa-reipasta-ja-vauhdikasta-liikkumista-kaivataan-lisaa
-
8.4.2020 | Hallituksen toinen lisätalousarvio on tuomassa rahaa kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön toimijoille. Julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2021–2024 määrärahaa on varattu muun muassa oppivelvollisuuden laajentamiselle ja jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämiseen. Opetusministeri Li Andersson ja tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen korostavat, että kriisin keskelläkin on panostettava ihmisten hyvinvointiin.https://okm.fi/-/ministerit-andersson-ja-kosonen-kriisin-keskellakin-panostettava-ihmisten-hyvinvointiin-ja-osaamiseen
-
23.3.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan yhteensä 2 386 000 euroa. Avustusta myönnettiin 15 tapahtumalle. Tukea haki 21 tapahtumaa.https://okm.fi/-/taide-ja-kulttuurifestivaaleille-tukea-reilut-2-miljoonaa-euroa
-
23.6.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt kulttuurimatkailun kehittämishankkeisiin lähes kolme miljoonaa euroa. Määrärahalla edistetään Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitetta vahvistaa kulttuurimatkailua. Tavoite kytkeytyy luovien alojen toimintaedellytysten edistämiseen. Lisäksi määrärahalla tuetaan kulttuurin ja luovien alojen sopeutumista muuttuneeseen toimintaympäristöön koronapandemian aikana ja sen jälkeen.https://okm.fi/-/kulttuurimatkailuun-lahes-kolme-miljoonaa-euroa
-
21.6.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on myöntänyt 90 talvilajien urheilijalle urheilija-apurahan, yhteensä 856 000 euroa. 20 000 euron apurahan sai 12, 10 000 euron apurahan 37 ja 6 000 euron apurahan 41 urheilijaa.https://okm.fi/-/90-talvilajien-urheilijalle-myonnettiin-urheilija-apuraha
-
26.2.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt yhteensä 298 ansioristiä ja -mitalia liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille.https://okm.fi/-/saarikko-myonsi-liikunnan-ansioristit-ja-mitalit
-
2.3.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt lastenkulttuurikeskuksille ja lasten kulttuuritapatumille yhteensä 2 223 400 euroa. Avustuksilla edistetään lasten ja nuorten tasavertaista osallistumista taiteeseen ja kulttuuriin koko maassa.https://okm.fi/-/lastenkulttuuria-tuetaan-yli-2-2-miljoonalla-eurolla
-
5.11.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt 3 393 400 euroa liikuntajärjestöjen, liikunnan aluejärjestöjen ja kesäpalloilusarjojen toiminnan turvaamiseen koronavirustilanteesta johtuen sekä liikunnan ja urheilun suurtapahtumien tukemiseen ja ylimääräisten kustannusten kattamiseen.https://okm.fi/-/liikunnan-korona-avustuksia-myonnetty-3-4-miljoonaa-euroa
-
4.11.2020 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko vahvisti teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuudet. Teatterit saavat ensi vuonna toimintaansa rahoitusta yhteensä noin 62,1 miljoonaa euroa. Orkestereiden saama kokonaismäärä on noin 19,1 miljoonaa euroa ja museoiden 48,4 miljoonaa euroa.https://okm.fi/-/ministeri-paatti-teattereiden-orkestereiden-ja-museoiden-valtionosuuksista-vuodelle-2021
-
29.6.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt neljä miljoonaa euroa koronatukipakettiin kuuluvina avustuksina 74 taiteen perusopetuksen ylläpitäjälle. Avustukset on tarkoitettu tukemaan taiteen perusopetuksen jatkuvuutta ja vahvistamaan taiteen perusopetuksen ylläpitäjien vaikeutuneita edellytyksiä järjestää taiteen perusopetusta.https://okm.fi/-/nelja-miljoonaa-euroa-korona-avustuksina-taiteen-perusopetukseen
-
15.12.2021 | Unescon hallitustenvälinen komitea nimesi kaustislaisen viulunsoittoperinteen Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon Pariisissa käynnissä olevassa kokouksessaan 15.12.2021. Lisäksi nimettiin pohjoismainen limisaumaveneperinne, jota Suomi haki luetteloitavaksi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa on jo yli 600 kohdetta eri puolilta maailmaa.https://okm.fi/-/kaustislainen-viulunsoitto-ja-pohjoismainen-limisaumaveneperinne-unescon-aineettoman-kulttuuriperinnon-luetteloon
-
11.11.2019 | Opetusministeri Li Andersson osallistuu YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon yleiskokoukseen 13.-14.11.2019 Pariisissa. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen osallistuu yleiskokouksen yhteydessä järjestettävään kulttuuriministereiden foorumiin 19.11.https://okm.fi/-/ministerit-andersson-ja-kosonen-unescon-yleiskokoukseen
-
8.6.2021 | Aluehallintovirastot ovat myöntäneet kunnille avustusta harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen syksyllä alkavalle lukuvuodelle. Avustusta sai 235 kuntaa yhteensä 17 miljoonaa euroa.https://okm.fi/-/harrastamisen-suomen-malli-laajenee-uusiin-kouluihin-syksylla-avustukset-lukuvuodelle-2021-2022-myonnetty
-
10.12.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluville taiteen perusopetuksen ylläpitäjille yhteensä 4 644 400 euroa. Avustuksia myönnettiin 83 ylläpitäjälle koronapandemian johdosta vaikeutuneiden toimintaedellytysten turvaamiseksi.https://okm.fi/-/taiteen-perusopetusta-tuetaan-yli-4-6-miljoonan-euron-lisarahalla
-
20.2.2020 | Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on asettanut OTK Jukka Liedeksen selvittämään kulttuurin ja taiteen eettisiä kysymyksiä käsittelevän toimielimen perustamista Suomeen. Selvityshenkilö luovuttaa selvityksensä tiede- ja kulttuuriministerille viimeistään 15.6.2020.https://okm.fi/-/ministeri-kosonen-asetti-jukka-liedeksen-selvittamaan-kulttuurialan-eettisen-toimielimen-perustamista
-
27.1.2022 | Itä-Suomen yliopiston yhteydessä toimivassa Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatiassa laaditun esiselvityksen tarkoituksena on tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi Norjan mallin mukaisen tai vastaavan alueellisen opintolainahyvityksen kokeilemiseksi. Esiselvitys luovutettiin tiede- ja kulttuuriministerille 27.1.2022.https://okm.fi/-/esiselvitys-puoltaa-alueellisen-opintolainahyvityksen-kokeilun-kaynnistamista
-
28.6.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille 3 698 400 euroa korona-avustuksina. Avustusten tavoitteena on lievittää koronapandemian aiheuttamia taloudellisia menetyksiä, sekä turvata liikunta- ja urheiluseurojen toimintaa, jotta lasten ja nuorten harrastetoiminta sekä tavoitteellinen kilpa- ja huippu-urheilutoiminta voisi jatkua.https://okm.fi/-/liikunta-ja-urheiluseuroille-korona-avustuksina-3-7-miljoonaa
-
14.2.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt vuoden 2022 valtionavustukset valtakunnallisille ja alueellisille liikuntaa edistäville järjestöille. Avustuksen kokonaissumma 42 000 000 euroa jaettiin 116 järjestölle. Kokonaissumma kasvoi viime vuodesta 170 000 euroa. Lisäksi urheiluakatemia- ja valmennuskeskustoimintaan myönnettiin yhteensä 4 215 000 euroa.https://okm.fi/-/liikuntaa-edistaville-jarjestoille-jaettiin-42-miljoonaa-euroa
-
20.7.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen vierailee Tokion kesäolympialaisissa 23.–27.7.2021. Ministeri osallistuu olympialaisten avajaisiin ja kannustaa vierailunsa aikana suomalaisurheilijoita. Matkan aikana ministeri keskustelee myös koulutukseen sekä tutkimukseen ja innovaatioihin liittyvistä aiheista japanilaisten kumppaneiden kanssa.https://okm.fi/-/ministeri-kurvinen-vierailee-tokion-olympialaisissa
-
21.12.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä on laatinut periaatteet tapahtumien järjestämiseksi turvallisesti myös koronaepidemian aikana. Periaatteet suuntaavat tulevaisuuteen eli tilanteeseen, jossa epidemiatilanne Suomessa on rauhoittunut niin, että tapahtumia voidaan taas järjestää. Periaatteisiin sitoutumalla tapahtuma-alan toimijat voivat kertoa noudattavansa viranomaismääräysten ja suositus...https://okm.fi/-/tapahtuma-alalle-yhteiset-periaatteet-korona-ajan-tapahtumajarjestamiseen
-
16.9.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on asettanut kuvaohjelmalain uudistamista valmistelevan työryhmän. Kuvaohjelmalaki on ollut voimassa 10 vuotta ja nyt asetetun työryhmän tehtävänä on selvittää kuvaohjelmalain muutostarpeet sekä valmistella ehdotukset tarvittaviksi lainmuutoksiksi. Työryhmän ehdotus valmistellaan hallituksen esityksen muotoon.https://okm.fi/-/tyoryhma-uudistamaan-kuvaohjelmalakia
-
23.10.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriö perustaa työryhmän laatimaan periaatteet turvallisten tapahtumien järjestämiseksi Suomessa. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko asetti työryhmän 22. lokakuuta.https://okm.fi/-/periaatteita-turvallisten-tapahtumien-jarjestamiseksi-suomessa-valmistellaan
-
30.11.2022 | Ansioituneille taiteilijoille ja toimijoille myönnettävät Suomi-palkinnot saavat tänä vuonna yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Alli Haapasalo, kuraattori Veikko Halmetoja, kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen, näyttelijä Kaija Pakarinen, säveltäjä Sanna Salmenkallio, lauluntekijä ja kansantaiteilija Jaakko Teppo sekä Yläkaupungin Yö –kaupunkifestivaali.https://okm.fi/-/suomi-palkinnot-kahdeksalle-kullekin-15-000-euroa
-
20.11.2020 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt Lapsenpäivä-palkinnon Sirkus Taika-Aika ry:lle. Lapsen oikeuksien päivänä jaettava palkinto myönnetään lasten taideharrastuksen ja -kasvatuksen eteen tehdystä työstä. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.https://okm.fi/-/rovaniemelainen-sirkus-taika-aika-sai-lapsenpaiva-palkinnon
-
8.10.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut lähes miljoona euroa valtionavustuksina kuudelle valtakunnalliselle hankkeelle, joiden tavoitteena on edistää alle 29-vuotiaiden nuorten yrittäjyys-, talous- ja työelämätaitoja.https://okm.fi/-/opetus-ja-kulttuuriministerio-tukee-nuorten-yrittajyys-talous-ja-tyoelamataitoja
-
3.8.2021 | Kirkon, kansalaisyhteiskunnan ja valtion tulisi yhdessä etsiä keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen. Kurvinen nosti asian esiin puheessaan kirkolliskokouksessa Turussa 3.8.2021.https://okm.fi/-/kirkkoministeri-kurvinen-kirkolliskokouksessa-kirkolla-ja-kansalaisyhteiskunnalla-tarkea-rooli-yksinaisyyden-vahentamisessa
-
16.9.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt taide- ja kulttuurifestivaaleille ja kesäteattereille korona-avustuksina yhteensä 5 392 000 euroa. Avustusten tavoitteena on auttaa toimijoita jatkamaan ja kehittämään toimintaansa pandemian aikana ja sen jälkeen sekä ylläpitämään työllisyyttä.https://okm.fi/-/taide-ja-kulttuurifestivaaleille-ja-kesateattereille-korona-avustuksina-lahes-5-4-miljoonaa-euroa
-
25.11.2020 | Suomen tiede- ja kulttuuriaineistot yhteen kokoava Finna.fi-hakupalvelu tarjoaa nyt uusia mahdollisuuksia oppimiseen. Avoimet oppimateriaalit ovat käytettävissä Finnassa vapaasti ja maksutta.https://okm.fi/-/oppimateriaalit-avautuvat-tiedonjanoisten-ulottuville-finna.fi-palvelussa
-
10.2.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt kesälajien valmennus- ja harjoitteluapurahat. Yhteensä 152 urheilijaa saavat yhteensä 1 384 000 euroa. Suurimman, 20 000 euron apurahan saa 21 urheilijaa. Lisäksi 46 urheilijaa saa 10 000 euron ja 84 urheilijaa 6 000 euron suuruisen apurahan. Määrällisesti eniten apurahoja myönnettiin yleisurheiluun.https://okm.fi/-/kesalajien-urheilija-apurahat-myonnetty-1
-
3.8.2020 | Suomeen tulisi perustaa kulttuurialojen eettinen toimielin ja sijoittaa se Taiteen edistämiskeskuksen yhteyteen, ehdottaa selvityshenkilö Jukka Liedes. Eettinen toimielin olisi itsenäinen ja riippumaton. Sen tehtävänä olisi mm. taiteen ja kulttuurin alojen eettisten periaatteiden ja ohjeiden kokoaminen sekä eettisten kysymysten käsittely. Ehdotus luovutettiin tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososelle 3. elokuuta.https://okm.fi/-/selvityshenkilo-suomeen-tulisi-perustaa-kulttuurin-ja-taiteen-eettisia-kysymyksia-kasitteleva-toimielin
-
1.10.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt reilut 14 miljoonaa euroa korona-avustuksina taide- ja kulttuurialan yhteisöille. Tavoitteena on varmistaa toiminnan edellytykset ja varmistaa, että toiminta voi jatkua myös koronaepidemian hellitettyä.https://okm.fi/-/14-2-miljoonaa-euroa-korona-avustuksina-taide-ja-kulttuurialan-yhteisoille
-
26.10.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi opintotuen tulorajojen nostosta. Esityksen mukaan opintotukeen vaikuttavia opiskelijan tulorajoja korotetaan 25 prosentilla vuodeksi 2022. Tulorajojen määräaikainen korottaminen tulee edistämään opiskelijoiden mahdollisuutta työskennellä opintojen ohessa nykyistä enemmän.https://okm.fi/-/opintotuen-tulorajoja-nostetaan-neljanneksella
-
10.2.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt 41 830 000 euroa yleisavustuksina valtakunnallisille ja alueellisille sekä muille liikuntaa edistäville järjestöille.https://okm.fi/-/liikuntaa-edistaville-jarjestoille-lahes-42-miljoonaa
-
23.11.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti tiistaina 23.11. pyöreän pöydän keskustelun ratkaisuiden löytämiseksi varhaiskasvatusalan haasteisiin. Opetusministeri Andersson käynnistää toimenpideohjelman valmistelun alan työolojen ongelmien ratkaisemiseksi.https://okm.fi/-/opetusministeri-andersson-kaynnistamme-toimenpideohjelman-ratkaisemaan-varhaiskasvatusalan-tyoolojen-ongelmia
-
21.4.2021 | Hallitus sopi neuvottelussaan kulttuuri- ja liikunta-alan tukipaketista. Alalle ehdotetaan osoitettavaksi opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalle 145,86 miljoonan euron lisämäärärahaa. Tuki koostuu apurahoista ja valtionavustuksista. Pakettiin kuuluu myös työ- ja elinkeinoministeriön tapahtumatakuu, johon varataan yhteensä 85 miljoonan euroa. Lisämäärärahat sisältyvät toiseen lisätalousarvioon, joka annetaan eduskunnalle 29. huhtikuuta.https://okm.fi/-/ministeri-saarikko-tuki-kulttuuri-ja-liikunta-alan-ammattilaisille-edistaa-suomen-toipumista
-
23.11.2020 | Tiede-ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on hyväksynyt liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelman vuosille 20212024. Valtakunnallisesti merkittävistä liikuntapaikoista suunnitelmassa ovat mukana Sisäampumaurheilukeskus Napakymppi, Jääurheilun monitoimihalli (Myllypuron jääurheilukeskus Oy) ja Limingan Ruutikankaan Ampumaurheilukeskuksen rakentaminen. Yhteensä 45 liikuntapaikkahanketta eri puolilta Suomea hyväksyttiin rahoitussuunnitelman piiriin.https://okm.fi/-/ministeri-saarikko-hyvaksyi-liikuntapaikkojen-rahoitussuunnitelman-vuosille-2021-2024
-
9.12.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille 2 988 350 euroa korona-avustuksina. Avustusten tavoitteena on lievittää koronapandemian aiheuttamia taloudellisia menetyksiä. Avustamisessa painopisteenä ovat lasten ja nuorten harraste- ja tavoitteellinen toiminta seuroissa.https://okm.fi/-/liikunta-ja-urheiluseuroille-lahes-3-miljoonaa-euroa-korona-avustuksina
-
8.12.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt taide- ja kulttuurifestivaaleille korona-avustuksina yhteensä 2 067 300 euroa. Avustusta sai 22 tapahtumajärjestäjää. Avustusten tavoitteena on auttaa toimijoita jatkamaan ja kehittämään toimintaansa sekä ylläpitämään työllisyyttä.https://okm.fi/-/taide-ja-kulttuurifestivaaleille-korona-avustuksina-reilut-2-miljoonaa-euroa
-
2.12.2020 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluville taiteen perusopetuksen ylläpitäjille yhteensä 2 226 000 euroa koronapandemiasta aiheutuneeseen lisärahoitustarpeeseen. Avustuksia myönnettiin 74 taiteen perusopetuksen ylläpitäjälle Suomessa.https://okm.fi/-/yli-2-2-miljoonaa-euroa-taiteen-perusopetukseen
-
20.4.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 4 615 200 euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään erityisesti matalan harrastuskynnyksen toimintaa lapsille ja nuorille. Lisäksi hallitusohjelmassa on osoitettu seuratukeen vuosittaista lisämäärärahaa kohdennettuna vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastuksen tukemiseksi.https://okm.fi/-/liikunta-ja-urheiluseuroille-4-6-miljoonaa-euroa-seuratoiminnan-kehittamiseen
-
21.12.2021 | Tiede-ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on hyväksynyt liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelman vuosille 2022−2025. Valtakunnallisesti merkittävistä liikuntapaikoista suunnitelmassa ovat Myllypuron jääurheilukeskus Helsingistä, Jyväskylän Hippoksen uudisrakentamishanke, Kuortaneen valtakunnallinen uimavalmennuskeskus sekä Olympiastadionin hankkeen jatkorahoitus.https://okm.fi/-/ministeri-kurvinen-hyvaksyi-liikuntapaikkojen-rahoitussuunnitelman-vuosille-2022-2025
-
15.12.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt yhdeksälle uskonnolliselle kesätapahtumalle yhteensä 1 064 347 euroa. Avustuksen tavoitteena on turvata uskonnonvapauden toteutumista tukemalla uskonnollisia kesätapahtumia, joiden järjestäminen on vaikeutunut tai estynyt koronapandemiasta johtuvien rajoitusten ja suositusten vuoksi.https://okm.fi/-/uskonnollisille-kesatapahtumille-korona-avustuksina-reilu-miljoona-euroa
-
31.1.2022 | Nuorisoasioista vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille kuluvan vuoden toimintaan yhteensä noin 18 600 000 euroa. Avustusta sai 95 järjestöä.https://okm.fi/-/nuorisojarjestoille-avustuksia-yli-18-miljoonaa-euroa-1
-
16.12.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt seurantaloa ylläpitäville yhteisöille yhteensä 2 150 000 euroa seurantalojen ylläpitokustannusten kattamiseen ns. korona-avustuksina. Avustuksilla halutaan tukea seurantaloja ylläpitävien yhteisöjen toimintaedellytyksiä ja toiminnan jatkuvuutta. Avustus on tarkoitettu talojen ylläpitokustannusten kattamiseen.https://okm.fi/-/seurantaloille-korona-avustuksina-yli-2-miljoonaa-euroa
-
12.12.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on päättänyt kuntien kulttuuritoiminnan kehittämistehtävistä ja myöntänyt näihin avustuksina yhteensä 1 335 000 euroa. Valtakunnallisen kehittämistehtävän toimeenpanoon myönnettiin 185 000 euroa ja alueellisen kehittämistehtävän toimeenpanoon 1 150 000 euroa.https://okm.fi/-/kuntien-ja-alueellisen-kulttuuritoiminnan-kehittamiseen-1-3-miljoonaa-euroa
-
6.6.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 28 292 000 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriössä päätettäviin, kustannusarvioltaan yli 700 000 euron hankkeisiin, myönnettiin yhteensä tästä 18 655 000 euroa. Avustusta sai kaikkiaan 23 hanketta. Aluehallintovirastoille osoitettiin 9 637 000 euroa edelleen myönnettäväksi aluehallintovirastoissa päätettäviin pienempiin liikuntapaikkahankkeisiin.https://okm.fi/-/liikuntapaikkojen-rakentamiseen-ja-avustamiseen-28-miljoonaa-euroa
-
23.5.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on asettanut hovioikeudenneuvos Kristiina Harengon selvittämään, miten e-aineistojen kirjastokäytön korvaaminen olisi mahdollista ja tarkoituksenmukaista Suomessa järjestää.https://okm.fi/-/kirjastojen-e-aineistojen-kayttoa-ja-kayton-korvaamista-selvitetaan
-
28.3.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt 1 554 726 euroa liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisille kehittämishankkeille. Avustusta myönnettiin yhteensä 27 hankkeelle ympäri Suomen. Avustettavista hankkeista 22 on jatkohankkeita ja viisi on uutta hanketta. Toiminnan tavoitteena on lisätä liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta kaiken ikäisille sekä erityisesti niille, jotka liikkuvat suositeltua vähemmän.https://okm.fi/-/liikunnallisen-elamantavan-hankkeisiin-lahes-1-6-miljoonaa-euroa
-
26.2.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt yhteensä 448 ansioristiä ja -mitalia liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille.https://okm.fi/-/ministeri-kurvinen-myonsi-liikunnan-ansioristit-ja-mitalit
-
22.8.2022 | Opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat asettaneet työryhmän laatimaan ehdotuksen suurtapahtumastrategiaksi. Työryhmän toimikausi on 22.8.2022 - 28.2.2023.https://okm.fi/-/ehdotus-suurtapahtumastrategiaksi-valmisteilla
-
22.11.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on myöntänyt Liikunnan yhdenvertaisuuspalkinnot sekä Liikkuvat-palkinnot lasten ja nuorten liikunnan edistämisestä. Liikkuvat-palkinnot myönnettiin Liikkuva varhaiskasvatus -yksiköille, Liikkuville kouluille ja Liikkuva opiskelu -oppilaitoksille.https://okm.fi/-/liikunnan-yhdenvertaisuuspalkinnot-seka-liikkuvat-palkinnot-myonnetty
-
12.4.2022 | Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt Suomessa järjestettäville liikunnan ja urheilun kansainvälisille suurtapahtumille yhteensä 2 385 000 euroa. Avustusta sai 36 tapahtumaa.https://okm.fi/-/liikunnan-ja-urheilun-suurtapahtumille-lahes-2-4-miljoonaa-euroa