Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 121 - 124 / 2 334
-
15.12.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriön tukee taiteen perusopetuksen järjestäjiä 1,2 miljoonalla eurolla korona-avustuksina. Koronapandemiasta aiheutuvaan lisärahoitustarpeeseen myönnettävät avustukset on tarkoitettu taiteen perusopetuksen ylläpitäjille, jotka eivät saa opetustuntikohtaiseen valtionosuuteen perustuvaa rahoitusta. Avustuksia myönnettiin 61 hakijalle.https://okm.fi/-/korona-avustuksilla-turvataan-mahdollisuuksia-taiteen-perusopetukseen
-
30.9.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteensä 4,13 miljoonaa euroa avustusta liikuntapaikkojen rakentamiseen. Avustusta sai viisi hanketta, joiden lisäksi aluehallintovirastojen kautta tuetaan pienempiä hankkeita. Avustukset on osoitettu neljännen lisätalousarvion määrärahoista.https://okm.fi/-/liikuntapaikkarakentamiseen-avustuksia-yli-nelja-miljoonaa-euroa
-
21.5.2021 | Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt 1,8 miljoonaa euroa kulttuurihankkeille, jotka lisäävät lasten ja nuorten taidekokemuksia ja kulttuurielämyksiä tänä ja ensi vuonna. Tukea sai 45 hanketta. Suurimmat avustukset saivat Kansallisgallerian Ateneum omaksi – 5.-6.-luokkalaisten virtuaalivierailujen valtakunnallinen hanke, Konserttikeskuksen Live, joka vie sirkuksen, tanssin ja teatte...https://okm.fi/-/okm-lta-tukea-lapsille-ja-nuorille-uusia-kulttuurielamyksia-tuoville-hankkeille
-
25.1.2021 | Hallitus linjasi 25.1. neuvotteluissaan koronaviruksen torjunnan hybridistrategian päivityksistä ja toimista uuden, herkemmin tarttuvan muuntoviruksen leviämisen hidastamiseksi. Osana hybridistrategian päivitystä hallitus linjasi, että opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää ja valmistelee toimia, joilla jo pitkään jatkuneen koronapandemian negatiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin ja toimintakykyyn voidaan minimoida.https://okm.fi/-/opetus-ja-kulttuuriministerio-valmistelee-toimia-lasten-ja-nuorten-hyvinvoinnin-ja-toimintakyvyn-tukemiseksi-