Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 113 - 116 / 1 886
-
3.2.2006 | Kulttuuriministeri Tanja Karpela on myöntänyt vuoden 2006 valtionavustukset rauhantyön edistämiseen. Toimintaa tuetaan tänä vuonna yhteensä 460 000 eurolla. Avustusta sai 18 järjestöä.https://okm.fi/-/kulttuuriministeri-myonsi-avustuksia-rauhantyohon
-
OKM:n hallinnonala valtion vuoden 2015 talousarvioesityksessä - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö
15.9.2014 | Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle esitetään 6,8 miljardin euron määrärahaa vuodelle 2015. Työurien pidentämiseksi sekä nuorten koulutuspolun turvaamiseksi nuorisotakuun toteutuminen varmistetaan ja korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään määräaikaisesti. Toisen asteen koulutuksen rakenteellista kehittämistä jatketaan uudistamalla rahoitusjärjestelmä ja järjestäjäverkko. Perusopetuksen kehittämiseen ja koulupudokkuuden ehkäisyyn panostetaan.https://okm.fi/-/okm-n-hallinnonala-valtion-vuoden-2015-talousarvioesityksessa -
13.4.2005 | - Suomessa on huolehdittava siitä, että lapset ja nuoret saavat pärjäämiselle perusedellytykset myös eurooppalaisen ja globaalin kehityksen osana. Olen esittänyt, että kaikkien nuorten olisi oltava oppivelvollisuuden piirissä täysi-ikäisyyteen saakka. On yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että ketään ei päästetä syrjäytymään, sanoi opetusministeri Tuula Haatainen Lukiolaisten liiton 20-vuotisjuhlaseminaari...https://okm.fi/-/ministeri-haatainen-kaikille-nuorille-parjaamisen-perusedellytykset
-
2.2.2017 | Suomen Unesco-toimikunta Toimintakertomus 2009 UNESCO/Michel Ravassard. Kuvassa on lukutaito-opetusta. Yksi vuoden 2009 päätapahtumista oli Aikuiskoulutuksen maailmankonferenssi CONFINTEA VI Brasiliassa. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö...https://okm.fi/documents/1410845/4065986/Toimintakertomus+2009.pdf/39d7d6e2-860b-4d2d-a26f-085180bda437?version=1.0&t=1486043051000