Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 241 - 280 / 1 889
-
16.2.2009 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt nuorisolain perusteella yhteensä 2 326 000 euroa valtakunnallisille nuorisotyötä tekeville yleisjärjestöille vuoden 2009 toimintaan. Määräraha kasvoi viime vuodesta 201 700 eurolla. Valtionavustusta sai 54 järjestöä tai yhteisöä. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.https://okm.fi/-/statsunderstod-till-organisationer-som-utfor-ungdomsarbete
-
1.11.2013 | Valtion elokuvataidetoimikunnan myöntämän elokuvataiteen valtionpalkinnon sai näyttelijä Laura Birn. Kuvataidetoimikunnan myöntämän kuvataiteen valtionpalkinnon sai kuvataiteilija Pilvi Takala. Valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta myönsi vuoden 2013 mediataiteen valtionpalkinnon kuvataiteilija, elokuvaohjaaja Mika Taanilalle. Mediataiteen valtionpalkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa.https://okm.fi/-/ministeri-arhinmaki-jakoi-elokuva-kuva-media-ja-valokuvataiteen-valtionpalkinnot
-
3.2.2005 | Kulttuuriministeri on hallitusohjelman mukaisesti käynnistänyt toimenpide-ohjelman lasten suojelemiseksi mediaväkivallalta. Yhteistyössä lastensuojelu-järjestöjen kanssa on selvitetty toimenpiteitä, jotka estäisivät pääsyn internetin haitallisille ja lapsen mielenterveyttä vaarantaville sivustoille. Yli 80 kunnassa on jo käytössä esto-ohjelma ja saadut kokemukset ovat myönteisiä. Järjestelmät ovat niin kehittyneistä, etteivät ne ole estäneet pääsyä asiallisille sivuille.https://okm.fi/-/ministeri-karpela-torkysivujen-esto-ohjelma-kirjastoihin-ja-kouluihin-koko-maassa
-
16.9.2003 | Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa laajennetaan syksyllä 2004, kun kunnille aletaan myöntää valtionosuutta aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään peruskoulun 1.-2. vuosiluokan sekä kaikkien vuosiluokkien erityisopetuksessa oleville lapsille. Uudistus mahdollistaa aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen noin 100 000 lapselle. Hallitus antoi eduskunnalle asiaa koskevan esityksen tiistaina 16.9.https://okm.fi/-/koululaisten-aamu-ja-iltapaivatoiminta-laajenee-2004
-
2.11.2010 | Suomesta halutaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijämaa. Tavoitteeseen pääsemiseksi oppilaitosjohdon, opettajien, oppilaiden ja opiskelijoiden osaamista on kehitettävä. Myös koulujen, oppilaitosten sekä opettajankoulutuslaitosten tieto- ja viestintätekniikan laitteistoja, yhteyksiä ja sähköisiä oppimateriaaleja on parannettava. Asiaa pohtinut työryhmä jätti ehdotuksensa opetusministeri Henna Virkkuselle tiistaina.https://okm.fi/-/tyoryhma-koulutuksen-tietoyhteiskuntavalmiuksissa-parantamisen-varaa
-
28.4.2010 | Opetusministeri Henna Virkkunen kannustaa kuntia pitkäjänteiseen koulutuspolitiikkaan ja yhteistyön lisäämiseen peruspalvelujen laadun ja saatavuuden varmistamiseksi. Hän puhui keskiviikkona Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen seminaarissa Helsingissä.https://okm.fi/-/opetusministeri-virkkunen-riittavan-vahvat-kunnat-turvaavat-parhaiten-opetuksen-laadun
-
18.8.2005 | Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) vaatii muutosta perusopetuslakiin (21.8.1998/628). Perusopetuslaki ei tunnista toisen asteen koulutuksen lainsäädännöstä poiketen oppilaskuntaa ja sen toimintaa. Lukiolaissa ja laissa ammatillisesta koulutuksesta on säädetty oppilaskunnasta sekä opiskelijoiden kuulemisesta. Vastaavat kirjaukset tarvitaan myös perusopetuslakiin.https://okm.fi/-/nuorisoasiain-neuvottelukunta-perusopetuslakia-muutettava
-
26.4.2013 | Opetusministeri Jukka Gustafsson isännöi parhaillaan Helsingissä järjestettävää Euroopan neuvoston (EN) opetusministerien kokousta. Kokoukseen osallistuu 20:n opetusministerin lisäksi EN:n pääsihteeri Thorbjørn Jagland. Pääpuhujina ovat eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ja koulutuksesta vastaava Euroopan komissaari Androulla Vassiliou.https://okm.fi/-/euroopan-neuvoston-opetusministerit-laadukas-koulutus-kaikkien-ulottuville
-
13.9.2007 | Valtion talousarvioesityksessä ehdotetaan opetusministeriön hallinnonalalle 6 888,9 miljoonan euron määrärahoja. Lisäystä tähän vuoteen on 324,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 parannetaan perusopetuksen laatua ja laajennetaan ammatillista koulutusta. Yliopistojen toimintamenojen lisäys on keskeinen osa osaamiseen kohdistuvaa panostusta. Opintotuki paranee hallitusohjelman mukaisesti. Nuorten työpajatoimintaa tuetaan.https://okm.fi/-/undervisningsministeriets-forvaltningsomrade-i-budgetforslaget-for-2008
-
30.8.2006 | Kiusaamisen vastaisen KiVa Koulu -ohjelman julkistaminen keskiviikkona 30.8.2006 klo 10.00, opetusministeriö, Meritullinkatu 1, kokoushuone Venla (B437) Opetusministeriö ja Turun yliopiston psykologian laitos ja Oppimistutkimuksen keskus allekirjoittivat keskiviikkona sopimuksen koulukiusaamisen vastaisen KiVa Koulu -ohjelman kehittämisestä.https://okm.fi/-/programmet-kiva-koulu-mot-mobbning-i-skolan
-
4.2.2011 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt 2 700 000 euroa valtakunnallisille nuorisotyötä tekeville yleisjärjestöille vuoden 2011 toimintaan. Määräraha kasvoi viime vuodesta 100 000 euroa. Avustukset myönnetään 65 järjestölle veikkausvoittovaroista. Stefan Wallinin ministerikaudella opetus- ja kulttuuriministeriön muille nuorisotyötä tekeville järjestöille myönnetty määräraha on kasvanut 44 prosenttia, mikä merkitsee kaikkiaan 820 700 euron korotusta.https://okm.fi/-/wallin-myonsi-2-7-miljoonaa-valtakunnallisille-nuorisotyota-tekeville-jarjestoille
-
23.4.2010 | Opetusministeriö on jakanut 600 000 euroa valtionavustuksina monikulttuurisuuden tukemiseen ja rasismin vastaiseen työhön. Tänä vuonna tuen piiriin otettiin myös toiminta, jolla pyritään kotouttamaan maahanmuuttajia taiteen ja kulttuurin avulla. Avustusten hakijoita oli yhteensä 147, joista tukea sai 86 hakijaa. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista taiteen edistämiseen osoitetuista määrärahoista.https://okm.fi/-/undervisningsministeriet-ger-600-000-euro-till-kulturell-mangfald-och-antirasism
-
1.4.2010 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt 2 357 500 euroa yleisten kirjastojen alueellisesti ja paikallisesti merkittäviin kehittämishankkeisiin.https://okm.fi/-/kirjastoille-reilut-2-3-miljoonaa-kehittamishankkeisiin
-
19.11.2013 | Vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnon sai Meidän festivaali. Näyttämötaiteen valtionpalkinnon vuonna 2013 saivat Rakveren Teatteri, Teatteri Telakka ja Teatteri Vanha Juko. Vuoden 2013 tanssitaiteen valtionpalkinto myönnettiin UrbanApa-tapahtumakonseptille.https://okm.fi/-/arhinmaki-delade-ut-statsprisen-for-musik-scenkonst-och-danskonst
-
25.7.2018 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA AALTO-YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toiminnalle asetettavista tav...https://okm.fi/documents/1410845/9263112/Aalto-yliopisto,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2018.pdf/13329b91-7191-43c4-b2f3-8107018cb092?version=1.1&t=1532516668000
-
6.11.2014 | Urheiluasioista vastaava ministeri Carl Haglund on myöntänyt vuoden 2014 Liikkuva koulu -koulupalkinnot Tampereen Pyynikin yläkoululle, Liedon Ilmaristen yhtenäiskoululle, Ivalon ala-asteelle, Savitaipaleen Europaeuksen koululle, Sotkamon Salmelan koululle ja Kuopion Pihkainmäen koululle.https://okm.fi/-/kuusi-koulua-sai-liikkuva-koulu-koulupalkinnon
-
8.6.2006 | Euroopan unionin kemikaaliviraston perustaminen Suomeen vuonna 2007 sekä kansainvälisen henkilökunnan ja paluumuuttajien määrän kasvu edellyttää kansainvälisen koulutuksen kehittämistä pääkaupunkiseudulla. Kysyntään pystytään vastaamaan vielä muutaman seuraavan vuoden ajan, mutta sen jälkeen opetussuunnitelma-, tutkinto- ja kielivalikoimia on monipuolistettava sekä määrällisesti että laadullisesti.https://okm.fi/-/committee-proposes-that-a-european-school-be-established-in-helsinki
-
1.2.2011 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle yhteensä 27 436 000 euroa elokuvien tuotannon, jakelun, esitystoiminnan ja elokuvakulttuurin edistämiseen. Avustus myönnetään veikkausvoittovaroista.https://okm.fi/-/elokuvasaatiolle-lahes-27-5-miljoonaa-elokuvakulttuurin-edistamiseen
-
1.3.2010 | Opetusministeriö on jakanut opetuksen järjestäjille perusopetuksen laatukriteereiden käyttöönottoon valtion erityisavustusta yhteensä 3 276 000 euroa. Rahoitusta myönnettiin hakemusten perusteella 128 opetuksen järjestäjälle, joista yksityisiä oli kaksi.https://okm.fi/-/over-tre-miljoner-till-ibruktagande-av-kvalitetskriterier-inom-den-grundlaggande-utbildningen
-
16.3.2021 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 §:n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston toiminnalle asetettavista tav...https://okm.fi/documents/1410845/9263137/Oulun+yliopisto,+sopimustavoitteiden+2017-2020+toteutuminen+2020.pdf/dc5465b1-0748-0422-0646-d1aa8b3b11ce?version=1.1&t=1615897784298
-
27.9.2006 | - Koti ja koulu ovat perinteisesti luoneet yhdessä lapsille ja nuorille mielikuvan siitä, mitä hyvinvointi on. Suuri merkitys on koulun toimintakulttuurilla. Hyvien oppimistulosten lisäksi koulun tulee pystyä pitämään huolta lasten ja nuorten terveestä kasvusta, kehityksestä ja hyvinvoinnista, opetusministeri Antti Kalliomäki sanoi Iloa ja liikettä Nurmijärven koulupihoille -työseminaarissa keskiviikkona.https://okm.fi/-/kalliomaki-uusi-toimenpidekokonaisuus-laittaa-koululaiset-liikkeelle
-
4.4.2011 | Pohjoismaiden kulttuuriministerit haluavat vahvistaa kulttuurin roolia yhteiskunnassa sekä pohjoismaiden välistä kulttuuripoliittista yhteistyötä. Uudenlainen, entistä vahvempi pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön arvostus tukee rakenneuudistusta, jonka kulttuuriministerit aloittivat neljä vuotta sitten. Tuoreen raportin mukaan kulttuurikentän avustusten saajat ovat tyytyväisiä ministerineuvoston kulttuuriohjelman selkeyteen, joustavuuteen ja käyttäjäystävällisyyteen.https://okm.fi/-/det-nordiska-kultursamarbetet-starks
-
12.10.2004 | Ministeri Haatainen: Välitunteja hyödynnettävä koululaisten arkiliikunnassa Julkaisuajankohta 12.10.2004 7.01 Tyyppi: Tiedote - Opetushallitus arvioi viime vuoden keväällä yhdeksäsluokkalaisten liikunnan oppimistuloksia. Kyselyllä tutkittiin mm. f...https://okm.fi/-/ministeri-haatainen-valitunteja-hyodynnettava-koululaisten-arkiliikunnassa
-
23.1.2017 | Lehden teksti ja taitto LAUSUNTO 1995:8 Teostaso Annettu 22.8.1995 Lausunnon kohteena olleet aikakauslehtien otsikkolauseet ja -sanat olivat tavanomaisia. Lehdissä olleet ingressit ja kuvatekstit eivät ilmentäneet teostason vaadittavaa omaperäisyy...https://okm.fi/documents/1410845/3971944/Lausunto+1995-08+Lehden+teksti+ja+taitto,+teostaso.pdf/72886b2b-7e83-4e59-adff-c897a1fe2a34?version=1.1&t=1485167667000
-
2.2.2017 | 1 ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○...https://okm.fi/documents/1410845/4065986/Toimintakertomus+2000.pdf/2816f0b2-05d0-4220-9467-9983d1f7c4b1?version=1.0&t=1486042958000
-
6.10.2014 | Haettavissa olevia avustuksia: lokakuuhttps://okm.fi/-/haettavissa-olevia-avustuksia-lokak-1
-
1.7.2010 | Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa kymmenen 50 000 euron tunnustuspalkintoa alle 29-vuotiaille nuorille luovasta toiminnasta tai nuorten uusien innovaatioiden esiintuomisesta.https://okm.fi/-/10-tunnustuspalkintoa-nuorille-luovuudesta-ja-innovaatiosta
-
8.4.2011 | Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee tänä vuonna liikuntapaikkojen rakentamista ja peruskorjauksia yhteensä 28,8 miljoonalla eurolla. Avustuksia jaetaan noin 7,3 miljoonaa euroa viimevuotista enemmän. Avustuksia myönnettiin yhteensä 34:lle hankkeelle. Niistä kaksi luetaan valtakunnallisesti merkittäviksi kohteiksi.https://okm.fi/-/wallin-jakoi-avustuksia-liikuntapaikkojen-rakentamiseen
-
2.2.2017 | 1 S I S Ä L LY S L U E T T E L O 1 . J o h d a n t o 2 2 . S u o m e n U N E S C O - t o i m i k u n n a n j ä s e n e t j a s i h t e e r i s t ö 3 3 . S u o m e n U N E S C O - t o i m i k u n n a n t o i m i n t a 4 3.1 Kasvatus 4 Kasvatusjaost...https://okm.fi/documents/1410845/4065986/Toimintakertomus+2001.pdf/0fd3bb81-be12-416f-8711-157611ef6246?version=1.0&t=1486042975000
-
10.12.2009 | Valtioneuvosto on asettanut valtion elokuvalautakunnan toimikaudeksi 4.1.2010–3.1.2013. Valtion elokuvalautakunnan tehtävänä on tutkia Valtion elokuvatarkastamon päätöksistä tehdyt valitukset.https://okm.fi/-/valtion-elokuvalautakunta-asetettu
-
31.8.2012 | Opetusministeri Jukka Gustafsson keskittyi koulutuksen tasa-arvoon ja peruskoulun tavoitteisiin puhuessaan Peruskoulu 40 vuotta -juhlaseminaarissa Rovaniemellä. - Parhaaseen koulutukseen sisältyy se, että itseluottamus ja usko omaan kehitykseen säilyy, sillä se on se voima, jonka varaan kaikki koulun jälkeinen jatkuva opiskelu, henkinen kasvu rakentuu, ministeri siteerasi peruskoulun isää, opetusministeri ja kouluhallituksen ylijohtaja R.https://okm.fi/-/gustafsson-peruskoulun-tavoitteet-viela-saavuttamatta
-
13.9.2018 | Esteettömän liikuntapaikan suunnittelu s. 1 / 11 Esteettömän liikuntapaikan suunnittelu: Ohjeita ja kirjallisuutta Esteettömyys on yhdenvertaisuutta ja antaa mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan toimintaan itsenäisesti ja omana itsenään. Esteett...https://okm.fi/documents/1410845/6015486/Esteett%EF%BF%BDm%EF%BF%BDn%20liikuntapaikan%20suunnittelu_ohjeita%20ja%20kirjallisuutta%20092018.pdf/305667c5-04b2-40c9-8ad3-0b0a3d75198d/Esteett%EF%BF%BDm%EF%BF%BDn%20liikuntapaikan%20suunnittelu_ohjeita%20ja%20kirjallisuutta%20092018.pdf/Esteett%EF%BF%BDm%EF%BF%BDn%20liikuntapaikan%20suunnittelu_ohjeita%20ja%20kirjallisuutta%20092018.pdf?t=1536849175000
-
13.9.2018 | Esteettömän liikuntapaikan suunnittelu s. 1 / 11 Esteettömän liikuntapaikan suunnittelu: Ohjeita ja kirjallisuutta Esteettömyys on yhdenvertaisuutta ja antaa mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan toimintaan itsenäisesti ja omana itsenään. Esteett...https://okm.fi/documents/1410845/6015486/Esteett%C3%B6m%C3%A4n+liikuntapaikan+suunnittelu_ohjeita+ja+kirjallisuutta+092018.pdf/305667c5-04b2-40c9-8ad3-0b0a3d75198d/Esteett%C3%B6m%C3%A4n+liikuntapaikan+suunnittelu_ohjeita+ja+kirjallisuutta+092018.pdf?t=1536849175000
-
19.11.2010 | Euroopan unionin opetusministerit keskustelivat Brysselissä, miten koulutuksen avulla voitaisiin vähentää köyhyyttä, epätasa-arvoa ja sosiaalista syrjäytymistä. Suomesta kokoukseen osallistui opetusministeri Henna Virkkunen.https://okm.fi/-/virkkunen-romanilasten-koulutukseen-paasy-yhteinen-eurooppalainen-tavoite
-
15.9.2010 | Liikunta- ja urheiluseurojen kehittämishanke "seuratuki", on onnistunut yli odotusten ja sen jatkaminen urheilun kansalaistoiminnan turvaamiseksi ja kehittämiseksi seuratasolla on välttämätöntä, toteaa kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.https://okm.fi/-/stod-till-idrottsforeningars-utveckling-aven-nasta-ar
-
12.9.2006 | Liittyy VN-listaanhttps://okm.fi/-/morgon-och-eftermiddagsverksamheten-far-okad-finansiering
-
11.1.2012 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt vuoden 2012 valtionavustukset liikuntajärjestöille. Valtion tuki liikuntajärjestöille on tänä vuonna 1,1 miljoonaa euroa viimevuotista enemmän. Lajiliittojen saama tuki kasvaa viime vuodesta 4,7 prosenttia ja muiden liikuntajärjestöjen saama tuki kasvaa puoli prosenttia. Toimintaa tuetaan veikkausvoittovaroista yhteensä 42,42 miljoonalla eurolla. Avustusta sai yhteensä 124 järjestöä.https://okm.fi/-/valtion-tuki-liikuntajarjestoille-kasvaa-yli-miljoonalla-eurolla
-
5.9.2008 | Opetusministeri Sari Sarkomaa haastaa kuntapäättäjät mukaan Perusopetus paremmaksi eli POP-talkoisiin.https://okm.fi/-/ministeri-sarkomaa-koulutuksesta-ei-ole-varaa-saastaa-yhdessakaan-kunnassa
-
14.3.2022 | Sukupuolten tasa-arvo ja etninen tasa-arvo korkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilöstön keskuudessa – Kirjallisuuskatsaus Inkeri Tanhua ja Juho-Matti Paavola KOTAMO-hankkeen julkaisu, 2022 1 Sukupuolten tasa-arvo ja etninen tasa-arvo korkeakouluj...https://okm.fi/documents/1410845/113231925/Kirjallisuuskatsaus-Tasa-arvo-Korkeakouluissa-2022.pdf/86310bcd-6baf-d98f-98ba-65d996fa5cad?t=1647260668086
-
27.10.2011 | Opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan sukupuolten palkkaero tai oppimistulosten sukupuolittuneisuus kertovat siitä, että liian monella naisella tai pojalla ei ole ollut mahdollisuutta toteuttaa täyttä potentiaaliaan. Ministeri puhui sukupuolten tasa-arvosta Varhaiskasvatus ja perusopetus edistämään tyttöjen ja poikien tasa-arvoa -seminaarissa torstaina 27. lokakuuta.https://okm.fi/-/ministeri-gustafsson-sukupuolten-erot-huomioitava-paremmin-opetuksessa