Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 201 - 204 / 2 329
-
8.6.2011 | Nuoret haluaisivat osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon nykyistä aktiivisemmin, kantaa vastuuta ja tehdä yhteistyötä päättäjien kanssa. Päätöksentekijöiltä he toivovat ennen kaikkea kykyä aidosti kuunnella nuorten toiveita ja tarpeita. Nuoria tällä hetkellä puhuttavia yhteiskunnallisia aiheita ovat työllisyyden, toimeentulon ja koulutuksen lisäksi esimerkiksi suvaitsevaisuus ja tasavertaisuus muiden kanssa.https://okm.fi/-/nuorten-paneeli-tutkimus-nuoret-haluavat-mukaan-paattamaan-ja-kantamaan-vastuuta
-
17.12.2009 | Opetusministeri Henna Virkkunen iloitsee Suomen menestyksestä Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) ensimmäisten osaamis- ja innovaatioyhteisöjen valinnassa. EIT valitsi keskiviikkona kolme osaamis- ja innovaatioyhteisöä, joiden aihealueet ovat kestävä energia, tulevaisuuden tieto- ja viestintätekniikka sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen. Päätöksen teki EIT:n hallintoneuvosto Budapestissa.https://okm.fi/-/opetusministeri-virkkunen-eit-n-tieto-ja-viestintatekniikan-yksikon-tulo-suomeen-merkittava-asia
-
26.10.2010 | Ensi vuoden valtion talousarviossa Veikkausvoittovaroja ehdotetaan tuloutettavaksi 30 milj. euroa ylimääräistä. Lisämäärärahat käytetään ensisijaisesti toimialoja vahvistaviin sekä työllisyyttä edistäviin hankkeisiin ja toimenpiteisiin kulttuuri-, liikunta-, ja nuorisosektoreilla.https://okm.fi/-/kompletterande-stod-till-kultur-idrott-och-ungdomsarbete
-
21.4.2009 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt yhteensä 3 600 000 euroa valtionavustuksina nuorisotilojen rakentamiseen, peruskorjaamiseen ja varustamiseen. Avustuksia myönnettiin 65 hankkeelle. Avustuksia haettiin yli 6 miljoonan euron edestä. Valtionavustukset myönnetään veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista nuorisokasvatustyön tukemiseen osoitetuista määrärahoista.https://okm.fi/-/ungdomslokalerna-fick-over-3-6-miljoner-i-understod