Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 137 - 144 / 2 341
-
18.11.2009 | Museovirastolle tulisi perustaa kaksi uutta alueellista toimipistettä, Kuopioon ja Ouluun. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO:n sekä Taiteen keskustoimikunnan osalta toiminta jatkuisi Helsingissä. Näin esitetään selvityksissä, joissa on pohdittu virastojen toimintojen alueellistamista. Opetusministeriö päätti selvityksistä keväällä. Selvityksissä on kuultu virastojen työntekijöitä, mahdollisten alueiden toimijoita sekä virastojen sidosryhmiä.https://okm.fi/-/museoviraston-cimo-n-ja-taiteen-keskustoimikunnan-alueellistamisselvitykset-valmistuivat
-
16.12.2013 | Vuoden 2013 Suomi-palkinnon saavat Ellips förlag, Jari Haanperä ja Suomesta Galleria, Juha Jokela, Jyrki Karttunen, Pekka Lehto, PMMP-yhtye ja Salla Simukka. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki jakoi Suomi-palkinnot maanantaina Helsingissä. Vuodesta 1993 jaetut Suomi-palkinnot ovat suuruudeltaan 26 000 euroa, ja ne myönnetään veikkausvoittovaroista.https://okm.fi/-/arhinmaki-jakoi-7-suomi-palkintoa-ansioituneille-taiteilijoille
-
30.8.2013 | Hallitus päätti budjettiesityksistä ja rakenneuudistusten linjoistahttps://okm.fi/-/hallitus-paatti-budjettiesityksista-ja-rakenneuudistusten-linjoista
-
30.8.2013 | Hallitus päätti budjettiesityksistä ja rakenneuudistusten linjoistahttps://okm.fi/-/hallitus-paatti-budjettiesityksista-ja-rakenneuudistusten-linjois-1
-
25.10.2004 | Opetusministeriö jakaa teatterien valtionosuutta sekä harkinnanvaraista avustusta ensi vuodelle yhteensä 31 163 845 euroa, edellyttäen että eduskunta hyväksyy valtion talousarvioesityksen. Summa on 246 016 euroa enemmän kuin tänä vuonna. Teatterille osoitettuja henkilötyövuosia on 2 435, mikä on 22 enemmän kuin tänä vuonna. Henkilötyövuoden yksikköhinta pysyy tämän vuoden tasolla, eli 30 223 eurossa eli teattereille ei tullut indeksikorotuksia kuten orkestereille.https://okm.fi/-/teattereiden-valtionosuudet-ja-avustukset-ensi-vuodelle-jaettu
-
28.10.2009 | Valtioneuvosto asetti syyskuussa Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan. Neuvottelukunnassa on 13 jäsentä. Neuvottelukunta teki 19. lokakuuta päätöksen neuvottelukunnan jaostojen, alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit, osaaminen työ ja hyvinvointi, kestävä kehitys ja turvallisuus kokoonpanoista, joita on täydennetty 27. lokakuuta. Jaostojen kokoonpanot ovat seuraavat:https://okm.fi/-/sektoritutkimuksen-neuvottelukunnan-jaostot-asetettu
-
29.6.2009 | Vastoin vanhempien uskomusta, lapsille ja nuorille tärkeintä lomassa on perheen yhdessäolo ja arjen rutiineista irtautuminen – ei ylenpalttinen kuluttaminen tai elämyksellisyys.https://okm.fi/-/lapset-kaipaavat-lomalla-yhteista-aikaa-perheen-parissa
-
21.4.2005 | Ammattiin opiskelevien osaamisen arviointia ehdotetaan uudistettavaksi. Opetussuunnitelmaperusteista ammatillista perustutkintoa suorittavien opiskelijoiden osaamista arvioitaisiin jatkossa muun arvioinnin ohella opiskelijan käytännön työtilanteissa tai -tehtävissä antamilla ammattiosaamisen näytöillä. Arvioijina olisivat nykyiseen tapaan opettajat ja työpaikalla nimetyt henkilöt. Hallituksen esittä...https://okm.fi/-/ammatillisen-koulutuksen-naytot-uudistavat-opiskelijan-arviointia