Search
- Fess search
Showing 761 to 800 of 1,883 entries.
-
10.4.2017 | Tutkimustietojen hyödyntäminen muuttuu tulevaisuudessa helpommaksi uuden tutkimustietovarannon myötä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valtuuttanut CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n toteuttamaan ja koordinoimaan valtakunnallista palvelua, joka kokoaa yhteen julkaisuja, tutkimusaineistoja, tutkimusinfrastruktuureita, tutkijoita, hankkeita ja tutkimusryhmiä koskevia metatietoja.https://okm.fi/-/tutkimustietovaranto-avaa-tutkimustiedot-kayttoon-yhdesta-paikasta
-
12.12.2017 | Eduskunta on tänään tiistaina hyväksynyt Tampereen korkeakoulujen fuusion. Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät ja Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK tulee osaksi samaa kokonaisuutta. Samalla yliopisto- ja ammattikorkeakoululakeihin lisätään kaikkia korkeakouluja koskevat säännökset opetusyhteistyön edistämiseksi.https://okm.fi/-/korkeakoulujen-opetusyhteistyo-laajenee-tampereen-yliopistot-yhdistyvat
-
1.3.2021 | Yliopistojen itsehallinto on turvattu perustuslaissa ja hallinnon yleiset puitteet yliopistolaissa. Hallinnollista autonomiaa selvittäneen ryhmän mukaan laintasoisen sääntelyn ei tule olla nykyistä yksityiskohtaisempaa. Ryhmä katsoo, että monet yliopistojen hallinnon haasteet ja ongelmat ovat ratkaistavissa yliopistojen omassa päätösvallassa olevilla johtosäännöillä, kehittämällä johtamista ja muuttamalla toimintatapoja.https://okm.fi/-/selvitys-yliopistojen-hallinnollisesta-autonomiasta-ei-tarvetta-yliopistolain-muutoksiin-yliopistojen-johtosaannoilla-voidaan-kehittaa-toimintaa
-
26.6.2020 | Viime vaalikauden alussa olin ensimmäisen kauden kansanedustajana kovimmassa mahdollisessa paikassa. Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuslaitos lakkautettiin kotikaupungissani Savonlinnassa. Päätöksen jäljet ovat heijastuneet syvästi koko seutukunnan hyvinvointiin ja ihmisten arkeen.https://okm.fi/-/ministeri-hanna-kosonen-korkeakoulutuksessa-ei-saa-olla-periferiaa
-
25.6.2014 | I anslutning till Finlands Akademi grundas ett råd för strategisk forskning. Rådet besluter om finansieringen av stora, betydande forskningsprojekt utifrån samhällelig betydelse i framtiden. Riksdagen har godkänt lagändringen som gäller Finlands Akademi, och statsrådet föreslog på onsdagen att den stadfästs. Meningen är att republikens president stadfäster lagen på fredagen.https://okm.fi/sv/-/finland-far-nytt-finansieringsinstrument-for-strategisk-forskning
-
2.10.2018 | Mari-Anna Suurmunne siirtyy Aalto-yliopiston kansainvälisten asioiden päällikön tehtävistään Team Finland Knowledge -tiimin korkeakoulu- ja tiedeasiantuntijaksi Pekingiin. Olemassa olevia yhteistyökumppanuuksia vahvistamalla edesautetaan hyvällä mallilla olevia koulutus- ja tutkimussuhteita entisestään.https://okm.fi/-/team-finland-knowledge-asiantuntijan-tahtaimessa-suomen-ja-kiinan-koulutus-ja-tutkimusyhteistyon-vahvistaminen
-
7.11.2012 | Tutkimusinfrastruktuurien tiekartta päivitetäänhttps://okm.fi/-/tutkimusinfrastruktuurien-tiekartta-paivitetaan
-
23.5.2018 | Keskiviikkona 23.5. voimaan astunut Arktisen neuvoston maiden välinen valtiosopimus parantaa käytännön tutkimusyhteistyötä. Suomella on vahva ja kansainvälinen arktisen tutkimuksen perinne korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa. Suomi on Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa vuoteen 2019 saakka.https://okm.fi/-/arktinen-tiedesopimus-voimaan-edistaa-kaytannon-tutkimusyhteistyota
-
14.2.2014 | Republikens president har beviljat hederstiteln akademiker till professor Risto M. Nieminen och professor Irma Thesleff.https://okm.fi/sv/-/nieminen-ja-thesleff-tieteen-uusiksi-akateemikoiksi
-
5.6.2020 | Hallituksen neljännellä lisätalousarviolla tasoitetaan koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia lapsiin ja nuoriin sekä tuetaan talouskasvun edellytyksiä panostamalla osaamiseen, tutkimukseen ja kulttuuriin. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 429 miljoonan euron määrärahaa. Hallitus antoi lisätalousarvion eduskunnalle tänään perjantaina 5. kesäkuuta.https://okm.fi/-/ministerit-andersson-ja-kosonen-lisatalousarvion-panostukset-vahvistavat-suomalaisten-osaamista-taloutta-ja-hyvinvointia
-
8.8.2019 | Rahapelimarkkinoiden vapauttaminen kilpailulle ei ratkaise pelaamisesta johtuvia ongelmia, se saattaa jopa lisätä niitä. Olemme hallitusohjelmassa sitoutuneet rahapelihaittojen vähentämiseen suomalaista pelimonopolia ja rahapelaamiseen liittyvää lainsäädäntöä kehittämällä.https://okm.fi/-/ministeri-annika-saarikko-suomalainen-voittaa-aina-
-
30.12.2013 | Kansallinen koulutuksen arviointikeskus aloittaa Korkeakoulujen arviointineuvoston, Koulutuksen arviointineuvoston ja Opetushallituksen arviointitoiminnot yhdistyvät Kansalliseksi koulutuksen arviointikeskukseksi, joka aloittaa toimintansa 1.5.2014. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus on koulutuksen ulkopuolista arviointia tekevä virasto, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa koulutuspoliittista päätöksentekoa ja koulutuksen kehittämistä varten.https://okm.fi/-/taydennetty-lista-vuodenvaihteen-muutoksista-okm-n-hallinnonalalla
-
29.1.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korkeakoulutukseen ja nousevien alojen verkostojen kehittämiseen yli 11 miljoonaa euroa. Hankkeilla tuetaan opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstön erikoistumiskoulutuksia, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uusien nousevien alojen verkostoja sekä uudistetaan opettajankouluttajien erityisesti digitaalisiin ympäristöihin liittyvää osaamista. Lisäksi rahoituksella vastataan varhaiskasvatuksen opettajapulaan.https://okm.fi/-/11-miljoonaa-varhaiskasvatuksen-ja-opetustoimen-henkiloston-seka-opettajankouluttajien-osaamisen-kehittamiseen-tukea-myos-nousevien-alojen-korkeakoulutuksen-verkostoille
-
30.11.2017 | Valtioneuvosto päätti 30.11.2017 yliopistoille osoitettavasta valtion vastinrahoituksesta suhteessa niiden keräämiin yksityisiin rahalahjoituksiin. Eniten vastinrahaa saa Helsingin yliopisto (39,6 milj. euroa) ja Aalto-yliopisto (24,3 milj. euroa). Yhteensä valtio pääomittaa yliopistoja 150 miljoonan euron vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan.https://okm.fi/-/vastinraha
-
26.3.2018 | Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tilaama korkeakouluihin sijoittumista 2010 - 2017 käsittelevä tutkimus vahvistaa käsitystä, että aiemmat opiskelijavalintojen uudistukset eivät ole olleet riittäviä. Tällä hallituskaudella käynnistetyt opiskelijavalintojen uudistukset ovat tarpeellisia korkeakouluopintoihin siirtymisen nopeuttamiseksi ja koulutustason nostamiseksi.https://okm.fi/-/korkeakoulujen-opiskelijavalintauudistusta-tarvitaan-koulutustason-nostamiseksi
-
31.8.2020 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on korkeakoulujen esitysten pohjalta päättänyt korkeakoulujen lähivuosien lisäaloituspaikkojen suuntaamisesta. Ammattikorkeakoulut saavat yhteensä 1 723 ja yliopistot yhteensä 4 231 lisäaloituspaikkaa vuosina 2021 ja 2022 alkaviin koulutuksiin.https://okm.fi/-/runsaat-10-200-aloituspaikkaa-lisaa-korkeakouluihin-vuosina-2020-2022
-
15.10.2014 | Suomalaisten ja intialaisten korkeakoulujen yhteistyötä vahvistetaanhttps://okm.fi/-/suomalaisten-ja-intialaisten-korkeakoulujen-yhteistyota-vahvistetaan
-
3.9.2013 | Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämä Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi on valmistunut. Arvioinnissa Akatemian katsotaan menestyneen tehtävässään rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta ja Akatemian rahoitusvälineiden sopivan suomalaisen tutkijayhteisön tarpeisiin. Arvioijat suosittelevat Akatemialle aktiivisempaa tiedepoliittista roolia.https://okm.fi/-/broader-role-proposed-for-successful-academy-of-finland
-
13.11.2018 | Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat perineet lukuvuosimaksuja 1.8.2017 tai sen jälkeen opintonsa aloittaneilta Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolisilta opiskelijoilta. Lukuvuosimaksujen käyttöönotto vähensi EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden määrää. EU/ETA-maista tulevien uusien ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä sen sijaan kasvoi verrattuna edellisiin vuosiin. Tiedot käyvät ilmi lukuvuosimaksujen seuranta- ja arviointityöryhmän väliraportista.https://okm.fi/-/valiraportti-eu-maista-tulevien-opiskelijoiden-maara-kasvoi-eu-eta-alueen-ulkopuolelta-tulevien-maara-vaheni
-
16.9.2019 | Opetus- ja kulttuuriministeriön ja sisäministeriön maaliskuussa 2019 asettama yhteistyöryhmä on tehnyt yli kolmekymmentä toimenpide-ehdotusta kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden maahantulon ja integroitumisen sujuvoittamiseksi. Tavoitteena on vahvistaa Suomen mahdollisuuksia kilpailla kansainvälisistä osaajista. Esitys julkistettiin maanantaina 16.9.https://okm.fi/-/kansainvalisten-korkeakouluopiskelijoiden-maahantuloa-ja-integroitumista-sujuvoitetaan-yhteistyolla
-
14.10.2020 | Koronaepidemiasta johtuva poikkeustila on vaikuttanut yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelujärjestelyihin ja siten oppimisen edellytyksiin ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella tuetaan korkeakouluopiskelijoiden ohjausta ja hyvinvoinnin vahvistamista koronaepidemian aikana. Erityisavustuksen haku avautui 14. lokakuuta.https://okm.fi/-/korkeakouluopiskelijoiden-hyvinvointia-ja-ohjausta-tuetaan-erityisavustuksilla
-
19.6.2014 | Kansainvälisen tutkimusrahoituksen kansallista vastinrahoitusta selvitettiinhttps://okm.fi/-/kansainvalisen-tutkimusrahoituksen-kansallista-vastinrahoitusta-selvitettiin
-
18.3.2020 | Aluehallintovirastot ovat 17.3.2020 antaneet tartuntatautilain nojalla määräykset, joiden mukaan oppilaitokset suljetaan lähiopetuksen osalta eräin erityisesti perusopetusta koskevin poikkeuksin 18.3.-13.4.2020. Toimenpiteiden tarkoitus on uuden koronaviruksen aiheuttaman epidemian rajoittaminen. Valtioneuvosto antoi lisäksi tiistaina 17.3. valmiuslain nojalla asetuksen, jolla rajoitetaan varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestämisvelvollisuutta.https://okm.fi/-/varhaiskasvatukseen-seka-opetuksen-ja-koulutuksen-jarjestamisvelvollisuuteen-valiaikaisia-rajoituksia
-
23.3.2018 | Suomen koulutusosaaminen oli vahvasti esillä Lissabonissa järjestetyssä International Summit on the Teaching Profession (ISTP) kokouksessa. Opetusministereiden ja opettajajärjestöjen huippukokouksen järjestivät OECD, opettajajärjestöjen kattojärjestö Education International (EI) sekä Portugalin opetusministeriö. Suomea kokouksessa edustivat opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, Opetusalan Ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen ja kv.https://okm.fi/-/opettajien-vahva-osaaminen-arvostus-ja-itsenaisyys-suomen-koulutusmenestyksen-salaisuus
-
18.6.2014 | Suomen Etelämanner-tutkimuksen strategia päivitettiinhttps://okm.fi/-/suomen-etelamanner-tutkimuksen-strategia-paivitettiin
-
14.2.2014 | Tasavallan Presidentti on myöntänyt akateemikon arvonimen professori Risto M. Niemiselle ja professori Irma Thesleffille.https://okm.fi/-/nieminen-ja-thesleff-tieteen-uusiksi-akateemikoiksi
-
10.6.2013 | Tiedeseminaaria voi seurata verkossahttps://okm.fi/-/tiedeseminaaria-voi-seurata-verkossa
-
7.8.2015 | Ehdota demokratiatunnustuksen saajaahttps://okm.fi/-/ehdota-demokratiatunnustuksen-saajaa
-
17.1.2019 | Valtioneuvosto hyväksyi 17. tammikuuta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmallit sopimuskaudelle 2021–2024. Ehdotukset uusiksi rahoitusmalleiksi valmisteltiin laajapohjaisessa työryhmässä, jossa mukana olivat korkeakoulut, henkilöstö, opiskelijat ja sidosryhmät. Jatkuvan oppimisen rahoitusosuudet korkeakouluille vahvistuvat merkittävästi.https://okm.fi/-/korkeakouluille-uusi-rahoitusmalli
-
14.6.2018 | Suomen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ja Ruotsin korkeakoulu- ja tutkimusministeri Helene Hellmark Knutsson allekirjoittivat torstaina 14. kesäkuuta julistuksen eurooppalaisesta yhteistyöstä suurteholaskennassa. Julistuksen on aiemmin allekirjoittanut lähes 20 Euroopan maata, jotka tavoittelevat eurooppalaisen suurteholaskennan kehittämistä niin kansallisen kuin Euroopan tason toimenpitein.https://okm.fi/-/suomen-ja-ruotsin-ministerit-allekirjoittivat-julistuksen-eurooppalaisesta-suurteholaskennasta
-
11.4.2019 | Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa uudella strategiallaan vaikuttaa siihen, että kaikkien kyvyt ja osaaminen vahvistuvat; luova, tutkiva ja vastuullinen toiminta uudistaa yhteiskuntaa ja ihmisillä on yhdenvertaiset edellytykset kokea elämänsä merkityksellisenä.https://okm.fi/-/opetus-ja-kulttuuriministerion-strategia-korostaa-sivistysta-uudistumista-ja-merkityksellisyyden-edellytyksia
-
8.1.2019 | Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vaatii kuntia ja kouluja ottamaan koulukiusaamisen ehkäisyn ja kiusaamiseen puuttumisen erittäin vakavasti.https://okm.fi/-/opetusministeri-grahn-laasonen-kiusaamiseen-puututtava-aina-ja-poikkeuksetta
-
28.1.2013 | Finland for researchershttps://okm.fi/en/-/finland-for-researchers
-
26.1.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee korkeakouluja sekä ylioppilas- ja opiskelijakuntia yhteensä 6 miljoonan euron erityisavustuksilla. Erityisavustukset on tarkoitettu koronaepidemian vuoksi toimenpiteisiin, joilla vahvistetaan korkeakouluopiskelijoiden ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin tukea.https://okm.fi/-/korona-avustuksilla-vahvistetaan-korkeakouluopiskelijoiden-hyvinvointia-ja-ohjausta
-
23.5.2012 | Tiedeinstituuteille oma foorumihttps://okm.fi/-/tiedeinstituuteille-oma-foorumi
-
Ilkka Hanski ja Sirpa Jalkanen tieteen uusiksi akateemikoiksi - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö
4.9.2015 | Ilkka Hanski ja Sirpa Jalkanen tieteen uusiksi akateemikoiksi opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 4.9.2015 10.19 Tyyppi: Tiedote Tasavallan Presidentti on myöntänyt tieteen akateemikon arvonimen akatemiaprofessori Ilkka Hanskille ja a...https://okm.fi/-/ilkka-hanski-ja-sirpa-jalkanen-tieteen-uusiksi-akateemikoiksi -
15.9.2017 | Prisen för livsverk inom informationsspridning beviljades i år till barnpsykiater, sakkunnigläkare Raisa Cacciatore för betydande informationsspridningsarbete som främjare av en sund barndom och ungdom, samt ett sunt föräldraskap och till konstpedagog Marjatta Levanto för betydande informationsspridningsarbete som banbrytare inom museipedagogik och popularisator av konst. Därutöver beviljades sex informationsspridningspriser.https://okm.fi/sv/-/tiedonjulkistamisen-valtionpalkinnot-vuodelle-2017-jaettiin
-
16.6.2015 | OKM, Suomen Akatemia ja korkeakoulut jatkavat kokonaiskustannusmallin kehittämistähttps://okm.fi/-/okm-suomen-akatemia-ja-korkeakoulut-jatkavat-kokonaiskustannusmallin-kehittamista
-
3.2.2017 | Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on perjantaina nimittänyt työryhmän, jonka tehtävänä on laatia toimenpideohjelma ammatillisten tutkintojen hyödyntämiseksi korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa.https://okm.fi/-/tyoryhma-selvittaa-ammatillisten-tutkintojen-hyodyntamista-korkeakoulujen-opiskelijavalinnoissa
-
20.4.2017 | Tamperelaisten korkeakoulujen yhdistymisessä otettiin merkittävä askel torstaina, kun Tampereen korkeakoulusäätiö perustettiin. Säätiöön on tarkoitus yhdistää Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto. Ne muodostavat uuden yliopiston, joka omistaa pääosin myös Tampereen ammattikorkeakoulun (Tamk). Tampere3:ksi nimetty prosessi rakentaa uutta mallia suomalaiseen korkeakoulutukseen.https://okm.fi/-/tampereen-korkeakoulusaatio-perustettiin