Search
- Fess search
Showing 101 to 120 of 544 entries.
-
16.1.2012 | Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle (SES) yhteensä 27 436 000 euroa elokuvien tuotannon, jakelun, esitystoiminnan ja elokuvakulttuurin edistämiseen. Avustus myönnetään valtion talousarvioon kuuluvista veikkausvoittovaroista.https://okm.fi/-/over-27-miljoner-euro-till-framjande-av-filmkultur
-
4.6.2010 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on asettanut työryhmän, jonka tavoitteena on lisätä kouluikäisten fyysistä aktiivisuutta ja vakiinnuttaa kaikkiin peruskouluihin kouluikäisten liikuntasuositukset. Työryhmän toimikausi päättyy 31. joulukuuta 2012.https://okm.fi/-/projektet-framjande-av-motion-i-skolan-ska-bli-mer-omfattande
-
14.2.2014 | Ehdotus lastenkulttuuripoliittiseksi ohjelmaksi vuosille 2014–2018 luovutettiin perjantaina kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle ja opetusministeri Krista Kiurulle. Ehdotuksen tavoitteena on saada taide ja kulttuuri nykyistä tasavertaisemmin lasten ulottuville, omaksuttavaksi ja osallistuttavaksi. Ehdotukseen sisältyvillä toimenpiteillä lisätään lasten ja nuorten hyvinvointia ja vahvistetaan lastenkulttuuria. Ohjelmaehdotus koskee alle 18-vuotiaita lapsia.https://okm.fi/-/forslaget-till-barnkulturpolitiskt-program-fardigt
-
17.1.2017 | TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:3 Asia Tekijän nimen suoja Hakija A Annettu 10.2.2009 Tiivistelmä Tekijän nimeä suojattiin TekijäL 51 §:n nojalla. LAUSUNTOPYYNTÖ A on hakenut tekijänoikeusneuvostolta lausuntoa tekijänoikeuslain 51 §:n soveltam...https://okm.fi/documents/1410845/3928984/Lausunto+2009-03+Tekij%C3%A4n+nimen+suoja.pdf/5caf9a83-b4ea-4d25-82f4-ad1dd4a052e5?version=1.1&t=1484646026000
-
7.6.2013 | "Kirjailija ja kuvataiteilija Mauri Kunnaksen tuotanto edustaa oivallisesti suomalaista lastenkulttuuria, jonka edistäminen on minulle kulttuuriministerinä sydämen asia. Mauri Kunnas on taitavasti onnistunut paitsi luomaan omanlaisensa satumaailman, myös avaamaan maamme lapsille historian tarinat ja seikkailijat, myytit ja ilmiöt", sanoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki perjantai-iltana Tampereella.https://okm.fi/-/ministeri-arhinmaki-lastenkulttuurista-ei-leikata-
-
24.11.2015 | OECD:n koulutusvertailu Education at a Glance ilmestyi undervisnings- och kulturministeriet Julkaisuajankohta 24.11.2015 12.32 Tyyppi: Tiedote Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi tiistaina jäsenmaiden koulutusjärjestelmie...https://okm.fi/sv/-/oecd-n-koulutusvertailu-education-at-a-glance-ilmestyi
-
6.11.2012 | Kirkollisasioista vastaava sisäasiainministeri Päivi Räsänen kiitti puheessaan kirkolliskokoukselle kirkkoa arvokkaasta työstä maahanmuuttajien ihmisarvoisen kohtelun edistämiseksi. Hän myös kannusti edelleen etsimään uusia väyliä ystävyyden ja yhteyden luomiseksi kantaväestön ja maahantulijoiden kesken. Ministeri Räsänen muistutti, että uskonnollinen vakaumus on perustavanlaatuinen ihmisoikeus myös turvapaikanhakijoiden kohdalla.https://okm.fi/-/ministeri-rasanen-kirkon-on-puolustettava-rohkeasti-ihmisarvoa-ja-elamaa
-
24.6.2024 | Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma 2020–2023 Tavoitteena nuoren merkityksellinen elämä ja osallisuus yhteiskunnassa Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2020:2 Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma 2020–2023 Ta...https://okm.fi/documents/1410845/176563907/Valtakunnallinen+nuorisoty%C3%B6n+ja+-politiikan+ohjelma+2020-2023.pdf/7847d81d-4511-a3d0-0572-d5cc02b60984?t=1719221790079
-
26.8.2013 | Päämääränä hyvä medialukutaitohttps://okm.fi/-/paamaarana-hyva-medialukutaito
-
27.10.2011 | Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 864 000 euroa mediakasvatuksen kehittämishankkeisiin.https://okm.fi/-/ministeri-arhinmaki-myonsi-864-000-euroa-mediakasvatuksen-kehittamiseen
-
20.12.2012 | Opetusministeri Jukka Gustafsson on myöntänyt yli 23 miljoonaa euroa valtionavustusta koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2013–2014. Ensimmäistä kertaa myönnettävä valtionavustus kohdennetaan toimiin, joilla tuetaan haasteellisessa toimintaympäristössä toimivia kouluja ja kavennetaan koulujen välisiä eroja.https://okm.fi/-/23-miljoonaa-euroa-koulutuksellisen-tasa-arvon-edistamiseen
-
5.11.2012 | Yhteishankkeella suurpanostus suomen kieleen Ruotsissahttps://okm.fi/-/yhteishankkeella-suurpanostus-suomen-kieleen-ruotsissa
-
13.10.2017 | OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.10.2017 VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA -POLITIIKAN OHJELMA 2017–2019 Sisällys 1. JOHDANTO .............................................................................................................................https://okm.fi/documents/1410845/4274093/VANUPO+FI+2017+final.pdf/92502e8e-0cd0-40f0-b097-5ef39e1d529f/VANUPO+FI+2017+final.pdf?t=1507881747000
-
24.11.2015 | OECD:n koulutusvertailu Education at a Glance ilmestyi opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 24.11.2015 12.32 Tyyppi: Tiedote Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi tiistaina jäsenmaiden koulutusjärjestelmien tila...https://okm.fi/-/oecd-n-koulutusvertailu-education-at-a-glance-ilmestyi
-
29.11.2016 | Neljäsluokkalaisten matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen heikentynyt opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 29.11.2016 12.14 Tyyppi: Tiedote Suomalaisten osaaminen edelleen hyvällä tasolla lähes 50 maan TIMSS-tutkimuksessa PISA-tut...https://okm.fi/-/neljasluokkalaisten-matematiikan-ja-luonnontieteiden-osaaminen-heikentynyt
-
3.10.2012 | Pelipäivä haastaa murtamaan ennakkoluulot kokemuksiksihttps://okm.fi/sv/-/pelipaiva-haastaa-murtamaan-ennakkoluulot-kokemuksiksi
-
3.11.2013 | Opetusministeri Krista Kiuru innosti suomalaisen peliyhtiö Rovion järjestämässä Startup Sauna Rio -tapahtumassa satoja nuoria brasialaisia startup-yrittäjiä, jotka tavoittelivat paikkaa marraskuun puolivälissä järjestettävään startup-yritysten Slush-tapahtumaan Helsingissä.https://okm.fi/-/kiuru-suomalainen-peli-ja-startup-osaaminen-innoitti-brasiliassa
-
15.9.2016 | Suomen koulutusta vertailtiin OECD:n Education at a Glance -julkaisussa opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisuajankohta 15.9.2016 12.30 Tyyppi: Tiedote Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi torstaina jäsenmaiden koulutusjä...https://okm.fi/-/suomen-koulutusta-vertailtiin-oecd-n-education-at-a-glance-julkaisussa
-
4.9.2015 | Hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeiden tavoitteena on luoda pysyvä muutos suomalaiseen koulutukseen. Hallitus osoittaa kuuden kärkihankkeen toteutukseen yhteensä 300 miljoonaa euroa vuosille 2016 - 2018.https://okm.fi/-/osaamisen-ja-koulutuksen-karkihankkeilla-uudistetaan-suomalaista-koulutusta
-
23.8.2013 | Valtiovarainministeriön lisätalousarvioesityksessä esitetään koulujen, päiväkotien ja niiden piha-alueiden peruskorjauksiin sekä home- ja kosteusvaurioituneiden korjausavustuksiin merkittävää lisämäärärahaa. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoimintaa tullaan myös tukemaan osaamisperusteisen kasvun luomiseksi.https://okm.fi/-/koulujen-korjauksiin-jopa-300-milj-paketti