Search
- Fess search
Showing 61 to 80 of 541 entries.
-
24.2.2009 | Opetusministeri Henna Virkkunen on tyytyväinen hallituksen politiikkariihen linjauksiin korkeakouluopintojen sujuvoittamisesta ja työelämään siirtymisen nopeuttamisesta. Työurien pidentäminen nousi yhdeksi hallituksen puoliväliriihen kärkiteemaksi. Suomalaisen yhteiskunnan kasvava haaste on saada nuoret siirtymään nykyistä aiemmin koulutuksesta työelämään.https://okm.fi/-/opetusministeri-virkkunen-opintoihin-ja-tyoelamaan-siirtymista-sujuvoitetaan
-
14.12.2007 | Vuosi 2008 on nimetty Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodeksi. Kansallisen lanseeraustilaisuuden perjantaina avanneen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin mukaan kulttuurienvälinen vuoropuhelu ja monimuotoisuuden edistäminen ovat nousseet EU:n lähivuosien päätavoitteiksi. Kansallisessa toteutuksessa korostetaan taiteen ja kulttuurin merkitystä kulttuurisen monimuotoisuuden välittäjinä.https://okm.fi/-/kulttuurienvalisen-vuoropuhelun-teemavuoden-kansallinen-ohjelma-julkistettiin
-
12.2.2009 | Selvitysmies Esa Iivonen on arvioinut koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ja sen kehittämistarpeita hallitusohjelman sekä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman mukaisesti. Selvitysraportti luovutettiin torstaina opetusministeri Henna Virkkuselle.https://okm.fi/-/selvitys-aamu-ja-iltapaivatoiminnasta-valmistunut
-
5.2.2010 | YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuus kasvanuthttps://okm.fi/-/suomalaiset-lasten-mielipidetta-pitaisi-kysya-useammin
-
18.11.2009 | Opetusministeriön valmistelemassa visuaalisten alojen taidepoliittisessa ohjelmassa ehdotetaan kaikkiaan 61 toimenpidettä alan edistämiseksi. Visuaalisten taiteiden rahoitusta tulee lisätä ja taidekasvatuksen asemaa kouluopetuksessa vahvistaa. Ohjelma luovutettiin valtiosihteeri Marcus Rantalalle keskiviikkona.https://okm.fi/-/visuaalisten-alojen-taidepoliittinen-ohjelma-valmis
-
10.11.2008 | Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen esitti 8.11. erityistyöryhmän kokoamista pohtimaan pitkäjänteisiä keinoja ja ratkaisuja kouluturvallisuuden edistämiseksi sekä nuorten pahoinvoinnin, koulukiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.https://okm.fi/-/wrede-tyo-nuorten-pahoinvoinnin-ja-syrjaytymisen-ehkaisemiseksi-kaynnissa
-
7.2.2008 | Opetusministeri Sari Sarkomaa kannattaa päivähoidon hallinnoinnin siirtämistä opetustoimen hallinnoitavaksi. - Varhaiskasvatus on osa kasvatus- ja koulutusjärjestelmän kokonaisuutta. Jo nyt tämä on arkea 50 kunnassa. Useilla paikkakunnilla siirto on vireillä. Yhdistämisestä on saatu pelkästään hyviä kokemuksia. Kunnat ovatkin kehityksessä monta askelta valtionhallintoa edellä. Uuditus on tehtävä valtion hallinnossa viivyttelemättä vielä tämän hallituskauden aikana.https://okm.fi/-/sarkomaa-paivahoidon-hallinnointi-opetustoimeen
-
24.11.2004 | Undervisningsministeriet har beviljat årets barndagspris till Inarin saamenkielen yhdistys - Anârâskielâ Servi och till Keski-Suomen elokuvakeskus. Prisen är 8 400 euro. Kulturminister Tanja Karpela överräckte prisen på torsdagen under den gemensamma prisutdelningen för barndagspriset och statspriset för barnkultur i statsrådets festvåning i Helsingfors. Statspriset för barnkultur år 2004 delades ut till författaren Elina Karjalainen och bildkonstnären Jan-Erik Andersson.https://okm.fi/sv/-/kulttuuriministeri-karpela-jakoi-lastenpaivan-ja-lastenkulttuurin-palkinnot
-
18.9.2007 | Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi tiistaina 18. syyskuuta vuosittaisen koulutusjärjestelmien vertailuraporttinsa Education at a Glance. Raportista käy muun muassa ilmi, että 15–19-vuotiaat suomalaiset nuoret osallistuvat aktiivisesti koulutukseen. Lähes 90 prosenttia ikäluokasta opiskelee pää- tai sivutoimisesti.https://okm.fi/-/oecd-report-states-educational-level-of-young-finns-near-top-world-level
-
17.9.2009 | Vasta puolet suomalaisista tuntee 20 vuotta täyttävän YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen. Huonoiten sopimuksen tuntevat miehet ja 15–24-vuotiaat. Valtaosa suomalaisista antaisi nykyistä enemmän sananvaltaa lapsille ja nuorille kunnissa, kouluissa ja kodeissa. Lapsen oikeuksien juhlavuoden 2009 teemana on lapsen oikeus osallistua ja vaikuttaahttps://okm.fi/-/tutkimus-suomalaiset-arvostavat-lasten-mielipiteita
-
7.4.2010 | Kansainväliseen menestykseen tähtäävän huippu-urheilun strategisten periaatteiden ja eri toimijoiden vastuiden uudistamista pohtinut työryhmä luovutti esityksensä kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille. Toimitusjohtaja Risto Niemisen vetämän työryhmän mukaan suomalaiseen huippu-urheiluun tarvitaan uusi suunta, jossa arvot, osaaminen ja yhdessä tekeminen nostetaan ytimeen.https://okm.fi/-/tyoryhma-suomesta-puuttuu-huippu-urheilun-kokonaisvaltainen-johtaminen
-
8.2.2005 | - Tietoverkkojen käytön lisääntyessä on kiinnitettävä huomiota tiedon oikeellisuuden sekä tiedonkulun häiriöttömyyden turvaamiseen. Erityisesti kouluissa ja oppilaitoksissa on korostettava lähdekriittistä suhtautumista saatavilla olevaan tietoon. Tähän, niin sanotun medialukutaidon opetukseen on kouluissa panostettava jatkossakin, sanoi opetusministeri Tuula Haatainen tiistaina Tietoturvapäivä 2005 -seminaarissa.https://okm.fi/-/ministeri-haatainen-nuorten-medialukutaitoa-vahvistettava
-
18.11.2004 | - Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi tarvitaan konkreettisia toimia, sanoi opetusministeri Tuula Haatainen alustuksessaan koululaisten hyvinvointiseminaarissa torstaina.https://okm.fi/-/opetusministeri-haatainen-lasten-ja-nuorten-hyvinvoinnin-ja-kouluviihtyvyyden-parantamiseksi-tyoryhma
-
6.10.2008 | Opetusministeri Sari Sarkomaa pahoittelee muutaman vuoden takaista kohua, joka nousi kouluretkien maksuttomuudesta tehdyistä viranomaislinjauksista.https://okm.fi/-/opetusministeri-sarkomaa-kouluretkien-maksuttomuudessa-ylireagoitiin
-
14.10.2008 | Opetusministeri Sari Sarkomaan mukaan kodin ja koulun yhteistyön tiivistämisessä on vielä paljon tehtävää. Tiistaina vietetään Euroopan vanhempien ja koulun päivää. Sarkomaan mukaan jokainen päivä on vanhempien päivä.https://okm.fi/-/sarkomaa-vanhemmat-otettava-vahvemmin-mukaan-koulujen-kehittamiseen
-
18.11.2003 | Opetusministeriö on myöntänyt tämän vuoden lastenpäivän palkinnot Uudenmaan CP-yhdistyksen Luova-tanssikerholle sekä Porissa toimivalle Rakennuskulttuuritalo Toivolle. Palkinnot ovat suuruudeltaan 8 400 euroa. Kulttuuriministeri Tanja Karpela jakoi palkinnot tiistaina lastenkulttuurin valtionpalkinnon ja lastenpäivänpalkinnon yhteisessä jakotilaisuudessa Ateneumin taidemuseossa Helsingissä. Tilaisuu...https://okm.fi/-/lastenpaivan-palkinnot-luova-tanssikerholle-ja-rakennuskulttuuritalo-toivolle
-
24.11.2004 | Kulttuuriministeri Tanja Karpela jakoi vuoden 2004 Lastenpäivän palkinnot torstaina 25.11. Helsingissä. Lastenpäivän palkinnon saajia oli kaksi, Inarin saamenkielen yhdistys - Anârâskielâ Servi ja Keski-Suomen elokuvakeskus. Palkinnot ovat suuruudeltaan 8400 euroa. Vuoden 2004 lastenkulttuurin valtionpalkinnon saivat kirjailija Elina Karjalainen ja kuvataiteilija Jan-Erik Andersson. Taiteen keskustoimikunnan myöntämä lastenkulttuurin valtionpalkinto on suuruudeltaan 24 000 euroa.https://okm.fi/-/kulttuuriministeri-karpela-jakoi-lastenpaivan-ja-lastenkulttuurin-palkinnot
-
2.11.2010 | Suomesta halutaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijämaa. Tavoitteeseen pääsemiseksi oppilaitosjohdon, opettajien, oppilaiden ja opiskelijoiden osaamista on kehitettävä. Myös koulujen, oppilaitosten sekä opettajankoulutuslaitosten tieto- ja viestintätekniikan laitteistoja, yhteyksiä ja sähköisiä oppimateriaaleja on parannettava. Asiaa pohtinut työryhmä jätti ehdotuksensa opetusministeri Henna Virkkuselle tiistaina.https://okm.fi/-/tyoryhma-koulutuksen-tietoyhteiskuntavalmiuksissa-parantamisen-varaa
-
2.2.2017 | TOIMINTAKERTOMUS 2004 SUOMEN UNESCO-TOIMIKUNTA YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco (United Nations Educational, Scientifi c and Cultural Organization) perustet- tiin vuonna 1945. Perussääntönsä mukaisesti sen tehtävänä on ”myötävaik...https://okm.fi/documents/1410845/4065986/Toimintakertomus+2004.pdf/d96054ff-96bf-4d24-b4f0-432959c33f1e?version=1.0&t=1486043021000
-
16.6.2009 | Opetusministeri Henna Virkkunen ja kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin ovat päättäneet Liikkuva koulu -hankkeen käynnistämisestä. Hankkeesta sovittiin hallituksen puoliväliriihen kannanotossa 24.2.2009. - Vain puolet lapsista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Koulussa voimme tavoittaa kaikki lapset. Liikkuva koulu jalkauttaa peruskouluihin kouluikäisten liikuntasuositukset ja innostaa liikkumaan, opetusministeri Virkkunen sanoo.https://okm.fi/-/projektet-framjande-av-motion-i-skolan-startar