Search
- Fess search
Showing 401 to 420 of 544 entries.
-
23.10.2007 | – Jos haluamme varmistua maamme menestymisestä myös tulevaisuudessa, on pohja rakennettava vahvaksi. Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti lasten ja nuorten kasvu- ja elinoloista huolehtimista entistä paremmin ja laadukkaammin, sanoi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin opetusministeriön järjestämässä valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa käsittelevässä seminaarissa tiistaina.https://okm.fi/-/wallin-uudet-arvot-nostavat-lapset-ja-nuoret-politiikan-keskelle
-
28.2.2006 | Kulttuuriministeri Tanja Karpela on käynnistänyt osana Lapset ja Media- toimintaohjelmaa Mediamuffinssi-hankkeen, jonka tavoitteena on vaikuttaa lasten median käyttöön ja lisätä lasten mediataitoja. Mediamuffinssin kohderyhmänä ovat alle 8-vuotiaat lapset ja heidän kanssaan toimivat aikuiset. Vastuu kriittisten median käyttäjien kasvattamisesta jakautuu päiväkotien, koulujen, kerhojen ja vanhempien kesken.https://okm.fi/-/lapset-ja-media-hanke-positiivista-mediakasvatusta-ja-turvallista-mediankayttoa
-
31.1.2008 | Opetusministeri Sari Sarkomaa haastaa kunnat, kodit, koulut ja järjestöt mukaan kansallisiin liikuntatalkoisiin lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi. Sarkomaa lupaa lisätä liikuntatunteja, kannustaa kouluja pitämään yksi pidempi liikunnallinen välitunti, edistää kerho- ja iltapäivätoimintaa sekä koulujen pihojen kuntoon saattamista.https://okm.fi/-/sarkomaa-lapset-liikkumaan-kansallisilla-talkoilla
-
29.6.2009 | Vastoin vanhempien uskomusta, lapsille ja nuorille tärkeintä lomassa on perheen yhdessäolo ja arjen rutiineista irtautuminen – ei ylenpalttinen kuluttaminen tai elämyksellisyys.https://okm.fi/-/lapset-kaipaavat-lomalla-yhteista-aikaa-perheen-parissa
-
Lasten ja nuorten taideharrastamista tuetaan liki miljoonalla - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö
9.10.2017 | Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt 991 200 euroa taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseen. Avustusta sai 56 hanketta, joissa järjestetään taiteen harrastustunteja varhaiskasvatus- ja peruskouluikäisille. Taiteen harrastustunnit tavoittavat yli 18 000 lasta. Kaikkiaan kärkihankkeen avustuksilla luodaan 40 000 lapselle ja nuorelle uudenlaista taide- ja kulttuuriharrastamista koulu- ja päiväkotipäivän yhteyteen.https://okm.fi/-/lasten-ja-nuorten-taideharrastamista-tuetaan-liki-miljoonalla -
17.11.2017 | Aktörer inom barnkultur belönades med barndagspriset och statspriset för barnkultur. Barndagspriset gick till Hagalunds kör från Esbo samt till Sanaratas ry som ordnar ordkonstfostran för unga. Statspriset gick till författarna och illustratörerna Aino Havukainen och Sami Toivonen samt författaren Kalle Veirto. Minister Terho delade ut prisen fredagen den 17 november i Helsingfors.https://okm.fi/sv/-/viisi-lastenkulttuurin-tekijaa-palkittiin
-
7.2.2018 | Utredarna har kartlagt kontaktytorna mellan bildningstjänsterna respektive social- och hälsovårdstjänsterna. Det har resulterat i 39 förslag, som syftar till att tjänsternas fokus på barn och familjer tryggas i en verksamhetsmiljö som är stadd i förändring. År 2020 överförs barnens och familjernas social- och hälsovårdstjänster till landskapen medan bildnings- och undervisningstjänsterna blir kvar hos kommunerna.https://okm.fi/sv/-/sivistystoimen-ja-soten-palveluiden-lapsi-ja-perhelahtoisyys-vaatii-yhteista-toimintakulttuuria
-
14.1.2021 | The recommendations of the Forum for Developing Education and Training Provision and Programmes in Early Childhood Education and Care indicate the way for developing education and training provision and programmes in early childhood education and care (ECEC). The recommendations facilitate broader cooperation between education providers and stakeholders.https://okm.fi/en/-/publication-of-recommendations-for-developing-education-and-training-provision-and-programmes-in-early-childhood-education-and-care
-
17.11.2017 | Lastenkulttuurin tekijöitä palkittiin Lapsenpäivä-palkinnolla ja Lastenkulttuurin valtionpalkinnolla. Lapsenpäivä-palkinnon saivat espoolainen Tapiolan kuoro sekä lasten ja nuorten sanataidekasvatusta järjestävä Sanaratas ry. Valtionpalkinnon saivat kirjailijat ja kuvittajat Aino Havukainen ja Sami Toivonen sekä kirjailija Kalle Veirto. Ministeri Terho jakoi palkinnot perjantaina 17. marraskuuta Helsingissä.https://okm.fi/-/viisi-lastenkulttuurin-tekijaa-palkittiin
-
6.3.2018 | Niilo Mäki Instituutti arvioi lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saavutettavuuden parantamiseen tähtäävän hallituksen kärkihankkeen toteutumista. Taide ja kulttuuri osaksi koululaisten päivää -selvityksen mukaan kärkihanke on onnistunut monin tavoin lisäämään taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta lapsille koulupäivän jatkoksi luoduilla harrastustunneilla. Myös saatavuus eli tarjonta para...https://okm.fi/-/kulttuurin-karkihankkeella-tuhansille-lapsille-toiveharrastus-koulupaivan-yhteyteen
-
2.2.2021 | The Ministry of Education and Culture, the Ministry of Social Affairs and Health and the Finnish Institute for Health and Welfare have drawn up guidelines on principles for organising, restricting and suspending group leisure activities for those under 18 years of age at the different tiers of the epidemic specified in a Government Resolution. The guidelines are part of the measures outlined by the Government to minimise the negative effects of COVID-19 on children and young people.https://okm.fi/en/-/guidance-on-group-leisure-activities-for-children-and-young-people
-
29.1.2020 | Forsknings- och kulturminister Hanna Kosonen bjuder in sakkunniga inom idrott och barn-, ungdoms- och familjeområdet till en rundabordsdiskussion om främjande av trygg och hälsosam tävlingsidrott och hobbyverksamhet för barn och unga 18.3.2020.https://okm.fi/sv/-/ministeri-kosonen-kutsuu-urheilutoimijat-seka-lasten-ja-nuorten-hyvinvoinnin-asiantuntijat-keskustelemaan-kilpaurheilun-ja-harrastamisen-turvallisuude
-
7.2.2018 | Selvityshenkilöt ovat kartoittaneet sivistys- ja sote-palveluiden yhdyspintoja ja tehneet 39 ehdotusta, joilla lapsi- ja perhelähtöisyys palveluissa varmistetaan uudistuvassa toimintaympäristössä. Selvityshenkilöt luovuttivat selvityksensä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle. Vuonna 2020 lasten ja perheiden sote-palvelut siirtyvät maakunnille ja sivistys- ja opetustoimi jäävät kuntiin.https://okm.fi/-/sivistystoimen-ja-soten-palveluiden-lapsi-ja-perhelahtoisyys-vaatii-yhteista-toimintakulttuuria
-
14.1.2021 | Rekommendationerna från arbetet i Utvecklingsforumet för utbildningarna inom småbarnspedagogik visar riktningen för utvecklingen av utbildningarna. Rekommendationerna utvidgar samarbetet mellan de aktörer som erbjuder utbildning och intressentgrupperna.https://okm.fi/sv/-/rekommendationer-for-utveckling-av-utbildningarna-inom-smabarnspedagogik-publicerades
-
2.2.2021 | Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat valmistelleet ohjeistuksen, jossa linjataan alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnan järjestämisestä, rajoittamisesta ja keskeyttämisestä valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisilla epidemiatasoilla. Ohjeistus on osa hallituksen linjaamista toimista koronan aiheuttamien negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi lapsissa ja nuorissa.https://okm.fi/-/ohjeistus-lasten-ja-nuorten-ryhmaharrastustoiminnasta
-
2.2.2021 | Undervisnings- och kulturministeriet, social- och hälsovårdsministeriet och Institutet för hälsa och välfärd har berett en anvisning med riktlinjer för hur hobbyverksamhet i grupp för personer under 18 år ska ordnas, begränsas och avbrytas på de epideminivåer som anges i statsrådets principbeslut. Anvisningen är en del av regeringens åtgärder för att minimera de negativa effekterna av coronaepidemin hos barn och unga.https://okm.fi/sv/-/anvisning-om-hobbyverksamhet-for-barn-och-unga
-
5.6.2018 | Beredningen av den nationella barnstrategin börjar. Beredningen utgör grunden då nästa regering gör upp barnstrategin. Målet med arbetet är att föra en omfattande samhällspolitisk diskussion och barn- och familjepolitik samt att arbeta för ett barn- och familjevänligt samhälle. Undervisningsminister Sanni Grahn-Laasonen och familje- och omsorgsminister Annika Saarikko ansvarar för beredningen.https://okm.fi/sv/-/kansallinen-lapsistrategia-vahvistamaan-suomalaisen-yhteiskunnan-lapsilahtoisyytta
-
29.1.2020 | Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen kutsuu urheilun ja lapsi-, nuoriso- ja perhealan asiantuntijoita pyöreän pöydän keskusteluun lasten ja nuorten turvallisen ja terveellisen kilpaurheilun ja harrastamisen edistämisestä 18.3.2020.https://okm.fi/-/ministeri-kosonen-kutsuu-urheilutoimijat-seka-lasten-ja-nuorten-hyvinvoinnin-asiantuntijat-keskustelemaan-kilpaurheilun-ja-harrastamisen-turvallisuude
-
12.3.2019 | A vision of Finland that is kind to children and families emerged during the preparatory work for the National Strategy for Children. The whole of society will be needed to contribute to achieving it.https://okm.fi/en/-/visio-lapsi-ja-perhemyonteisesta-suomesta-lapsistrategian-pohjana
-
14.1.2021 | Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin työskentelystä syntyneet suositukset viitoittavat suuntaa varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämiseen. Suositusten avulla koulutusta tarjoavien tahojen ja sidosryhmien yhteistyö laajenee.https://okm.fi/-/varhaiskasvatuksen-koulutusten-kehittamissuositukset-julkaistiin