Hyppää sisältöön

Korkeakoulujen yrittäjyyskäytänteet julki

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.4.2016 8.03
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on selvittänyt hallinnonalansa korkeakoulujen yrittäjyyden tukemisen käytänteitä. Selvitys tuottaa tietoa siitä minkälaisin toimin yrittäjyysosaamisen syntymistä tuetaan ja millaista yritysyhteistyö on korkeakouluissa.

Yrittäjyyskoulutusta on suomalaisissa korkeakouluissa tarjolla laajasti. Lähes kaikki yliopistot ja ammattikorkeakoulut tarjoavat vähintään yksittäisiä kursseja yrittäjyydestä. Yrittäjyys on yliopistojen raportoinnin mukaan pääainevaihtoehtona tai maisteritason ohjelmana ainakin seitsemässä yliopistossa neljästätoista. Lisäksi yrittäjyysopintoja tarjotaan sivuaineena ainakin yhdeksässä yliopistossa.

Kaikki ammattikorkeakoulut tarjoavat vähintään yksittäisiä yrittäjyyskursseja. Viisi ammattikorkeakoulua kertoo yrittäjyysopintojen kuuluvan pakollisina osina tutkintoihin.

Raportti sisältää nykytilan kuvauksen lisäksi joukon suosituksia. Korkeakoulujen tulisi kehittää yrittäjyyttä tukevien toimiensa seurantaa ja arviointia. Yrittäjämäiseen toimintatapaan kannustavien pedagogisten ratkaisujen esteenä nähdään usein opetushenkilökunnan varautuneet asenteet yrittäjyyskasvatusta kohtaan sekä puutteellinen osaaminen asiassa. Tähän voitaisiin puuttua esimerkiksi henkilöstön osaamista vahvistamalla.

Korkeakoulujen yrittäjyyteen liittyvissä koulutuksissa tulisi olla mukana myös riittävästi tietoa työelämän pelisäännöistä, eli mm. työlainsäädäntöön ja verotukseen liittyvistä asioista.

Selvitys liittyy hallitusohjelman osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen innovaatioiden kaupallistamiseksi. Seuratakseen yrittäjyysosaamisen edistymistä korkeakouluissa OKM toteuttaa keväällä 2017 seurantaselvityksen yrittäjyyden tukemisesta korkeakouluissa.

Julkaisu: Yrittäjyyden tukemisen hyvät käytänteet korkeakouluissa

Lisätietoja: ryhmäpäällikkö Johanna Moisio, puh. 02953 30216