Hyppää sisältöön

Ammattikorkeakoulujen henkilöstön eläkkeet turvataan

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.3.2017 13.34
Tiedote

Julkisen alan työeläkevakuuttajaa Kevaa koskevaa lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattikorkeakouluosakeyhtiöillä, jotka ovat Kevan jäsenyhteisöjä 1.4.2017, olisi oikeus pysyä Kevan jäsenyhteisönä vuoden 2025 loppuun asti riippumatta ammattikorkeakouluosakeyhtiön omistussuhteissa tapahtuvista muutoksista. Hallitus antoi eduskunnalle torstaina asiaa koskevan esityksen.

Esitetty lainmuutos tukee ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä. Useilla paikkakunnilla, esimerkiksi Lahdessa, Lappeenrannassa, Rovaniemellä ja Tampereella, on käynnissä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyöhankkeita. Lainmuutos tukee näiden ja vastaavien hankkeiden toteutumista siten, että ammattikorkeakouluille ei synny uusia eläkevelvoitteita omistusjärjestelyjen johdosta.

Esitys tukee hallitusohjelman korkeakoulupoliittista linjaa, jossa tavoitteena on koota tutkimuksen voimavaroja ja edistää alue- ja alakohtaisten osaamiskeskittymien muodostumista.

Esitys koskee noin 920:n ammattikorkeakouluissa työskentelevän henkilön eläketurvaa. Ratkaisulla vahvistetaan ammattikorkeakoulujen henkilöstön yhdenvertaisuutta, kun eläketurva ei riipu ammattikorkeakoulun omistajamuutoksista.

Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.5.2017. Laki on voimassa määräaikaisena vuoden 2025 loppuun.

Lisätietoja: hallitusneuvos Immo Aakkula (OKM), puh. 02953 30354

Korkeakoulutus ja tiede Kärkihankkeet Sanni Grahn-Laasonen