Yli 17 miljoonaa euroa kannustusrahaa kansantaloudellisesti merkittäville koulutusaloille
Opetusministeriö on myöntänyt ammatillisen koulutuksen kannustusrahaa yhteensä 65 koulutuksen järjestäjälle. Vuodelle 2005 kannustusrahaa myönnetään noin 17 miljoonaa euroa (vuonna 2004 noin 15,6 miljoonaa euroa). Luku vastaa noin 1,7 prosenttia ammatillisen koulutuksen vuoden 2005 yksikköhintarahoituksesta.
Kannustusrahaa myönnetään yksikköhinnan harkinnanvaraisena korotuksena vuosina 2003 - 2005 koulutuksen järjestäjälle toimenpiteisiin, joilla lisätään koulutuksen vetovoimaa ja vaikuttavuutta, ajanmukaistetaan koulutusta, nostetaan koulutuksen imagoa ja tehostetaan opiskelijarekrytointia kansantaloudellisesti merkittävillä aloilla, joilla ennakoidaan työvoiman saatavuuden vaikeutumista tulevaisuudessa.
Rahoitus myönnetään seuraavien koulutusten ja tutkintojen järjestämiseen: kone- ja metallialan perustutkinto, logistiikan perustutkinto, kuljetuspalvelujen koulutusohjelma (suunnattu erityisesti raskaan kuljetuskaluston kuljettajakoulutukseen), rakennusalan perustutkinto, talotekniikan perustutkinto, pintakäsittelyalan perustutkinto ja metsäalan perustutkinnon metsäkonealan koulutusohjelma.
Kannustusraha myönnetään ammatillisen koulutuksen yksikköhintarahoituksen osana hakemuksesta koulutuksen järjestäjälle, joka päättää sen käytöstä. Kannustusrahalla tuetaan mm. opiskelijarekrytointia, perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen nivelvaiheen ohjausta, väline- ja laitehankintoja, opetusmenetelmien, oppimateriaalien ja -välineiden hankintaa ja opiskelijoiden työskentely- ja sosiaalitilojen tarkoituksenmukaisuuden ja viihtyvyyden parantamista. Ohjelman vaikuttavuuden arviointi käynnistetään vuonna 2005.
Lisätietoja:
- hallitusneuvos Timo Lankinen (opetusministeriö) puh. (09) 160 77391, 0500 442 635
- hallitusneuvos Tarja Lehtinen (opetusministeriö) puh. (09) 160 77469