Hyppää sisältöön

Yleisavustukset järjestöille sivistystyöhön (lisähaku)

Avustus

Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa uudestaan haettavaksi yleisavustuksen vapaan sivistystyön keskusjärjestöjen ja muiden sivistystyötä tekevien järjestöjen sääntöjen mukaiseen toimintaan.

Avustusta voidaan myöntää toimintaan, joka kohdentuu pääasiassa aikuisiin ja kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osaston toimialaan.

Avustukset myönnetään valtion vuoden 2022 talousarvion momentin 29.10.51 (valtionavustus järjestöille) mukaisesti. Avustuksiin voidaan käyttää yhteensä 24 200 euroa. 

Hakuaika alkaa 17.8.2022 klo 8.00 ja päättyy 20.9.2022 klo 16.15.

Valtionavustuspäätökset pyritään tekemään 31.10.2022 mennessä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksistä kirjallisesti.

Avustukseen sovellettavat säädökset:

Lisätietoja

Asiantuntija Petra Heikkinen
Puh. 029 533 0068
[email protected]ov.fi

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: [email protected]

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön Opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.