Työryhmä: Tieteellisten seurain valtuuskunnan asemasta laki

Julkaisuajankohta 20.12.2005 11.51
Tyyppi:Tiedote -

Opetusministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että Tieteellisten seurain valtuuskunnan asema säädetään lailla, joka tulisi voimaan vuoden 2007 alusta. Valtuuskunnasta tulisi julkisoikeudellinen yhteisö, jonka toimintaan kuitenkin suurelta osin sovellettaisiin yhdistyslain säännöksiä. Työryhmä luovutti laatimansa ehdotuksen hallituksen esitykseksi opetusministeriölle tiistaina.

Tieteellisten seurain valtuuskunnan oikeudellinen asema on työryhmän mukaan nykyisellään epäselvä ja vaatii selkiyttämistä. Valtuuskunta ja sen järjestysmuoto perustuvat vanhoihin keisarin ja senaatin päätöksiin. Nykytilanteessa ja erityisesti uuden perustuslain voimaantulon jälkeen valtuuskunnan säädöspohjaa voidaan pitää riittämättömänä, eikä valtuuskunnan oikeudellinen asema ole yksiselitteinen.

Työryhmä esittää, että Tieteellisten seurain valtuuskunta tulisi olemaan julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asema olisi kuitenkin suhteellisen itsenäinen. Julkisen yhteisön asemaa perustelee työryhmän mukaan se, että Tieteellisten seurain valtuuskunta on jo nykyiselläänkin hoitanut monia julkisia tehtäviä, kuten tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskustoimintaa ja tutkimustiedon levittämistä yhteiskunnassa. Lisäksi valtuuskunta on perustettu julkisen vallan toimenpitein ja opetusministeriö on vahvistanut yhteisön säännöt ja jäsenluettelon.

Tieteellisten seurain valtuuskunta on tieteellisten seurojen valtakunnallinen yhteistoimintaelin. Sen tehtävänä on edistää seurojen toimintaedellytyksiä, kehittää kotimaista ja kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä ja tieteellistä informaatiota. Valtuuskunta toimii pääasiassa opetusministeriön vuosittain myöntämän harkinnanvaraisen valtionavun turvin.

-- -- --

Lisätietoja:

- opetusneuvos Juhani Hakkarainen puh. (09) 160 77432

>> Työryhmämuistio