Työryhmä ehdottaa tanssin aluekeskustoiminnan käynnistämistä
Opetusministeriön työryhmä ehdottaa tanssin aluekeskustoiminnan käynnistämistä. Käynnistämisen tulisi tapahtua kahdessa vaiheessa; ensimmäinen vaihe vuoden 2004 aikana ja täydentävä vaihe vuoden 2005 alussa. Tarkoituksena on lisätä taide- ja kulttuuripalveluiden tasa-arvoista saatavuutta sekä saavutettavuutta sekä vahvistaa tanssin alan rakenteita. Lisäämällä esitystoimintaa eri puolilla maata mahdollistetaan entistä monipuolisempi ja laadukkaampi ohjelmisto ja sitä kautta kasvatetaan tanssitaiteen katsojamääriä. Toisaalta tukemalla tuotantotoimintaa ja pitempiaikaisia työsuhteita parannetaan alan työllisyyttä ja vahvistetaan tanssin alan rakenteita myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Työryhmä luovutti muistionsa kulttuuriministeri Tanja Karpelalle torstaina. Työryhmä ehdottaa, että aluekeskusten toiminnan tulisi pitää sisällään oman ammatillisen esitystoiminnan lisäksi yhteistuotantoja sekä vierailu- ja kiertuetoimintaa. Myös mm. residenssitoiminnan kehittäminen, verkostoituminen kansallisesti ja kansainvälisesti sekä monipuolinen yleisö- ja tiedotustoiminta tanssin yleisön lisäämiseksi ovat tanssin aluekeskusten keskeisiä toimintamuotoja. Vuoden 2009 aikana tulisi suorittaa käynnistämisvaiheen toiminnan määrällinen ja laadullinen arviointi. Perustettavien aluekeskusten määräksi esitetään 3-5. Lähtökohtana on, että ne perustettaisiin olemassa olevien toimintojen pohjalle ja niiden tulisi sijaita siellä, missä on esitystoiminnan lisäksi muutakin alan toimintaa. Muina valinnan kriteereinä ovat olemassa oleva toiminta, ilmaisuvoimainen ja korkeatasoinen alan osaaminen sekä toiminnan kokonaisuuden kannalta valtakunnallinen kattavuus. Rahoitus keskusten kehittämishankkeisiin myönnettäisiin hakemuksesta ja valtionavustus voisi olla pääsääntöisesti enintään 50 prosenttia kokonaiskustannuksista. Opetusministeriö on varannut tanssin aluekeskustoiminnan käynnistämiseen 100 000 euroa vuodelle 2004. Vuonna 2005 kehittämishanke edellyttäisi vähintään 400 000 euron lisäystä. Tavoitteena on noin 500 000 euron vuosittainen määräraha vuosille 2005-2009. -- -- -- Lisätietoja: ylitarkastaja Katri Santtila (opetusministeriö), puh. (09) 160 77487