Hyppää sisältöön

Opettajankoulutus Suomessa
Selvitykset opettajankoulutuksen rakenteista ja profiileista yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.4.2019 9.37
Uutinen

Opettajankoulutuksen tehtävärakenteita, tutkimusalueita ja julkaisutoimintaa suomalaisissa ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa on selvitetty. Selvitykset ammatillisesta ja yliopistojen opettajankoulutuksesta toteuttivat opetus- ja kulttuuriministeriölle Tampereen yliopisto ja Oulun yliopisto. Selvityksistä saatua tietoa hyödynnetään opettajien perus-, perehdyttämis- ja täydennyskoulutusta uudistavan Opettajankoulutusfoorumin työssä.

Selvityksillä haluttiin saada kokonaiskuva opettajankoulutuksen tehtävä- ja osaamisrakenteen tilanteesta sekä meneillään olevien muutosten vaikutuksista. Opettajankoulutuksen kokonaistilanne ja rakenteet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet paljon. Uusien opettajankoulutuksen tehtäväkuvien määrittelyssä on suuria eroja. Myös eläköityminen ja opettajankoulutuksen kansainväliset haasteet vaikuttavat kokonaistilanteeseen. Lisäksi korkeakouluissa tehdään parhaillaan myös strategiatyötä ja toteutetaan Korkeakoulutus ja tutkimus 2030 -visiota.

Selvitykset tarjoavat monipuolisesti tietoa opettajankoulutusta ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa tarjoavien yksiköiden tehtävärakenteista, asiantuntijoiden osaamisprofiileista sekä tutkintovaatimuksissa edellytettävästä ja saavutettavasta osaamisesta. Selvitykset nostavat esiin opettajankoulutuksen uudistamisen ja arvioinnin sekä kehittämistyön kannalta relevantteja havaintoja, tuloksia ja suosituksia. Lisäksi selvitykset tuovat esiin eroja ammatillisen ja yliopistojen opettajankoulutuksen organisoinnissa ja tehtävänkuvien yhtenäisyydessä. 

Selvitysten tuloksia esitellään Opettajankoulutusfoorumin seminaarissa tiistaina 16.4.2019 klo 11.15. Tilaisuutta on mahdollista katsoa verkkolähetyksenä sekä jälkikäteen tallenteena. Lisätiedot ja linkki verkkolähetykseen löytyvät Tapahtumakalenterista. Selvitykset ovat saatavissa Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valtossa. 

Lisätietoja:

Tampereen yliopisto: 
- Yliopistotutkija Anu Lyytinen, [email protected], puh. p. 050 318 7495

Oulun yliopisto:
- Professori Jouni Pursiainen, [email protected], puh. 040 505 6114
- Johtaja Eva Maria Raudasoja, [email protected], puh. 040 508 3366

Opetus- ja kulttuuriministeriö
- Opetusneuvos Armi Mikkola, [email protected], puh. 0295 330 214 
- Projektipäällikkö Pauliina Kupila, [email protected], puh. 0295 330 280 
- Projektipäällikkö Sanna Vahtivuori-Hänninen, [email protected], puh. 0295 330 134 

Korkeakoulutus ja tiede Koulutus