Orkestereiden valtionosuudet ja harkinnanvaraiset avustukset vuodelle 2006 jaettu
Kulttuuriministeri Tanja Karpela on vahvistanut orkestereiden valtionosuuden yksikköhinnan ja henkilötyövuosimäärät vuodelle 2006.
Orkestereille osoitetaan vuonna 2006 valtionosuutta yhteensä 12 2600 000 euroa. Kasvua viime vuoteen verrattuna on noin 360 000 euroa. Henkilötyövuosien määrä kasvoi kuudella tästä vuodesta 1 033 henkilötyövuoteen. Orkestereiden henkilötyövuoden hinnaksi vahvistettiin 32 070 euroa, josta valtionosuus on 37 prosenttia. Kuudennen kerroksen orkesteri hyväksyttiin uutena orkesterina valtionosuuden piiriin. Valtionosuutta myönnetään yhteensä 27 orkesterin ylläpitäjälle.
Ministeri myönsi lisäksi yhteensä 193 000 euroa harkinnanvaraista avustusta kahdeksalle valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävälle orkesterille ja uutena avustusmuotona orkestereiden kehittämishankkeisiin kolmelle orkesterille. Kokonaisuudessaan orkestereiden harkinnanvarainen avustussumma kaksinkertaistui viimevuotisesta. Avustussumma oli pysynyt samana vuodesta 1999 lähtien.
Päätökset edellyttävät, että eduskunta hyväksyy valtion ensi vuoden talousarvioesityksen. Avustukset kehittämishankkeisiin on tehty eduskuntaehdolla ja edellyttävät lisäksi, että eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen teatteri- ja orkesterilain 6 a §:n muuttamisesta.
Lisätietoja: kulttuurisihteeri Eeva Jeronen, opetusministeriö, p. (09) 1607 7492