Opetusministeri Antti Kalliomäki: Uusi tulosohjausjärjestelmä tukee laadukasta koulutusta ja tutkimusta
- Yliopistojen tulosohjausjärjestelmää pohtineen työryhmän esitys yliopistojen rahoituksen painon siirtämisestä tutkimukseen kannustaa yliopistoja vahvistamaan tutkimuksen ja koulutuksen välistä yhteyttä. Laatu on otettu sekä perusrahoituksen että tulosrahoituksen puolella painokkaammin mukaan, totesi opetusministeri Antti Kalliomäki yliopistojen tulosohjauksen kehittämistä käsittelevän muistion luovutustilaisuudessa keskiviikkona.
- Rahoitusta uudistettaessa on pidettävä mielessä, että emme kaipaa pelkästään huipputason tutkimusta. Yliopistojen on annettava myös huipputason koulutusta siten, että opiskelijat voivat valmistua inhimillisessä ajassa. Uudessa mallissa suoritetut kandidaatin tutkinnot on otettu ensimmäistä kertaa mukaan. Samoin tavoiteajassa valmistumista palkitaan entistä enemmän. Nämä ovat hyviä signaaleja yliopistoille.
- Yliopistojen toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää on, että rahoitus on ennustettavaa. Vakautta pyritään tukemaan jatkossakin pitämällä perusrahoituksen osuus hyvällä tasolla. Näin yliopistojen toiminta on turvattu, vaikka rahoituksen painopistettä siirretäänkin laadun perusteella määräytyväksi.
- Kansallinen kilpailukykymme nojaa erittäin vahvasti osaamiseen ja korkeaan koulutustasoon. Valtioneuvosto on tehnyt linjaukset yliopistojen profiloitumisen lisäämisen ja yksikkökoon kasvattamisen puolesta. Näihin tavoitteisiin voitaisiin pyrkiä vahvemminkin, Kalliomäki korosti.
- Yliopistojen tulosohjaukseen liittyy osaltaan keskeisesti yliopistojen taloudellisen autonomian vahvistaminen ja toiminnan laadun kehittäminen. Yliopistojen taloudellista autonomiaa on viime vuosina vahvistettu monin toimenpitein. Voidaan kysyä, ovatko yliopistot osanneet täysimääräisesti hyödyntää niille annettuja mahdollisuuksia, ovatko niiden johtamisvalmiudet riittäviä ja toimintarakenteet tarkoituksenmukaisia, Kalliomäki sanoi.
- Opetusministeriön näkökulmasta tulee ensi vaiheessa selvittää, voidaanko pikaisesti toteuttaa toimenpiteitä, joilla yliopistojen taloudellista autonomiaa voidaan vahvistaa. Pidemmällä aikavälillä tulee selvittää, onko löydettävissä uusia, nykyistä parempia toimintamalleja, jotka huomioivat opetus- ja tutkimustoiminnan tulevat haasteet. Tämä asettaa samalla vaatimuksia myös yliopistojen oman strategiatyön kehittämiselle.
Lisätietoja: erityisavustaja Vesa Vuorenkoski, p. 040 742 6082