Ministeri Karpela: Toisen asteen opintotuki kaipaa parannusta
- Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaihetta pohtineen virkamiestyöryhmän ehdotuksien pääperiaate, varhainen puuttuminen, on arvokas tavoite. Se on merkityksellinen niin nuoren elämänkulun, hänen lähiverkostonsa kuin koko yhteiskunnan kannalta.
Kulttuuriministeri Tanja Karpela kaipaa muualla kuin koulutuksessa hankitun osaamisen tunnustamista koskevan järjestelmän kehittämiseen laaja-alaista työtapaa. - Nuorten mahdollisuus harrastaa ja osallistua on maassamme erinomainen. Harrastukset osaltaan laajentavat nuorten osaamista ja taitoja. Myös nuorten työpajoilla nuoret oppivat uusia taitoja, jotka tulee ottaa huomioon nuoren siirtyessä koulutukseen. Osaamisen tunnustaminen ja mahdollinen hyväksilukeminen avaavat uusia yhteistyömahdollisuuksia laajasti, sanoi Karpela.
- Hallitusohjelman mukaan opiskelijoiden opintososiaalista asemaa kohennetaan. Tähän mennessä on valtiontaloudellisista syistä jouduttu keskittymään korkeakouluopiskelijoiden opintotuen kehittämiseen. Opetusministeriö esitti toisen asteen opiskelijoiden vanhempien tulorajojen korottamista valtion vuoden 2006 budjettiin. Esitys ei valitettavasti mennyt läpi budjettiriihessä.
- Toisen asteen opintotuki kaipaa erityisen kipeästi kohennusta. On selvää, että tuen riittämättömyys osaltaan haittaa nuorten siirtymistä peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Sillä on myös selviä yhteyksiä opintojen keskeytymiseen tai pitkittymiseen. Opintotuen riittävyyttä on parannettava siten, että se todella kannustaa koulutukseen.
- Työryhmämuistio toteaa myös rehellisesti, että vaikka nuori ei hakisi jatko-opintoihin, niin välttämättä tämä ei ole riski nuoren tulevaisuudelle. Tiedämme kuitenkin, että on tärkeää löytää ne nuoret, joilla ei ole selkeitä suunnitelmia tulevaisuudestaan. Näköalattomuus omasta suunasta on mielestäni selkeä viesti siitä, että nuori tarvitsee apua. Nuoren ei tarvitse osata nimetä avuntarvettaan, vaan nuorten parissa työskentelevien ammattitaitoa on tunnistaa nuoren pahoinvoinnin merkit mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.