Ministeri Karpela: Tasa-arvoa edistettävä myös liikunnassa ja urheilussa
- Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelman mukaan tasa-arvon edistäminen kuuluu koko hallitukselle. Asetin tämän vuoden alussa työryhmän, joka laatii ehdotuksen sukupuolivaikutusten arvioinnista liikunnan alalla. Odotankin mielenkiinnolla työn tuloksia, joiden on tarkoitus valmistua ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä sanoi kulttuuriministeri Tanja Karpela keskiviikkona Kouvolassa pidetyillä liikuntajärjestöjen järjestöpäivillä.
- Olen vakuuttunut, että kaikki hyötyvät siitä, että sukupuolesta riippumatta kaikilla on samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet liikkua sekä osallistua liikuntaa koskevaan päätöksentekoon,
Karpela muistutti, että liikunnan alalla on tehty määrätietoista sukupuolten tasa-arvoa edistävää työtä vuodesta 1995. - Nyt aloitettu kehittämistyö painottuu sukupuolivaikutusten arvioinnin kehittämiseen niin, että arviointimenetelmä voitaisiin ottaa käyttöön valtion vuoden 2007 talousarvion valmistelussa sekä budjetin määrärahojen suuntaamisessa. Kyseessä on siis ensisijaisesti sen tarkastelu, miten tasapuolisesti määrärahat kohdistuvat eri sukupuolten hyväksi, totesi ministeri Karpela.
- Toiminnan toteuttaminen ja kehittäminen vaatii kaikilla tasoilla yhä enemmän niin inhimillisiä kuin taloudellisia resursseja. Erityisen tarpeellista on resurssien löytyminen lasten ja nuorten toimintaan, jotteivät heikoissa taloudellisissa oloissa elävät perheet syrjäytyisi kokonaan organisoidusta liikuntatoiminnasta. Tässä asiassa käännyn myös kuntien puoleen, joiden vastuuna on paikallistasoisen toiminnan edellytysten luominen ja siihen liittyen mm. liikuntatilojen käyttö- ja maksupolitiikka.